Leena Lagerstam jo 50 vuotta Laukon kartanon rouvana: ”Kartano opetti minulle kaiken, minkä osaan”
Kun Leena Lagerstam muutti 28-vuotiaana Laukon kartanoon, häntä jännitti. Viiteenkymmeneen vuoteen kartanon rouvana on mahtunut huippuratsujen laukkaa, suuria juhlia ja antiikin metsästystä, mutta myös jatkuvaa uuden opettelua.
Leena Lagerstam on juurtunut Vesilahdelle. Talon vahtina ja lenkkiseurana Laukon kartanon mailla Gouldie.
Vuonna 1968 Leena Lagerstamia jännitti. Hän oli juuri muuttanut Laukon kartanoon.
”Talo oli valtavan suuri. Mietin, miten selviän talon emännöinnistä. Olin kasvanut ja opiskellut Turussa, enkä tiennyt, miten isoa kartanoa hoidetaan.”
Leena oli asunut aikaisemmin pienemmässä Kärsämäen kartanossa Turun lähellä. Uusi kartano piti etsiä, koska Kärsämäen kartano liitettiin Turun kaupunkiin. Siellä ei voinut jatkaa maanviljelyä ja karjanhoitoa.
Pitkän etsimisen jälkeen Leena ja Juhani Lagerstam löysivät sopivan kartanon. Paikkaan sisältyi paljon historiaa vuodesta 1416 lähtien. Laukkoa olivat isännöineet monet mahtisuvut: Kurjet, Törngrenit, paroni Standertskjöld-Nordenstam ja Haarlat.
Miten Leena on selvinnyt suuren kartanon johdossa? Miten elämä kartanossa on muuttunut 50 vuodessa?
Leena sisarensa Maijan kanssa marjassa isovanhempiensa luona Steningen kartanossa 40-luvulla. © LAGERSTAMIEN KOTIALBUMI
Ensimmäinen yö elävästi muistissa
Ensimmäisen yönsä Laukon kartanossa Leena muistaa elävästi.
”Puistossa liikkui riikinkukkoja, jotka kailottivat epämiellyttävästi.”
Kartanon päärakennuksessa oli 900 neliötä. Talossa tikitti useita seinäkelloja, joista yksi löi useita kertoja yössä.
Laukon kartano kohoaa Pyhäjärven rannalla. © LAURA VESA
”Lähdin etsimään sitä. Kiertelin eri huoneissa, kunnes löysin sen. Onnistuin pysäyttämään kellon ja pääsin jatkamaan uniani”, hän kertoo.
Äänet häiritsivät, mutta Leena ei pelännyt suurta kartanoa. Hän ei säiky kummitusjuttuja eikä tarinoita, joita myös Laukon kartanoon liittyy.
Kesällä 2018 Leena Lagerstam, 78, istuu ryhdikkäänä ja hoikkana päärakennuksen antiikkihuonekalujen keskellä. Harteilleen hän on kietonut villashaalin. Viisikymmentä vuotta kartanossa elettyään Leena sanoo, että kartanossa on ollut onnellista elää.
”Kartano opetti minulle kaiken minkä osaan. Tein töitä kartanon toimistossa, emännöin ja kasvatin lapsia.”
Emännöitsijä oli tärkeä tukipilari
Nuorta rouvaa auttoi paljon emännöitsijä Elli Niinimäki, joka oli ollut Haarlojen palveluksessa ja jäi kartanoon töihin. Hänestä tuli Leena Lagerstamin tuki, turva ja oikea käsi.
”Hän oli minua paljon vanhempi, ja häntä kutsuttiin aina rouva Niinimäeksi.”
Rouva Niinimäki kantoi päävastuun keittiöstä ja ruuanlaitosta. Hän tarjoili myös päiväkahvit ja kestitsi vieraita. Ruokavieraita kartanossa kävi usein.
”Hänen erikoisuutensa olivat työläät naudankielipihvit. Ne maistuivat niin hyvältä, että monet luulivat niitä sisäfileepihveiksi.”
Leena tallensi kielipihvien reseptin keittokirjaansa Laukon kartanon keittiössä (2008), mutta salaattikastikereseptiään rouva Niinimäki ei koskaan paljastanut.
”Hän keräsi aineet pöydälle eteensä ja peitti selällään näkyvyyden. Myöhemmin olen arvaillut aineksia ja kokeillut, mutta en onnistu saamaan samaa makua”, Leena naurahtaa.
Rouva Niinimäki oli tärkeä tukipilari silloinkin, kun Lagerstamit matkustivat ulkomaille. Perheen neljä lasta saattoi jättää hänen huomaansa.
