Yle myi lähetysverkkonsa ulkomaille: Tulos oli kuin lirauttaisi housuunsa pakkasella

”’Voinko olla avuksi?” kodinkonekaupan myyjä huikkaa.

Itse asiassa kyllä voit. Vanha televisio kaipaisi päivitystä, enkä halua vahingossa ostaa mallia, jolla en pian voi katsoa kaikkia tv-lähetyksiä.

Vuoden 2017 alussa nimittäin alkaa siirtyminen uuteen lähetystekniikkaan. Muutoksen myötä tv-kanavien nykyisiä lähetyksiä aletaan korvata uusilla teräväpiirron mahdollistavilla lähetyksillä.

Vanhoja SD- ja uusia HD-lähetyksiä esitetään aluksi rinnakkain. Vuoteen 2026 mennessä vanhat lähetykset loppuvat kokonaan.

Jos siis nyt ostan television, jossa ei ole ”Antenna Ready HD” -merkintää, voin joutua lähetysten loppuessa ostamaan digiboksin pystyäkseni jatkamaan tv:n katselua – samaan tapaan kuin vuonna 2007.

Digimyllerrys tuntuu sekamelskalta. Eikä se ole ensimmäinen kerta.

Antenni-tv:n maa

Suomalaisen tv:n digitalisoitumisen alkutahdit lyötiin Paavo Lipposen (sd) hallituksen iltakoulussa keväällä 1996. Liikenneministeri Tuula Linnainmaa (kok) esitteli suunnitelman televisiolähetysten digitalisoinnista.

Analogisten lähetysten aikana koko maan tavoittavassa antenniverkossa oli tilaa enimmillään neljälle kanavalle. Kun lähetykset digitalisoitiin, kapasiteetti kasvoi huomattavasti ja mahdollisti useiden uusien tv-kanavien perustamisen.

Digitalisaatio toi Suomeen maksullista ohjelmaa lähettävien kanavien kirjon. Uusi bisnes syntyi myös lähetysverkon ympärille.

Ennen digiaikaa tv- ja radio-ohjelmien lähetysverkko oli Ylen monopoli. Verkko oli rakennettu vuosikymmenien kuluessa ja sen kustannuksiin olivat osallistuneet kaikki tv-luvasta maksaneet.

Tv-lähetysten välittäminen antennisignaalin avulla on kustannustehokas ratkaisu, joka sopii harvaan asutun maan tarpeisiin. Siksi 48 prosenttia suomalaisista katsoo tv:tä antennisignaalin välityksellä. Antennikatsojien osuus on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa.

Lähetysverkon ytimenä on 36 päälähetysmastoa. Vain niiden kautta voi tavoittaa jokaisen suomalaisen tv-katsojan ja radionkuuntelijan.

Kaupalliset tv-toimijat maksoivat vuosikausia Ylelle lähetysverkon käytöstä verkkovuokraa tai toimilupamaksuja.

”Maksuillaan nekin osallistuivat käytännössä lähetysverkon rakentamiseen”, Martti Soramäki sanoo.

Hän tutki väitöskirjassaan sähköisen viestinnän kehitystä. Nyt Soramäki työskentelee Ylen strategiaosastolla vastuualueinaan EU- ja mediakehitys.

Yle tarvitsee lähetysverkkoa kaikkeen lähetystoimintaansa. Omistaessaan aikoinaan verkon yhtiö sai sen vuokraamisesta myös säännöllisiä tuloja.

”Ylen sisäisen arvion mukaan yhtiön ei pitäisi luopua lähetysverkosta. Maan hallitus päätti kuitenkin toisin.”

Nokia-huuman siivellä

Digitalisaatio vaati tekniikan päivittämistä ja siihen tarvittiin rahaa. Uudistusta käynnisteltäessä Ylen talous oli kuralla.

