Yahidnen kauhujen kellarin 22 kiduttajaa tuli Etelä-Siperiasta – Tällaisia ovat nämä julmat ja sivistykselle täysin vieraat sotarikosten tekijät
Ukrainalaiseen Yahidnen kylään saapuneet venäläiset sotilaat tulivat kaukaa, Mongolian rajalta. He olivat kuin toisesta todellisuudesta, jossa vedenkeitin ja vessapaperi olivat tuntemattomia tuotteita.
Venäläiset sotilaat jättivät jälkeensä runsaasti tunnistetietojaan. Valokuvat olivat ensiarvoinen lähde, joiden perusteella kyläläiset saattoivat tunnistaa rikosten tekijöitä.
Esitutkintamateriaali on hyytävää luettavaa. Venäläiset miehittivät Yahidnen kylän Pohjois-Ukrainassa 3. maaliskuuta 2022. He murtautuivat taloihin, ryöstivät, nöyryyttivät, pahoinpitelivät ja tappoivat. He sulkivat kuukaudeksi 368 asukasta koulun alle 200 neliön kokoiseen kellariin, pimeyteen, jossa happi ei tahtonut riittää. Joukossa oli 69 lasta.
Entä mihin venäläiset itse majoittuivat?
Kellarin yläpuolella oleviin tiloihin. Sinne perustettiin venäläisten komentokeskus.
”He käyttivät siviiliväestöä ihmiskilpenä”, sanoo Tšernihivin aluesyyttäjänviraston syyttäjä ja sotarikostutkinnan johtaja Serhii Krupko.
Parhaillaan käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä sodan lakien ja tapojen rikkomisesta ja muista yksittäisistä sotarikoksista on syytettynä viisitoista venäläistä sotilasta. Heidät tuomitaan poissaolevina, mutta Serhii Krupko luottaa siihen, että he päätyvät vielä vankilaan.
Yahidnen kylässä päästiin syyllisten jäljille
Ukrainan asevoimat vapautti Yahidnen kylän 30. maaliskuuta 2022. Sotarikostutkinta aloitettiin heti kun oli varmistettu, ettei kylään tai sen lähiympäristöön ollut jäänyt siviileiksi naamioituneita venäläisiä.
Tutkijat tallensivat tuhoa tapahtumapaikoilla. Koulun lisäksi kylän jokainen koti oli rikospaikka. He haastattelivat kyläläisiä ja seurasivat vihollisten jättämiä jälkiä. Niitä oli yllättävän paljon.
Pakenevilta venäläisiltä oli unohtunut kylään runsaasti muun muassa sotilasasiakirjoja ja muita dokumentteja sekä henkilökohtaisia esineitä, kuten sotilasreppuja sisältöineen.
”Tärkein löytö olivat paikalla olleiden sotilaiden tunnistamisessa auttaneet asiakirjat”, Serhii Krupko sanoo.
Niissä olivat sotilaiden valokuvat sekä heidän henkilötietonsa: nimi, syntymäaika ja -paikka, kotiosoite, sotilasarvo, sotilastunnuksen numero, pituus, paino, puhelinnumero, siviilisääty, läheisten tiedot ja maininta mahdollisista tatuoinneista.
Tutkijat näyttivät sotilaiden kuvia kyläläisille ja pyysivät kertomaan, keitä he olivat nähneet.
”Mutta on yksi asia tunnistaa ja toinen yhdistää henkilö rikokseen. Todisteiden on oltava kiistattomia ennen kuin lähetämme jutun oikeuteen”, Krupko sanoo.
”Tuomioistuimella tai kansainvälisellä areenalla ei saa olla minkäänlaista epäilystä syytettyjen syyllisyydestä.”
Tällä hetkellä Yahidnessa olleista venäläisistä on tunnistettu kuutisenkymmentä. Heistä 22 on kytketty tehtyihin sotarikoksiin.
Kylän miehittäjät tulivat Tuvan tasavallasta läheltä Mongolian rajaa
Moni Yahidnessa olleista venäläisistä käytti vain silmät näkyviin jättävää kasvosuojusta. Kyläläiset myös välttivät katsomasta vangitsijoitaan, koska pelkäsivät joutuvansa huomion kohteeksi.
Monien ihmisten muistiin piirtyivät kuitenkin kapenevat, vinoilta näyttäneet silmät.
Löytyneistä dokumenteista selvisi, että miehittäjät olivat Tuvan tasavallan pääkaupungissa Kyzylissä sijaitsevan sotilasyksikön numero 55115 sotilaita.