Ekonomiksi opiskelleen Leenan vastuulla kartanossa olivat talousasiat. Hän hoiti kirjanpidon ja huolehti työntekijöiden palkkojen maksamisesta. Kun Elli Niinimäki siirtyi eläkkeelle 1976, Leena otti vähitellen vastuun myös keittiöstä.
Alkuvuosina 1960- ja 1970-luvun taitteessa kartanossa noudatettiin joitakin muodollisuuksia. Isäntäväki istuutui joka aamu kahdeksalta valmiiksi katettuun aamiaispöytään. Lounas tarjoiltiin kahdeltatoista ja päivällinen viideltä.
”Ruokapöydän kattokruunussa roikkui kello. Soitin sitä merkiksi, että emännöitsijä sai tulla vaihtamaan lautaset.”
Tapoihin kuului sekin, että emännöitsijä vastasi puhelimeen ja avasi oven, jos ovikello soi.
”Olimme nuoria ja suhtauduimme luontevasti näihin tapoihin. Muodollisuudet karisivat vuosien myötä.”
Sanaa glamour Leena vierastaa.
”Ulkopuoliset voivat pitää elämäämme glamourina, mutta omasta mielestämme elimme samanlaista arkea kuin muutkin perheet.”
Kartanossa viljeltiin maata, kasvatettiin karjaa ja hoidettiin hevosia. Laukkoon syntyi Suomen suurin lypsykarjanavetta, mutta se ei kannattanut. Lagerstamit siirtyivät lihakarjaan. Kartanon maita laidunsivat 1970-luvulla mustat aberdeen angukset, ruskeankirjavat herefordit ja valkoiset charolaisit.
Leena ja Juhani kasvattivat 1970-luvulla Laukossa valkoista Charolais-lihakarjaa. © LAGERSTAMIEN KOTIALBUMI
Muistoja hevosista
Hevoset saapuivat Laukkoon, kun Leena Lagerstam päätti kunnon kartanon rouvan tavoin opetella ratsastamaan.
”Yritin ratsastaa, hyppäsin jopa esteitä. Meillä oli suuri lato, jota kutsuimme maneesiksi. Kerran tiukassa kaarteessa putosin hevosen selästä. Tunsin, kuinka hevosen kavio hipaisi otsaani. Silloin ajattelin, että olen neljän lapsen äiti, enkä voi ottaa riskejä. Lopetin ratsastamisen.”
Päärakennuksen ruokasalissa katseen vangitsee arvokas gobeliini, joka kuvaa kuningatar Kleopatraa ja keisari Caesaria. © LAURA VESA
Hevoset jäivät Laukkoon. Aviomies työskenteli hevosten jalostajana. Kirjoituspöytänsä ääressä hän etsi sopivia hevossukuja, joiden jälkeläisistä kasvoi huippuratsuja.
Juhani Lagerstam osti Irlannista valioluokan ratsuhevosia ja rakensi Laukkoon ammattimaisen kilpatallin. Siellä ratsastivat muiden muassa kouluratsastaja Kyra Kyrklund ja ratsastaja Christopher Wegelius.
Hevosiin liittyy hupaisia muistoja.
”Wegelius voitti Trigger Hill -hevosellamme Pariisin avoimissa hallimestaruuskilpailuissa toisen palkinnon Grand Prix -luokassa. Kun voittajat saapuivat areenalle, oli tapana soittaa maahan liittyvä laulu. Järjestäjät eivät tunteneet Suomen kansallislaulua, vaan soittivat Aaveratsastajan.”
Innostuminen taiteesta
Elokuiset rapujuhlat keräsivät kartanoon vuosittain 25–30 vierasta, vanhoja ystäviä Turusta ja muiden lähikartanoiden isäntäväkeä.
Ravut pyydettiin kartanon omasta Häkkijärvestä. Pöytään katettiin Leenan äidin kirjailemat kaulurit, käsinmaalatut snapsilasit ja rapuastiat. Pihalla grillattiin porsas.
Lasten syntymät kuuluvat Leenan elämän onnenhetkiin. Erkki ja Kalle syntyivät 1960-luvulla ja kaksoset Liisa ja Leo vuonna 1973.
Lapsia ei koskaan viety tarhaan. Perhe palkkasi avuksi lastenhoitajia.
”Teetimme hiekkalaatikon ja keinun kartanon pääsisäänkäynnin eteen. Lapset juoksivat puistossa ja leikkivät piilosilla oloa kartanossa.”
Lagerstamit harrastivat historiaa ja kiersivät ympäri Eurooppaa huutokaupoissa huutamassa antiikkia ja taidetta. Lapset pääsivät joskus mukaan.
”Jos lapset kiukuttelivat, asetimme rajat. Matkustimme aikuisten ehdoilla.”
Historiakartano on sisutettu täysin antiikilla. Monet antiikkihuonekalut ovat tyyliltään tummaa hollantilaissaksalaista renessanssia ja barokkia.
