Pyhät kopiot – Kirjallisilla väärennöksillä on ollut suuria vaikutuksia kokonaisten kansojen historiaan
Moni kirkollinen teksti ja käsitys saattaa olla peräisin satoja vuosia vanhasta väärennöksestä. Timo Paananen tutkii pyhien kirjoitusten alkuperäisyyttä – ja etsii huijauksia.
Vuonna 1958 yhdysvaltalainen Raamatun tutkija, Morton Smith, teki sensaatiomaisen löydön. Vieraillessaan Mar Saban ortodoksisessa luostarissa Israelissa, hän törmäsi kirjeeseen, jonka kirkkoisä Klemens Aleksandrialainen oli kirjoittanut tuntemattomalle henkilölle nimeltä Theodoros.
Sensaatiomaiseksi löydön teki kirjeen sisältö. Siinä väitettiin, että evankelista Markus oli tehnyt evankeliumiinsa lisäyksiä, jotka historia oli unohtanut. Kirjeessä näistä lisäyksistä mainitaan kaksi ja ainakin toinen niistä on tulkittu luonteeltaan homoeroottiseksi.
Pian Mar Saban kirjeen löytymisen jälkeen alkoi kiivas väittely siitä, onko kirje aito. Tätä väittelyä on käyty nyt vuosikymmeniä eikä valmista ole tullut. Eräs syy siihen, miksi valmista ei tule, on se, että kirje katosi salaperäisesti 1990-luvulla. Siitä on jäljellä vain nippu valokuvia. Kirjeeseen perehtynyt tutkija, teologian tohtori Timo Paananen kertoo, että kirje ei välttämättä vain kadonnut.
”On spekuloitu, että paikalliset kristityt kokivat homoeroottisen keskustelun Jeesuksen ympärillä niin häiritsevänä, että he yksinkertaisesti piilottivat kirjeen”, hän sanoo.
Museoiden piina
Paananen on yksi harvoja suomalaistutkijoita, jotka ovat erikoistuneet selvittämään vanhojen, jopa antiikin aikaisten käsikirjoitusten aitoutta. Työsarka on loppumaton: väärennettyjä käsikirjoituksia on liikkeellä tuhatmäärin.
Osa on niin taidokkaasti tehtyjä, että jotkut menevät vuosikaudet aitoina, kunnes ne kovan työn tai onnenkantamoisen kautta todistetaan väärennöksiksi.
Paananen kertoo 1800-luvulla eläneestä oppineesta, Konstantin Simonideksesta, joka tehtaili huomattavan määrän väärennöksiä, myös Raamatun käsikirjoituksia.
”Monista käsikirjoituksista väitellään vieläkin, ovatko ne aitoja vai kenties Simonideksen väärentämiä.”
Väärennökset aiheuttavat paljon päänvaivaa esimerkiksi museoille.
Vuonna 2017 Yhdysvalloissa avattiin Raamattumuseo (The Museum of the Bible), jossa on 1150 pysyvää näyttelyesinettä ja 2000 lainaesinettä. Monet näyttelyesineet, etenkin 2000-luvulla ilmaantuneet Kuolleenmeren kääröjen tapaiset käsikirjoitusfragmentit, herättivät asiantuntijoissa epäilyksen väärennöksestä, ja oikeassa he olivat.
Asiaa selvittänyt asiantuntijaryhmä päätyi siihen, että kuudestatoista pergamentista ainakin viisi oli väärennettyjä.
Paananen muistuttaa, että käsikirjoituksia on väärennetty aikojen alusta alkaen.
Esimerkiksi jo antiikin aikana laadittiin kriteerit, joilla aidot käsikirjoitukset voidaan erottaa väärennöksistä.
”Ne ovat käytössä edelleen”, sanoo Paananen.