”Digitalisaatio olisi voitu rahoittaa tv-lupamaksuja korottamalla. Se olisi kuitenkin kestänyt kauan eikä maksujen korottamiselle ollut silloin käytännössä edellytyksiä”, Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajana 1994–2004 toiminut Markku Laukkanen (kesk) sanoo.

Ajatus lupamaksujen korottamisesta hiersi varsinkin oikeistoa. Lähetysverkon yksityistäminen oli nopeampi vaihtoehto.

”Myös Nokia-huuma vaikutti. Haluttiin digitalisoitua nopeasti ja olla digitalisoitumisen mallimaa.”

Lipposen hallitus päätti Ylen lähetysverkon yksityistämisestä samassa iltakoulussa, jossa tehtiin muutkin tv:n digitalisaatiota koskevat avainlinjaukset. Päätös velvoitti Yleisradion perustamaan pikaisesti yleisradiotoimintaa hoitavan tytäryhtiön ja laatimaan suunnitelman jakeluverkon yksityistämisestä.

Ylen hallintoneuvosto teki työtä käskettyä ja perusti syykuussa 1998 Digigate-yhtiön, joka Digita-nimellä aloitti toimintansa vuonna 2000.

Yhtiön nimiin siirrettiin arviolta 250 miljoonan edestä Ylen lähetysteknologiaa.

Ranskalainen partneri

Yle etsi Digitalle ensiksi suomalaista vähemmistöomistajaa.

”Ensimmäiset neuvottelut käytiin nykyään Elisana tunnetun Helsingin Puhelin Oyj:n kanssa, mutta ne kaatuivat hintaan”, Digitan syntyä tutkinut Martti Soramäki kertoo.

Soneran kanssa päästiin pidemmälle. Teleoperaattori osti kolmanneksen Digitasta ja haaveili omasta tv-kanavasta. Kun markkinaoikeus kielsi Soneralta kanavan perustamisen tv-alan keskittymistä karsiakseen, yhtiö perääntyi myös kaupasta.

”Päätös oli hölmö, koska lähetystekniikalla saattoi tehdä paljon helpommin rahaa kuin tv-kanavalla”, Soramäki sanoo.

Sonera-kaupan kariutuessa Yleltä käytännössä loppuivat kotimaiset ostajakandidaatit. Joulukuussa 2000 yhtiö tiedotti myyneensä 49 prosenttia Digitasta Télédiffusion de France -yhtiölle (TDF).

Ranskalainen tietoliikennekonserni maksoi suomalaisesta lähetysverkosta 310 miljoonaa euroa. Käytännössä kauppasumma oli suurempi.

”TDF kuittasi kaupassa maksaakseen myös jakeluverkon rakennuskustannuksia varten otetun 141 miljoonan euron lainan. Hulppea seitsemän prosentin korko lisäsi lainapottia 48 miljoonalla. Kaikkineen kauppasummana voidaan pitää noin 500 miljoonaa euroa”, Soramäki laskee.

Vuonna 2005 loputkin Digitan osakkeen siirtyivät TDF:n haltuun. Sen jälkeen Ylellä on ollut Digitalle vain maksettavaa. Sitä onkin riittänyt.

Miljardisampo jauhaa

Digitan lähetysverkko on niin sanottu luonnollinen monopoli. Kun toista, koko kansaa tavoittavaa verkkoa ei ole, portinvartija voi nostaa hintoja vailla pelkoa asiakkaiden menettämisestä kilpailijalle.

Vastaava asetelma syntyi sähkömarkkinoilla valtionyhtiö Fortumin yksityistäessä sähkönsiirron Carunalle.

Digitan kanssa moneen kertaan neuvotelleen pitkän linjan tv-toimijan mukaan lähetysverkon yksityistäminen oli Yleltä ”karmaiseva virhe”.

”Digitan perimä hintataso on mahdollista vain monopoliasemassa olevalle yritykselle. Jakelun kohtuuttomat kustannukset ovat pois sisällöstä”, liikeneuvotteluista vain anonyymisti puhuva tv-toimija sanoo.