Lagerstamit ostivat paljon taidetta. Seinillä Helge Dahlmanin töitä. © LAURA VESA
Yksi Lagerstamien aarteista on suurikokoinen gobeliini 1670-luvulta. Se kuvaa Egyptin kuningatarta Kleopatraa ja Rooman keisari Caesaria. Kuvatapetti kuului Kleopatran ja Caesarin historiasta kertovaan tapettisarjaan. Se löytyi sattumalta huutokaupasta.
Lagerstamit innostuivat myös kotimaisesta nykytaiteesta. He keräsivät etenkin Helge Dahlmanin ja Kauko Lehtisen taidetta.
”Mieheni kävi usein Dahlmanin ateljeessa. Kotiin tullessaan hänellä oli aina taulu kainalossaan.”
Kauko Lehtiseen syntyi läheinen suhde, kun Lehtinen kysyi työtilaa maatyömiehen mökistä Kärsämäessä. Lehtinen sai ateljeen ja maalasi vimmatusti.
”Silloin hän maalasi parhaat työnsä.”
Surusta toipuminen
Suuri suru perhettä kohtasi vuonna 2006, kun Juhani Lagerstam sairastui ja kuoli vain 65-vuotiaana.
”Elimme yhdessä 46 onnellista vuotta. Siitä oli vain jatkettava eteenpäin.”
Surusta toipumisessa auttoi tytär Liisa ja keittokirjan tekeminen.
Leena Lagerstam kehittyi vuosien kuluessa erinomaiseksi kokiksi. Keittokirjaa varten hän testasi erilaisia reseptejä, joista parhaat pääsivät mukaan kirjaan. Äiti ja tytär kokkasivat viikonloppuisin.
”Oma lempiruokani on peuranpaisti”, Leena Lagerstam paljastaa.
Elämä muuttui myös silloin, kun suku luopui hevosista.
”Ikävöin yhä joskus hevoslaumoja, jotka kuljeskelivat Laukon upeissa kulttuurimaisemissa. Muistan, miten maa kumisi, kun hevoset lähtivät laukkaamaan.”
Nykyään Leenan seurana on kultainen noutaja Gouldie, jonka kanssa Leena lenkkeilee kartanon lenkkipoluilla. Gouldie nukkuu yöt päärakennuksen keittiössä. Leena asuu päärakennuksessa.
Kolme sukupolvea Lagerstamin naisia vuonna 2013: Liisa, Nelli ja Leena. © ERJA LEMPINEN
Lähellä tilanhoitajantalossa asuu tytär Liisa miehensä Jouni Minkkisen ja tyttärensä Nellin kanssa.
Kartano siirtyi vuonna 2013 Liisa Lagerstamille. Hän kehitti paikasta yleisölle avoinna olevan historia- ja kulttuurikartanon. Uudistettu kartano avattiin vuonna 2016. Siellä on näyttelyitä ja puistokonsertteja.
”Muutos jännitti minua, mutta olen huomannut, että ratkaisu oli hyvä. Yllätyin valtavasti kartanon suosiosta.”
Leena työskentelee nyt yhtenä talon oppaista. Hän vie ryhmiä kierroksille ja kertoo talon historiasta ja taideteoksista.
Työskentely eläkkeellä on hänen mielestään erinomainen asia.
”Pidän opastamisesta. Ihmisten tapaaminen voimaannuttaa minua ja antaa energiaa.”
Vanhuuden polku
Työ eläkkeellä edellyttää, että terveys kestää. Leena Lagerstam vertaa ihmistä taloon.
”Ensin talo rakennetaan ja se on kunnossa. Sitten se alkaa rapistua. Yksi nurkka pettää. Kun se korjataan, voi toinen nurkka hajota. Vanhuuden polku on tällainen.”
Leena on onnellinen hyvästä terveydestään. Hän hoitaa kuntoaan uimalla, lenkkeilemällä, jumppaamalla ja käymällä säännöllisesti fysioterapeutilla.
”Syön kaikkea ruokaa kohtuullisesti, mutta tarkkailen painoani käymällä joka aamu puntarissa.”
Leena sanoo harrastuksekseen elämää kartanossa.
”Minusta on ihanaa, että voin auttaa ja olla hyödyksi.”
Liisan tytärtä Nelliä Leena hoitaa aina, kun tarvitaan.
Leena Lagerstamin tekevät onnelliseksi lapsenlapsen leikit vanhassa pihapiirissä. © LAURA VESA
”Puiston pienessä leikkimökissä järjestämme leikkikahvikutsuja. Nelli eläytyy usein Ruususeksi, Tuhkimoksi tai Lumikiksi. Olen hyvin onnellinen, kun näen hänen leikkivän ja kasvavan.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 8/18.