Eteläisessä Siperiassa lähellä Mongolian rajaa sijaitseva Tuva tunnetaan paitsi köyhyydestä myös Venäjän vallan ytimessä pitkään vaikuttaneen puolustusministerin Sergei Šoigun syntymäpaikkana. Tuvalaiset eivät ole etnisiä venäläisiä. Monet puhuvat omaa tuvan kieltä. Se selittää, miksi Yahidnessa kuultiin kyläläisten mukaan ”rikkinäistä” venäjää.
Serhii Krupko kertoo, että esitutkinnan aikana sotilaista tuli esiin epätavallisia asioita.
”Kyläläiset kertoivat, että he olivat täydellisiä neandertalilaisia, jotka eivät osanneet käyttää sivilisaation etuja.”
Krupkon kuulemia tarinoita vahvistivat hänen omat havaintonsa.
Venäläiset esimerkiksi laittoivat sähköisen vedenkeittimen lämpiämään liedelle ja tekivät tarpeitaan vessan sijaan huonetiloissa. Vessapaperin asemasta he käyttivät uhrien omaisuutta. He varastivat kaupasta viisi kiloa kahvipapuja, mutta eivät tienneet, mitä niillä tehdään. He kaatoivat ne ruoaksi kanoille.
Eräs sotilaista otti koululta internetyhteyden jakavan reititinlaatikon, koska luuli, että sen mukana kulkeutuisi toimiva internet hänen kotiinsa Venäjälle.
Mutta miksi sotilaat lähetettiin Yahidneen kaukaa Mongolian rajalta?
Serhii Krupkon mukaan kyse on tarkoituksellisesta sotataktiikasta.
”Tuntemattomille sotilaille on helpompi antaa lain vastaisia käskyjä. Alaiset tottelevat, ehkä pelosta, koska heillä ei ole aiempaa kokemusta käskyjenantajasta.”
Venäjä rikkoi Yahidnen kylässä kaikkia humanitaarisen oikeuden sääntöjä
Sodillakin on säännöt. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus, jota kutsutaan myös sodan oikeussäännöiksi, pohjautuu YK:n ja Geneven sopimuksiin ja niiden lisäpöytäkirjoihin. Sääntöjen mukaan siviilejä ja kaikkia sotilaalliseen selkkaukseen osallistumattomia on suojeltava, kunnioitettava ja kohdeltava inhimillisesti. Siviilejä ei saa käyttää ihmiskilpinä. Lapsille ja nuorille on taattava erityissuojelu.
Venäjä rikkoi Yahidnessa kaikkia humanitaarisen oikeuden sääntöjä. Kylässä ei ollut sotilaallisia kohteita, ja asukkaat olivat siviilejä. Kellariin suljetuista 69 lapsesta nuorin oli 1,5 kuukauden ikäinen.
”Kokonaisvaltainen rikos oli se, että venäläiset pitivät ihmisiä vangittuina epäinhimillisissä oloissa ihmiskilpenä. He tiesivät, ettei Ukrainan asevoimat tulittaisi kohdetta, jossa on siviilejä”, syyttäjä Serhii Krupko toteaa.
Vapautuessaan osa vanhuksista ei kyennyt enää kävelemään. Lapsilla ilmeni pitkään jatkuneen pimeässä olon aiheuttamia näköongelmia. Kroonisten sairauksien oireet pahenivat, koska venäläiset eivät antaneet tarvittavia lääkkeitä.
Kellarin lisäksi venäläiset syyllistyivät siviilien julmaan kohteluun sen ulkopuolella.
”Kylässä toteutettiin sekä fyysistä että psyykkistä kidutusta”
Sotilaat teloittivat yksitoista kyläläistä. He nöyryyttivät ja pahoinpitelivät asukkaita ja ryöstivät koteja.
Serhii Krupko kertoo kaksi esimerkkiä.
Venäläiset epäilivät, että eräällä kyläläisellä on yhteyksiä Ukrainan asevoimiin, ja he tiukkasivat häneltä joukkojen sijaintitietoja. Armeijaa käymätön mies vakuutti olevansa siviili. Miestä pelotellakseen venäläiset alkoivat ampua Kalašnikoveilla hänen päänsä yläpuolelle, ja yksi heistä heitti vyöltä irrottamansa kranaatin miehen jalkoihin. Mies oli varma, että hän kuolee. Ammus ei kuitenkaan räjähtänyt, koska sokkaa ei vedetty irti.