Yleisradiolle tarve tavoittaa jokainen suomalainen tv-katsoja on lakisääteinen velvollisuus. Mainosrahoitteisilla kanavilla ei puolestaan ole varaa kääntää selkäänsä antenni-tv:n katsojille.

”Pelkässä kaapeliverkossa näkyvä kanava ei kannata. Se on käytännössä testattu.”

Kaupallisille tv-kanaville jakeluverkon yksityistäminen on ollut kaikkein tuskallisinta. Niille operaatiosta on jäänyt käteen vain uusi hinnasto.

Omistajalleen verkkomonopoli on sen sijaan ollut mainio sijoitus.

Seuralle toimittamiensa lukujen mukaan vuosina 2000–2014 Digita teki 1,31 miljardin euron liikevaihdolla 357 miljoonan euron liikevoiton.

Yhteenlaskettu liikevoittoprosentti on tällöin 27,2. Korkeimmillaan prosentti on käynyt 47,8:ssa. Vuonna 2014 se oli 10,9.

Kiinteä huipputuotto vetää puoleensa sijoitusrahastoja. Vuonna 2012 Digita siirtyikin australialaisen Commonwealth Bank of Australia -pankin hallitsemalle First State Investments -rahastolle.

Kauppasumma salattiin, mutta uutistoimisto Reutersin mukaan se oli 400 miljoonaa euroa. Seuran haastattelema tv-bisneksen konkari pitää hintaa suurena toimijalle, jolla ei ole muita tv-alaan liittyviä intressejä.

”Se on päätön summa sijoituksesta, jolta haetaan puhdasta tuottoa. Siksi uudella omistajalla on myös kovat paineet saada Digitalta tuottoa.”

Verottajalle Digita ei ole kummoinen tulonlähde. Helsingin Sanomien mukaan (17.8.2014) australialaisrahasto siirtää yhtiön voittoja Luxemburgin veroparatiisissa olevalle holding-yhtiölleen. Konsernin sisäisten rahansiirtojen takia Suomessa verotettavat voitot jäävät vähäisiksi.

Hintakäräjille

Sekä Yle että kaupalliset tv-yhtiöt ovat vuosia valittaneet maksavansa Digitalle ylihintaa.

MTV:n tekninen johtaja Risto Koivula väittää jakelukustannuksien olevan Suomessa jopa ”kymmeniä prosentteja” korkeampia kuin Ruotsissa.

Tarkkoja summia hän ei kuitenkaan paljasta: ”Ne ovat liikesalaisuus”.

Samaan vetoaa Yle. Verovaroilla toimivan yhtiön julkisessa kirjanpidossa menoluokat on pakattu kokonaisuuksiksi, josta Digitan siivu ei erotu. Tarkempia lukuja Yle ei pyynnöistä huolimatta toimita.

Seuran haastattelema tv-bisneksen asiantuntija arvioi Ylen maksavan Digitan liikevaihdosta 40–45 prosenttia kaupallisten toimijoiden kuitatessa yhteensä samansuuntaisen laskun.

Arvio vastaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivisen Helsingin Sanomille kertomaa vuoden 2013 jakelukulua: 40,5 miljoonaa euroa. Summa on 46 prosenttia Digitan saman vuoden liikevaihdosta.

”Hinnoittelumme perustuu palvelun tuottamiseen liittyviin kustannuksiin. Hinnoittelua valvoo Viestintävirasto, jonka määräyksiä noudatamme säntillisesti”, Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala sanoo.

Viestintävirasto määritteli Digitan vuonna 2008 hallitsevan markkinavoiman käyttäjäksi alalla.

Käytännössä määrittelyssä on kyse kaulapannasta, jolla monopoliyhtiötä suitsitaan.

