Näin perintäluvan menettänyt yhtiö karhuaa saataviaan uutta kautta – Vanhat laskut lähtivät taas kiertoon

Jaa artikkeliTilaa Seura
Vanhentuneet laskut
Miksi vuosia vanhat laskut ovat päätyneet jälleen perintään? © iStock
Kuluttajavirasto epäilee, että perintälupansa menettänyt yhtiö yrittää saada rahojaan jopa vanhoista ja velallisen mielestä perusteettomista laskuista.

Kyröskoskelaisen Juho Valkilan puhelin piippasi 25. helmikuuta. Viestissä ilmoitettiin perintälaskun saapumisesta, se kolahti miehen postilaatikkoon aikanaan maaliskuun alussa.

Laskuun on yhdistetty kolme toimistotarviketilausta. Vanhin eräpäivä on vuodelta 2014 ja summa 190,47 euroa. Valkila ihmettelee, miten seitsemän vuotta vanhoja velkoja voidaan edes enää periä, sillä hänen mukaansa laskuista ei ole tullut vuosiin yhteydenottoja.

”Ei näistä ole tullut aiemmin mitään kirjeitä, joten nämähän ovat vanhentuneet”, Juho Valkila kertoo.

Hän on tekemässä laskusta valituksen, sillä ilman maksumuistutuksia velka vanhenee kolmessa vuodessa.

Laskuttaja on vuonna 2020 perustettu perintäyhtiö CreditVisor Oy.

Valkilan laskuun on merkitty toimeksiantajaksi Alektum Oy, joka on menettänyt perintälaskujen lähettämiseen tarvittavat lupansa vuonna 2018 muun muassa liian suurien kulujen takia.

Vanhat laskut kiertävät

Alektumin velkoja on perinyt aiemmin myös toinen yritys, Annomen Oy. Yhtiötä ei hyväksytty aluehallintoviraston perinnänharjoittajien rekisteriin vuonna 2019, koska senkin toiminnassa ilmeni yllättäen lainvastaisuuksia.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtava asiantuntija Juha Jokinen kertoo, että perintäyhtiö CreditVisorista on tullut heille jo 46 valitusta alle vuodessa. Se herättää epäilyjä uuden perintäyhtiön toiminnasta.

Jokinen epäilee, että erittäin vanhojen ja kiistanalaisten velkojen perintä on nyt todellisuudessa siirtynyt Alektumilta CreditVisorille.

”CreditVisorin toiminta näyttää saamiemme ilmoitusten perusteella ihan saman toiminnan jatkamiselta. Täällä on ilmoitettu vanhentuneita, poismaksettuja ja perusteettomia saatavia, joista kannattaa reklamoida”, Juha Jokinen sanoo.

Alektumin erikoisuuksina on ollut myös niin sanotuista tilausansoista syntyneiden laskujen periminen.

”Esimerkiksi puhelinmyynnillä on saatu ihmisiä ottamaan vastaan ilmaisia näyte-eriä terveysvalmisteista, sukista tai partakoneenteristä, mutta tilaus onkin jatkunut sen jälkeen maksullisena. Silloin on epäselvää, onko ylipäätään tapahtunut tilausta”, Jokinen sanoo.

Laskunsaajan onkin oltava tarkkana, ja tarkistettava saapuneesta karhukirjeestä itse velan päivämäärät ja taustat. Usein summat ovat suhteellisen pieniä, ja moni kokee helpommaksi vain maksaa laskun, koska epäilee muistavansa vuosien takaisia ostoksiaan väärin.

CreditVisor kiistää perivänsä velkoja väärin

CreditVisor myöntää, että sen toimeksiantajana on Alektum Oy, mutta kertoo, ettei se ole ainoa. Heillä on myös 29 muuta toimeksiantajayritystä, eli kyse ei ole yhden kollegayhtiön velkojenperimiseen käynnistetystä toiminnasta.

Yhtiö myös kiistää perivänsä velkoja perusteettomasti tai väärin, eikä laskuja lähde juridisesti vanhentuneista saatavista.

”Asiakaspalveluumme tulee satoja kontakteja päivässä liittyen tietopyyntöihin ja maksuista sopimiseen. Vanhemmista veloista ja vanhentumisestakin kysytään, mutta emme peri tietenkään vanhentuneita saatavia. Niistä kysytään toimeksiantajilta dokumentaatiota vanhentumisen katkaisusta”, CreditVisor-yhtiön operatiivinen johtaja Justin Fearnley sanoo.

Yhtiö korostaa, etteivät he KKV:n linjauksen mukaisesti myöskään peri niin sanotuista tilausansoista aiheutuneita Alektumin laskuja. CreditVisor pyytää velallisia myös ottamaan heihin yhteyttä, jos heillä on tulkintaerimielisyyksiä saapuneista laskuista.

Lue myös: Puhelinmyyjä olikin robotti – Rikkooko robottimarkkinointi kuluttajansuojalakia? 

Juttua muokattu 12.3. klo 15:29, korjattu termi ”vanhentuneet laskut” muotoon ”vanhat laskut”, ja lisätty myös yhtiön kommentti tilausansojen laskutuksesta.

X