Toisessa tapauksessa venäläiset raastoivat aseilla uhaten perheen kodistaan. Ulkona oli kylmä, mutta perheen isä pakotettiin riisuutumaan läheistensä nähden. Venäläiset halusivat tarkistaa, oliko hänellä armeijaan viittaavia alusvaatteita, tatuointeja tai aseen käytöstä kertovia ruhjeita olkapäissään. Niitä ei löytynyt, mutta talossa oli lukollisessa kaapissa luvallinen metsästysase. Venäläiset iskivät miehen maahan ja hakkasivat hänet äitinsä, vaimonsa ja lastensa edessä.
”Kylässä toteutettiin sekä fyysistä että psyykkistä kidutusta”, Serhii Krupko sanoo.
Kansainvälinen rikostuomioistuin kiinnostui
Viittätoista sotarikoksista syytettyä koskeva, noin vuoden kestänyt esitutkinta saatiin päätökseen huhtikuun lopussa. Syytteitä on siitä saakka käsitelty tuomioistuimessa. Aluksi käytiin läpi kirjalliset todisteet. Parhaillaan kuullaan todistajia. Se vaatii useita istuntoja ja vie aikaa, koska rikosten uhreja on paljon.
Yahidnen tapahtumat ja oikeudenkäynti ovat kansainvälisen huomion kohteena. Myös kansainvälinen rikostuomioistuin on tapauksesta erityisen kiinnostunut. Kyläläisten kokemukset todistavat merkittävästä julmuudesta.
”Yahidnen, samoin kuin esimerkiksi Butšan ja Irpinin, tapahtumien tiedot voivat auttaa Venäjän korkeimpien sotilasjohtajien syytteeseen panossa ja tuomitsemisessa”, Serhii Krupko sanoo.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vieraili koulun kellarissa ja piti tunteellisen puheen 3. huhtikuuta:
”Kaiken tämän nähtyäni voin toivoa Venäjän presidentin viettävän loput päivänsä kellarissa, jossa on vessana ämpäri”, hän sanoi.
Ketkä antoivat käskyt kiduttaa?
Kun venäläiset miehittivät Yahidnen, he pakottivat ihmiset kodeistaan ja asettuivat niihin asumaan. He väittivät huolehtivansa kyläläisten turvallisuudesta sulkemalla heidät koulun kellariin.
Syyttäjä Serhii Krupkon mukaan väite on katteeton. Kyläläiset olisivat olleet taisteluilta turvassa omissa kellareissaan.
”Yahidne oli viljelykylä. Asukkaat olivat rakentaneet taloihinsa tilavia kellareita säilöäkseen suuria määriä hedelmiä ja vihanneksia.”
Oikeudenkäynnissä puolustus perustuu myös otaksumaan, jonka mukaan syytetyillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin noudattaa esimiestensä käskyjä. Serhii Krupkon mukaan väittämä ei päde.
Sotilaat tiesivät saamansa käskyt lainvastaisiksi. He todistivat, että kyläläiset joutuivat vangeiksi hengenvaarallisiin oloihin.
”He eivät pysäyttäneet tätä teurastamoa, vaikka näkivät, että ihmiset alkoivat kuolla.”
Mitä tiedetään käskyjen antajista?
Tämänhetkisten tietojen mukaan komentajia oli kolme. Heitä kutsuttiin lempinimillä Pauk, Klen ja Glukhoy, Hämähäkki, Vaahtera ja Kuuro.
”Olemme tunnistaneet Klenin sataprosenttisella varmuudella”, Serhii Krupko sanoo.
Kleniä vastaan kerätään todisteita. Tutkijat jatkavat myös kylässä tapahtuneiden teloitusten selvittämistä.
Ei todisteita ampumisesta
Saadaanko kaikkia syyllisiä koskaan kiinni? Miehittäessään Yahidnen venäläiset ampuivat Ludmila ja Mykhailo Shevchenkon pojan Viktorin tämän omalle pihalle. Syyllistä ei ole toistaiseksi tunnistettu.
”Venäläisten saapuessa kyläläiset piiloutuivat taloihinsa ja kellareihinsa. Emme ole vielä löytäneet tapahtumalle todistajaa”, Serhii Krupko sanoo.
Silminnäkijöiden puute voi vaikeuttaa useiden henkirikosten selvittämistä.
Shevchenkojen toinen poika Anatolii on kateissa. Hänen oletetaan olevan sotavanki, koska muuta tietoa ei ole. Venäjä ei luovuta tietoja vangeista eikä sairaalassa hoidettavina olevista tai siellä kuolleista.
