Sammal on todellinen hyötykasvi: Sitä voidaan hyödyntää jopa malminetsinnässä
Suomessa tunnetaan sammallajeja, jotka on havaittu vain muutaman kerran.
Sammaleet kasvavat ja kuolevat samaan aikaan.
Sitä mukaa, kun sammalverso kasvaa yläpäästään pituutta, sen alapää alkaa hajota ja kuolee pois.
Kosteaa ilmastoa suosivien sammaleiden osuus kasvillisuudesta kasvaa pohjoista kohden. Sammallajistoltaan erityisen rikkaita alueita ovat Meksiko, Himalaja, Keski-Eurooppa ja Pohjoismaat.
Suomessa tavataan noin 900 eri sammallajia, ja niitä löydetään vuosittain lisää.
Maamme sammallajeista noin 200 luokitellaan valtakunnallisesti uhanalaisiksi.
”Se on suhteessa suuri määrä, jos sitä verrataan muihin eliöryhmiin”, kertoo erikoissuunnittelija ja sammaltyöryhmän sihteeri Riikka Juutinen Metsähallituksesta.
”Lajistossamme on sammalia, jotka on havaittu vain muutaman kerran. Voidaan olettaa, että osa niistä on jo kuollut sukupuuttoon.”
Kuivumista ja virkoamista
Sammaleella ei ole juuria, mutta sillä on versoissaan haaroittuvia juurtumahapsia, joilla sammaleet kiinnittyvät toisiinsa ja kasvualustoihinsa.
Sammal saa kasvuunsa tarvitsemansa ravinteet ilmasta, vedestä ja maasta. Sammal ottaa ravinteita vastaan kaikilla pinnoillaan, mutta sammalilta puuttuvat yleensä veden haihtumista estävät rakenteet. Siksi sammalet kuivuvat helposti.
”Kuivuminen ei kuitenkaan merkitse kuolemista, sillä vettä saatuaan kuivuneet sammalet virkoavat ja aloittavat kasvunsa uudelleen”, Juutinen kertoo.
Yksi sammal voi elää todennäköisesti jopa tuhansia vuosia. Suomalaisen kuusimetsän paksut sammalmatot saattavatkin olla satojen vuosien ikäisiä.
”Ihmisten aikaskaala on sammaliin verrattuna varsin merkityksetön.”
Sammaleesta turpeeksi
Kun sammaleen siittiö ja munasolu yhdistyvät munapesäkkeessä, kehittyy itiöpesäke, josta itiöt leviävät tuulen, veden, hyönteisten ja eläinten mukana ympäristöön ja alkavat kasvaa uusina sammaleina. Lisäksi monet sammaleet pystyvät lisääntymään suvuttomasti versonkappaleistaan.
”Raadoilla ja ulosteella kasvavat sammaleet leviävät raatohyönteisten avulla, jolloin sammaleen ja hyönteisten suhde muistuttaa pölyttämistä”, Juutinen kertoo.
Soiden yleisimmät sammaleet ovat rahkasammalia, jotka voivat kasvaa jopa 15 senttimetriä vuodessa. Kun sammaleiden ja muiden kasvien kasvu ylittää maatumisnopeuden, muodostuu turvetta.
Rahkasammalten lisäksi yleisimpiä sammallajejamme ovat karhu- ja kynsisammaleet, metsäkerros-, seinä- ja koko maailmassa yleinen kulosammal.
”Kuparipitoisella kivellä kasvava kiisusammal ja kalliojyrkänteiden kolokärpänsammal taas ovat harvinaisia lajeja, joiden elinalueille on tehty suojelurajauksia.”
Raskasmetallia versoissa
Elinympäristöltään vaativia sammallajeja voidaan pitää koko ympäristön bioindikaattoreina.
”Sammallajistosta voidaan arvioida suon ravinnepitoisuutta, kivilajeja, metsän historiaa ja ilmansaasteiden määrää”, Juutinen kertoo.
”Sammaliin kertyy etenkin raskasmetalleja ja typpeä.”
Osa sammalista kykenee kasvamaan sellaisessa maaperässä, joka on useimmille kasveille myrkyllinen.
Sammalia voidaan hyödyntää jopa malminetsinnässä. Tiettyjen lajien esiintymisen perusteella voidaan päätellä, että onko maaperässä esimerkiksi kuparia.
Tiesitkö?
Karhunsammalten sukuun kuuluu 13 sammallajia. Ne ovat melko kookkaita, tummanvihreitä sammalia, joiden muoto muistuttaa männyn taimea. Karhunsammalet ovat metsien perussammalia.
Kynsisammal muodostaa tanakoita kasvustoja. Kynsisammalia on kahta lajia, kangaskynsisammal ja kivikynsisammal, jotka muistuttavat paljon toisiaan. Nimensä kynsisammalet ovat saaneet latvojensa kissan kynttä muistuttavista koukuistaan.
Metsäkerrossammal esiintyy tuoreilla kankailla, mutta myös kuivahkoilla ja lehtomaisilla kankailla. Tuoreella kankaalla metsäkerrossammal ja sitä yleisempi seinäsammal muodostavat tavallisesti koko metsänpohjan peittävän yhtenäisen maton.