Käsikirjoituksia on väärennetty aikojen alusta alkaen. Jussi Jääskeläinen
Tärinä paljastaa
Paananen on kantanut kortensa kekoon myös keskusteluun Mar Saban kirjeen aitoudesta. Valtaosa tutkijoista on epäilevällä kannalla kirjeen aitoudesta. Monet uskovat, että kirje on väärennös ja että väärentäjä olisi kirjeen löytäjä Smith itse.
Paanasen väitöskirjatyö viittaa kuitenkin siihen, että kirje voikin olla aito.
Paanasen mukaan monet tutkijat pitävät kirjettä huijauksena siksi, että sen käsialaa tarkoin tutkimalla on havaittu, että tekstin reunat ovat röpöläiset.
”Tämä tunnetaan väärentäjän vapinana – väärentäjän pyrkimys jäljitellä vanhaa käsialaa ilmenee kirjoitusvälineen poikkeuksellisena tärinänä.”
Joidenkin tutkijoiden mukaan Mar Saban kirjeissä tällainen vapina on selvästi havaittavissa.
Paananen kuitenkin havaitsi, että vaikutus oli peräisin painotekniikasta. Väärentäjän vapina näkyi vain kuvissa, jotka oli kuvattu toisista kuvista; alkuperäisissä kuvissa vapinaa ei näkynyt.
Paananen sanoo, että hänen työnsä tuskin lopettaa juupas-eipäs -väittelyä kirjeen aitoudesta, mutta eliminoi ainakin yhden perusteen, joka puhuu väärennöksen puolesta.
Hitlerin rahakone
Suhteessa väärennettyjen käsikirjoitusten valtavaan määrään suuri yleisö kuulee väärennöksistä harvoin. Mutta silloin kun ne nousevat julkisuuteen, niihin liittyy uskomattomia tarinoita.
Suurelle yleisöille näistä tarinoista tutuin lienee Adolf Hitlerin päiväkirjoista syntynyt skandaali.
Saksalainen väärentäjä Konrad Kujau kirjoitti 1980-luvulla 60-osaisen tekstisarjan, jota hän väitti Hitlerin päiväkirjoiksi, ja onnistui myymään ne yksinoikeudella länsisaksalaiselle Stern-lehdelle 9,3 miljoonalla Saksan markalla.
Stern puolestaan myi oikeuksia eteenpäin toisille medioille. Huijaus meni läpi parin vuoden ajan, kunnes epäilys päiväkirjojen aitoudesta heräsi.
Päiväkirjojen tarkempi analyysi paljasti, että väärennös oli kauttaaltaan amatöörimäistä työtä: musteessa esimerkiksi oli ainesosia, joita ei käytetty Hitlerin eläessä.
Jeesuksen rouva
Vielä uskomattomampi ja aivan tuore tarina liittyy niin sanottuun Jeesuksen vaimon evankeliumiin. Sillä tarkoitetaan pientä papyruksenpalaa, jossa on lyhyt katkelma koptinkielistä kirjoitusta.
Katkelmassa Jeesus mainitsee puolisonsa.
Maininta Jeesuksen vaimosta luonnollisesti herättää paljon kiinnostusta. Niinpä tieto Harvardiin vuonna 2010 päätyneestä katkelmasta päätyi kaikkiin valtamedioihin ja keskustelu oli kuohuvaa. Vaikka epäilyksiä oli, monet tutkijat päätyivät sille kannalle, että katkelma oli aito.
”Ei sitä väärennökseksikään voitu todistaa”, sanoo Timo Paananen.
Nyt tiedetään, että katkelma on väärennös. Sitä eivät kuitenkaan selvittäneet tutkijat, vaan yhdysvaltalainen tutkiva toimittaja Ariel Sabar.
Hän selvitti katkelman alkuperää ja havaitsi, että väitteet sen entisistä omistajista olivat heikolla pohjalla. Niiden kautta hän kuitenkin löysi miehen nimeltä Walter Fritz; entisen saksalaisen egyptologian opiskelijan, joka jätti työpaikkansa museossa Saksassa sen jälkeen kun sieltä oli kadonnut arvokkaita esineitä. Vanha papyrus oli ilmeisesti yksi näistä esineistä.