Viestintävirasto vaatii Digitaa noudattamaan ”syrjimätöntä ja kustannussuuntautunutta hinnoittelua” sekä vuokraamaan lähetysverkkoaan muiden käyttöön. Samalla virasto asetti Digitalle hintakaton, joka perustuu sen laskelmiin.

Tv-yhtiöille Viestintäviraston laskelmat eivät ole kelvanneet.

Vuonna 2010 MTV Oy, Sanoma Television Oy, Subtv Oy, Suomen Urheilutelevisio Oy ja Yleisradio Oy valittivat Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO), ettei virasto ole selvittänyt Digitan hinnoittelua asianmukaisesti.

Kekseliästä kirjanpitoa

Investointikulut on tapana jakaa kirjanpidossa usealle vuodelle, jotta niiden vaikutus näkyisi tasapainoisesti. Digitan asiakkaat ihmettelivät esimerkiksi yhtiön tapaa venyttää lähetysmastoista aiheutuneiden kulujen poistoaikoja.

Vuonna 2006 alun perin sovitusta 15 vuodesta poistoajat pidennettiin 40 tai 50 vuoteen.

Poistoaikojen pidentäminen antaa perusteen nostaa hintoja entistä kauemmin. Hinnoittelunsa kulupohjaiseksi määrittelevän yhtiön ei kannata säästää tai tehostaa toimintaansa, kun kulut voi siirtää asiakkaiden maksettavaksi.

”Digitan bisneksessä kirjanpidolla voi kikkailla loputtomasti. Kun on suuri kalusto hallittavana, aina voi kirjata jostain kuluja”, tv-bisneksen asiantuntija väittää.

Tv-yhtiöt kärsivät kirvelevän tappion.

KHO:n mukaan Digitan hinnoittelussa, poistokäytännöissä tai Viestintäviraston laskelmissa ei ollut huomautettavaa, ja se hylkäsi tv-yhtiöiden valituksen toukokuussa 2012.

Tuomio ei lopettanut hintakiistaa.

Kun Viestintävirasto viime vuonna päivitti arviotaan Digitan hallitsevasta markkinavoimasta, molemmat kiistapuolet valittivat oikeuteen: Yle, MTV ja Sanoma Viestintäviraston hintakontrollin kiristämisestä ja Digita sen höllentämisestä.

Oikeuden päätöstä odotetaan alkukesästä. Poliittinen johto jakoi Digita-tuomionsa jo viime syksynä.

Monopolia murtaessa

Digitan monopolista nakerrettiin ensimmäinen palanen vuonna 2009, kun valtioneuvosto myönsi DNA:lle verkkotoimiluvan. Teleoperaattori DNA pääsi lähettämään tv-ohjelmaa muun muassa oman matkapuhelinverkkonsa avulla. DNA:sta on tullut merkittävä toimija maksu-tv-markkinoilla. Se ei kuitenkaan pysty kilpailemaan Digitan kanssa koko kansan tv-kanavista, vaan lähettämään ohjelmia vain VHF-taajuudella, joka tavoittaa 85 prosenttia tv-katsojista.

Todellisen iskun Digitan monopoli kuitenkin sai viime marraskuussa kun hallitus jakoi uudet kymmenvuotiset verkkotoimiluvat. Lupakierroksen myötä markkinoille pääsee uusi toimija, Norjan valtion omistama Norkring, jolle avautuu pääsy kaikki tv-katsojat tavoittavaan UHF-verkkoon. Muutos on merkittävä. Ensi kertaa 2000-luvulla tv-yhtiöt voivat neuvotella kahden koko kansan lähetyspalveluita tarjoavan yrityksen kanssa.

Norkring jätti keväällä tarjouksensa Ylelle.

”Laskemme parhaillaan tarjouksia, mutta en voi kommentoida hintatasoa. Yleisesti ottaen odotamme, että uuden toimijan tulo markkinoille laskee hintoja”, Ylen teknologiasta vastaava johtaja Olli Sipilä sanoo.

