Reilaaminen vietti viisikymppisiään – Miksi junamatkailu on jäänyt paitsioon?

Kun Interrail perustettiin vuonna 1972, se antoi lukemattomille reppureissaajille mahdollisuuden nähdä Eurooppaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.

Kun Interrail perustettiin vuonna 1972, se antoi lukemattomille reppureissaajille mahdollisuuden nähdä Eurooppaa.
Teksti: Anni Saastamoinen

Vietin kesälomastani useita tunteja erilaisissa junissa. Kotimaisissa pendolinoissa, intercityissä ja metrojunissa. Tanskalaisissa ja ruotsalaisissa lähijunissa, ja samojen maiden pitkien matkojen pikajunissa.

Rakastan junia. Niiden eräänlaista ryhdikkyyttä ja aikatauluja, jotka eivät tasoitu viitosiin. Juna saattaa lähteä kello 08.19 ja toinen saapua kello 15.03. Jokin siinä viisiminuuttisiin pilkottua maailmaa ivaavassa epäsäännöllisten numeroiden maailmassa ilahduttaa minua. Siitäs saatte, tasaluvut ja viitoset!

Rakastan myös junien raiteita, sillä niissä on konkretiaa ja turvaa. Ja niin ovat matkustaneet monet sukupolvet edelläni.

Junia ja raiteita ovat kuluneena kesänä rakastaneet monet, sillä Interrail on saanut uudenlaisen nosteen: reilaaminen vietti viisikymppisiään, minkä vuoksi Eurooppaa pääsi matkaamaan raiteitse puoleen hintaan. Suuri osa tuttavistani katosikin kesälomilleen koliseville raiteille eri puolille Eurooppaa.

Elämää ja jännitystä

Reilaaminen on jäänyt minulta välistä, vaikka rakastan junia. Olen siihen liian huolestunut ja mukavuudenhaluinen. Rakkauteni junamatkaamiseen rajoittuu yksittäisiin meno-paluulippuihin.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla, kesälomani alussa, matkustin laivoilla ja junilla Kööpenhaminaan ja takaisin. Yksi juna Helsingistä Turkuun, yksi nukuttu yö laivassa, ja toinen juna Tukholmasta Kööpenhaminaan.

Kun juna halkoi ensin ruotsalaista ja sitten tanskalaista maisemaa, tunsin iloa. Tunsin elämää, jännitystä. Uutta. Mitä nyt matkustamiselta halutaankin.

Karmaisevaa touhua

Olen aina kummeksunut ihmisiä, jotka kertovat rakastavansa matkustamista. Sillä itse matkustaminenhan on aivan tavattoman uuvuttavaa ja tympeää puuhaa.

Ensin pitää pakata (jota vihaan), sitten on mentävä esimerkiksi lentokentälle (jollaisia vihaan), ja siellä on sitten kaikkialla hirveästi parveilevia ihmisiä (joita… no, tämä juoni taitaa olla selvä).

Lopuksi mennään kovaäänisesti suhisevaan matkustusvälineeseen, joka laskeutuu määränpään laitamille eli vaatii vielä yhden kuljetusvälineen ennen kuin matkan tärkein osa eli perillä oleminen voi alkaa. Ja siinä välissä on lisää parveilua ja ehkä hikoiluakin.

Eikä edes mennä niihin ilmastovaikutuksiin.

Matka osa kokemusta

Kun juna oli perillä Kööpenhaminassa, kävelin noin kahden kilometrin matkan majapaikkaamme. Toki tällainen käveleksintä on tervejalkaisten puuhaa, mutta suositeltavissa. Siinä ehtii kummastella paikallismaisemia samaan tapaan kuin junamatkaillessakin.

Kun Interrail perustettiin vuonna 1972, se antoi lukemattomille reppureissaajille mahdollisuuden nähdä Eurooppaa. Aikana ennen turistilentelyn yleistymistä mahdollisuudet siihen olivat kalliit ja rajalliset.

Miksi tämä hyvä, joskin eittämättä lentämistä enemmän aikaa vaativa matkustustapa on jäänyt paitsioon? Junassahan matkakin on jo osa kokemusta.

Lue myös: Senioreiden Interrail vie yli 60-vuotiaat Eurooppaan edullisemmin, VR:n lomalipuilla reissaat huokeammin kotimaassa – Nappaa junamatkailun vinkit!

Interrail vie junamatkalle Eurooppaan

Interrail-passi vie senioritkin junamatkalle Eurooppaan. Ravennan silta on 58 metriä korkea ja 225 metriä pitkä rautateiden maasilta Höllental-rautatielinjalla Saksassa. © iStock

X