Fritz osoittautui eksentriseksi ihmiseksi. Yhdysvalloissa hän oli pyörittänyt pornosivuja, joiden päätähtenä oli hänen vaimonsa.
Lisäksi hänen vaimonsa väitti kirjoittaneensa kokonaisen kirjan automaattikirjoituksella ja että Jumala ja arkkienkeli Mikael puhuvat hänen kauttaan.
Haastattelussa Fritz ei myöntänyt väärentäneensä Jeesuksen vaimon evankeliumia, mutta ei varsinaisesti kieltänytkään.
Sabar päättelee, että Fritz olisi saanut inspiraation väärennöksen tekemiseen kirjailija Dan Brownin menestysteoksesta Da Vinci –koodi.
Sabarin artikkelin jälkeen tutkijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että Jeesuksen vaimon evankeliumi oli Fritzin väärennös.
Paanasen mukaan tarina kertoo paljon käsikirjoitusten tulkinnan haasteellisuudesta.
”Tutkijat eivät omilla menetelmillään kyenneet selvittämään käsikirjoituksen aitoutta, mutta tutkiva toimittaja kykeni.”
Jussi Jääskeläinen
Tiede auttaa konnia
Voisi kuvitella, että moderneilla menetelmillä väärennösten osoittaminen olisi helppoa.
Papyrusten ja pergamenttien ikä voidaan ajoittaa ja musteen ja patinan kemiallinen koostumus todentaa.
Timo Paanasen mukaan nämä edistysaskeleet eivät kuitenkaan ole tehneet väärennösten tunnistamisesta helpompaa.
”Väärentäjät osallistuvat samoihin tieteellisiin konferensseihin ja lukevat samoja tieteellisiä julkaisuja kuin tutkijatkin”, hän sanoo.
Vanhaa papyrusta voi tilata eBaysta. Vanhan musteen kemiallinen koostumus tunnetaan, joten väärentäjät voivat sekoittaa sen itse. Patinankin kemia tiedetään, joten väärentäjät voivat jäljitellä sitäkin.
Paanasen mukaan modernien menetelmien rajat tulivat hyvin vastaan niin sanotun Jaakobin luuarkun tapauksessa. Tämä oli kiviarkku, jonka seinään oli kirjoitettu:
”Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli.”
Tieto arkun löytymisestä vuonna 2002 herätti paljon huomiota, sillä se vaikutti olevan varhaisin arkeologinen todiste Jeesuksen elämästä. Osa tutkijoista oli kuitenkin sitä mieltä, että tekstin kohta ”Jeesuksen veli” oli väärennös.
Kiista Jaakobin luuarkusta leimahti tieteellisestä rikosoikeudelliseksi, kun Israelin valtio veti arkun omistajan, Oded Golanin, oikeuteen, ja syytti tätä väärennöksestä.
Oikeudenkäynti kesti seitsemän vuotta ja asiantuntijatodistajia oli lähes sata. Merkittävä osa todistelusta keskittyi arkun patinan kemialliseen koostumukseen.
Oikeudenkäynnin lopputulos oli, ettei luuarkkua kyetty osoittamaan väärennökseksi, mutta Golan sai pienen rangaistuksen muista väärennöksiin liittyvistä rikoksista.
Valetekstien valta
Timo Paananen muistuttaa, että kirjallisilla väärennöksillä on ollut suuria vaikutuksia kokonaisten kansojen historiaan. Kenties parhaiten tunnettu esimerkki on Konstantinuksen lahjakirja.
Se on 700–800-lukujen taitteessa kirjoitettu asiakirja, jonka uskottiin olevan itsensä Konstantinus Suuren kirjoittama.
Asiapaperissa keisari antaa silloiselle paaville ja kaikille hänen seuraajilleen vallan Roomaan ja kaikkiin Länsi-Rooman kaupunkeihin. Lahjakirjan avulla siis Rooman keisareille kuulunut maallinen valta siirrettiin paaveille, joiden vaikutusvalta kasvoi erittäin suureksi.