Suomessa Norkringin on kuitenkin vuokrattava Digitan laitteistoa.

Siihen on köytetty kaikki nykyiset ja tulevat tv-toimijat, jotka haluavat tavoittaa kaikki suomalaiset tv-katsojat. Uuden koko kansan lähetysverkon rakentaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa tai edes teknisesti mahdollista, hallitus toteaa toimilupapäätöksessään.

Kalliit oppirahat

”Toimiluvat myönnettiin erityisesti kilpailun edistämistä koskevat näkökohdat huomioon ottaen”, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) linjaa sähköpostitse.

Digitan monopoliasemaa ei pelastanut edes hintojen pudotus. Markus Ala-Hautala kertoo yhtiön hintojen reaaliarvon pudonneen vuoden 2009 jälkeen 20 prosenttia.

Martti Soramäestä Digitan monopoliaseman purkaminen on linjassa Viestintävirastossa pidempään kypsyteltyjen kilpailun lisäämispyrkimysten kanssa

”Kilpailu kontrolloi hintoja aina paremmin kuin säätely, etenkin yksityisen monopolin säätely”, Digita-tutkija sanoo.

Oivalluksella on ollut hintansa.

Jos 45 prosenttia Digitan liikevaihdosta tulee Ylen kassasta, yhtiö on maksanut lähetyskuluja runsaat 360 miljoonaa sen jälkeen kun se luopui osuudestaan yhtiössä vuonna 2005. Lasku kasvaa joka vuosi riippumatta siitä, keneltä Yle lähetyskapasiteettia jatkossa vuokraa.

Tv:n digitalisoimista nopeuttaneet rahat ovat lämmittäneet Pasilassa kuin pakkasella housuun lirahtanut neste.

Kohti teräväpiirtoaikaa

Kodinkonekaupan myyjä rahoittelee digihämmennyksestä kärsivää asiakasta: vanhat vastaanottimet, jotka eivät toista teräväpiirtokuvaa ilman lisälaitteita, ovat käytännössä kadonneet valikoimasta.

Kauppiailla on myös velvollisuus kertoa ostajille lähetystekniikan muutoksesta. Pitääkö tavallisen tv-katsojan kantaa muuta huolta digitalisaation uudesta aallosta?

Tv:tä kaapeli- tai satelliittitaajuuksilla katsovilta muutos ei edellytä toimenpiteitä. Antenniverkon varassa olevien pitää kuitenkin vähintäänkin säätää televisioitaan. Kerrostaloissa säätöä vaatii myös yhteisantennivahvistin.

”Ani harvan tarvitsee kiivetä katolle, vaan vastaanottimen kanavahaku riittää. Taloyhtiöissä vahvistimen virittää antenniurakoitsija isännöitsijän tilaukssesta”, erityisasiantuntija Kari Kangas Viestintävirastosta kertoo.

Valtaosaa ilmaiskanavista on voinut jo pitkään katsoa teräväpiirtolähetyksinä. Ennen vanhan lähetystaajuuden katoamista tv-kanavat on käytännössä pakko lähettää rinnakkain uutta ja vanhaa taajuutta.

Ja se maksaa.

Digita takoi suurimmat voittonsa vuonna 2007, jolloin tv-ohjelmaa lähetettiin rinnakkain analogisessa ja digitaalisessa verkossa. Siksi tv-yhtiöissä toivotaankin suunniteltua yhdeksää vuotta nopeampaa siirtymistä teräväpiirtotekniikkaan.

”Päätöksiä siirtymän aikaistamisesta ei ole vielä tehty”, ministeri Berner kertoo Seuralle.

Siirtymäaika säädettiin pitkäksi, jotta tv-kanta uudistuisi itsekseen eikä digiboksisekoilu uusiutuisi.

Kukaan poliitikko ei halua enää ottaa kunniaa uudistuksesta, joka pakottaa ihmismassat ostamaan uusia tv-laitteita.