Kuolemista koulun kellarissa ei voida syyttää yksittäistä venäläistä. On mahdotonta todistaa, että kyläläisen kellariin tuoneen sotilaan tavoitteena oli henkilön tappaminen. Eikä hän välttämättä ollut kuoleman hetkellä enää koululla.
”Emme voi luokitella niitä murhiksi, vaan yleisesti julmaksi käytökseksi, jonka seurauksena ihmisiä kuoli,” Serhii Krupko sanoo.
Tiedonanto syytetyille – ei vastausta
Ukrainan lainsäädäntö velvoittaa ilmoittamaan nostetut rikossyytteet syytetyille. Syyttäjänvirasto on pyrkinyt noudattamaan lakia, vaikka suhteet laittoman hyökkäyksen tehneen Venäjän kanssa on katkaistu.
Tiedot käynnissä olevista tutkinnoista ja syytteistä on julkaistu virallisessa tiedotusjulkaisussa, valtakunnansyyttäjän viraston verkkosivustolla ja asian ollessa tuomioistuimen käsittelyssä myös oikeuslaitoksen verkkosivustolla.
”Mutta teimme vielä enemmän kuin laki vaatii”, Serhii Krupko sanoo.
Tutkijat löysivät sotilasosaston 55115 sähköpostiosoitteen. He lähettivät tiedon tutkinnoista ja syytteistä sekä sähköpostilla että löytyneiden matkapuhelinnumeroiden välityksellä.
”Teimme sen kunnioittaaksemme syytettyjen oikeuksia, vaikka he ovat vihollisiamme.”
Vastauksia tiedonantoihin ei ole saatu.
”Nämä rikokset eivät vanhene”
Tunnistetuista 22 venäläissotilaasta seitsemän on jo tuomittu. Rangaistukset olivat 11–12 vuotta vankeutta.
Käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä syytettynä on 15 sotilasta. Todennäköisesti myös heidät tuomitaan poissaolevina. Syyttäjä Serhii Krupko arvelee, että tuomiot luetaan ensi vuoden aikana.
Venäjä ei luovuta syytettyjä tai tuomittuja. Krupko luottaa, että he joutuvat silti jonakin päivänä suorittamaan rangaistuksensa. Se voi kuitenkin viedä aikaa.
Hän muistuttaa, että vielä yli 60 vuotta toisen maailmansodan jälkeen löydettiin etsittyjä natseja.
”Nämä rikokset eivät vanhene.”
Krupko listaa kolme mahdollista tapaa saada tuomitut vankilaan.
Jos Venäjä hajoaa, siitä muodostunee itsenäisiä valtioita. Ne eivät halua olla vastuussa Venäjän sotarikoksista vaan saavuttaa kansainvälisesti uuden, laillisesti tunnustetun valtion aseman.
”Sen vuoksi ne olisivat hyvinkin halukkaita luovuttamaan alueellaan olevat sotarikolliset.”
Tuomitut saattavat myös olla yhä taistelemassa, jolloin on mahdollista, että Ukrainan armeija onnistuu vangitsemaan heidät.
Todennäköisin vaihtoehto on kuitenkin se, että syylliset päätyvät ulkomaille ja heidät pidätetään siellä.
Miksi sotarikosten tekijöiden tuomiot ovat tärkeitä?
Toteutuuko oikeus, jos tuomittu ei joudu kärsimään rangaistustaan?
Serhii Krupko sanoo, että sotarikostutkinta, syyllisten tunnistaminen ja tuomitseminen ovat merkityksellisiä, vaikka heitä ei saataisi kiinni.
”Jos emme tee sitä nyt ja kirjaa rikoksia ja tuomioita, emme voi puhua oikeudenmukaisuudesta tulevaisuudessa.”
Tavoite ei ole vain rangaista sotarikoksen tekijöitä.
Tuomioistuimen päätös antaa samalla sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneille siviileille sodan uhrin aseman. Sen avulla he voivat saada hallitukselta ja kansainvälisiltä järjestöiltä tukea, esimerkiksi taloudellista apua kotiensa jälleenrakentamiseen.
”Ehkä tulevaisuudessa he saavat korvauksia myös Venäjältä. Kuka tietää”, Serhii Krupko sanoo.
Tärkeää on myös, että tieto venäläisten tekemistä julmuuksista leviää.
”Kyläläisillä on oikeus tulla kuulluiksi.”