Konstantinuksen lahjakirjan aitoutta epälltiin moneen otteeseen, mutta epäilijöillä oli usein katala kohtalo.
Paavi Pius myönsi tekstin väärennökseksi vasta vuonna 1789. Se oli siis erittäin pitkäikäinen huijaus.
Toinen maailmanhistoriaan vaikuttanut väärennös on niin sanottu Siionin viisaiden pöytäkirja.
Se on kokoelma dokumentteja, joissa juutalaisten väitetään suunnittelevan maailmanvalloitusta. Sitä on käytetty lietsomaan juutalaisvastaista mielialaa niin 1900-luvun alun Venäjällä kuin 1940-luvun Saksassa, ja monissa arabimaissakin vielä 1900-luvun lopulla.
Siionin viisaiden pöytäkirja tosin eroaa muista väärennöksistä siinä, että sen väärennökseksi paljastuminen ei ole laskenut sen suosiota juutalaisia vihaavien parissa.
Ihmiset uskovat mihin haluavat, olipa lähde väärennös tai ei.
Tunnettuja kirjallisia väärennöksiä
Ossianin laulut
Ossianin laulut ovat skotlantilaisen James McPhersonin vuonna 1760–1765 julkaisemia sankarirunoja, joiden väitettiin olevan peräisin gaelinkieliseltä bardilta nimeltä Ossian, ja jotka olivat säilyneet suullisena perintönä Ylämaalla. Ossianin laulut vaikuttivat merkittävästi romantiikan ajan kirjallisuuteen ja kohottivat skottilaisten kansallista itsetuntoa. Suomessa ne vaikuttivat esimerkiksi Elias Lönnrotiin. Nykykäsitys on, että runot ovat pääasiassa McPhersonin omaa sepitettä.
Sokalin tapaus
Fyysikko Alan Sokal lähetti vuonna 1996 sosiaalitieteelliseen Social Text -sarjaan artikkelin, joka oli silkaa käsitteellistä hölynpölyä. Tästä huolimatta teksti hyväksyttiin julkaistavaksi, ja se juuri oli Sokalin tarkoitus. Hän halusi osoittaa, että ajan sosiaalitieteellinen ja filosofinen keskustelu oli käsitteellisesti niin hämärää, että se lähenteli pseudotiedettä.
Shakespearen paluu
Vuonna 1795 Englannissa esitetiin kohuttu näytelmä Vortigern ja Rowena. Näytelmän väitettiin olevan William Shakespearen käsialaa, ja sen oli löytänyt englantilainen kirjailija ja runoilija William Henry Ireland. Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Näytelmästä puuttui Shakespearelle tyypillinen syvyys, ja monet epäilivät, ettei näytelmä olisi Shakespearen kynästä laisinkaan.
Epäilijät olivat oikeassa, sillä näytelmän oli kirjoittanut Ireland itse. Näytelmän lisäksi hän väärensi Shakespearen kirjeitä ja allekirjoituksia. Pian näytelmän jälkeen Irelandin huijaukset paljastettiin.
Rimbaud’n mestariteos
Vuonna 1949 Nicolas Bataille ja Akakia-Viala esittelivät suurelle yleisölle Arthur Rimbaud’n mestariteoksen La Chasse Spirituelle, joka oli ollut kauan kadoksissa. Löytö oli sensaatiomainen ja sai Rimbaud –tutkijoilta paljon ylistystä. Tosiasiassa teos oli kaksikon omaa käsialaa. Huijaus vain oli niin onnistunut, etteivät asiantuntijat suostuneet uskomaan teosta väärennetyksi.
Lignum colonia
Vuonna 2003 yhdysvaltalainen tv-tuottaja Colin Slater julkaisi kirjan nimeltä Lignum colonia. Ongelma vain on siinä, että se on sanasta sanaan sama kirja kuin Mika Waltarin vuonna 1966 julkaistun teoksen Ihmiskunnan vihollinen englanninkielinen käännös.