Uusi vuosi toi uudet paineet – Anni Saastamoinen haluaisi suhtautua aikaan kuten lapsi: ”Silloin tiesi, että oma päätösvalta on rajattua”

”Olisimmeko paineettomampia, jos suhteemme ­aikaan olisi samanlainen kuin lapsena?”, Anni Saastamoinen kysyy.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.

"Olisimmeko paineettomampia, jos suhteemme ­aikaan olisi samanlainen kuin lapsena?", Anni Saastamoinen kysyy.
Teksti:
Anni Saastamoinen

En muista asettaneeni lapsena vuoden vaihtumisen juhlinnalle kummoisiakaan vaatimuksia tai odotuksia. Itse juhlallisuuksia varten valoimme tinat, sain valvoa myöhempään, oli ehkä ilotulituksia, paistoimme makkarat takassa.

En muista odottaneeni alkavaltakaan vuodelta mitään erikoisuuksia, enkä muista, koska niin aloin tehdä.

Mutta jossain vaiheessa, todennäköisesti lapsuuden päätyttyä, aloin tehdä niin. Lopulta vuoden 2019 lopussa olin täysin räytynyt ihmisraunio. Kulunut vuosi oli ollut henkilökohtaisesti synkkä ja ammatillisestikin kuormittava.

Muistan huutokiroilleeni noin lokakuusta saakka, että voisiko tämä synkkyyden ytimeen upottanut vuosi jo loppua ja joutuin. Seuraavan vuoden piti puhdistaa kaikki, olla täynnä hyvää tai ainakin mahdollisuuksia hyvään.

Mutta kaikki meistä tietävät, mitä tapahtui vuonna 2020.

Uusi vuosi on toiveiden tynnyri

Mietin nyt uuden vuoden auetessa edessäni kuin vasta-aurattu maantie, mitä minä nyt odotan. Tai onko ylipäätään järkevää asettaa vaatimuksia saati toiveita jonkin uuden alkamiselle, kun lopulta voi vaikuttaa vain omaan pieneen tonttiinsa.

Liittyikö lapsuuteni suhtautuminen vuoden vaihtumiseen siihen, että lapsena oman pienuutensa ymmärsi niin paljon paremmin? Silloin tiesi, että oma päätösvalta on rajattua.

Aikuisena sitä kuvittelee kykenevänsä linjaamaan suuremmista asioista, että näin minä teen ja näin tulee tapahtumaan, tai että näin minä erittäin kovasti toivoisin ­tapahtuvaksi.

Osa toiveista toteutuu, osa ei. Toisinaan satoja työtunteja ja euroja jonkin asian eteen uhrattuaan, hikeä ja kyyneleitä valutettuaan sitä huomaa, ­ettei mikään mennyt, kuten toivoi. Vaikka sitä olisi kuinka uuden vuoden tinastaan tunnustellut ja seinää vasten varjona heijastellut.

Lue myös: Uusi vuosi Esko Valtaojan silmin: ”Lupaukset johtuvat halustamme tulla paremmiksi ihmisiksi – Ja niiden rikkominen muistuttaa meitä ihmisyydestämme”

Olisiko mahdollista toimia toisin?

Tarkoitukseni ei ole vetää ketään mukanani pohjoissavolaiseen pessimismiin, vaan pohtia painavasti sitä, millaisia paineita me asetamme uuden kalenterin avaamiselle.

Vuoden viimeisinä viikkoina monet summaavat kuluneen vuoden onnistumiset ja epäonnistumiset, kävellyt kilometrit, mitkä nyt kukakin, ja mietimme, mitä odotamme ensi vuodelta. Uusi vuosi on puolestaan ­jonkin uuden alku, ”uusi vuosi ja uusi minä”, kyllä te tiedätte.

Ehkä kaikki on ­kiinni suhtautumisestamme aikaan: olisimmeko paineettomampia, jos suhteemme ­aikaan olisi samanlainen kuin lapsena ja ymmärryksemme siitä vain kellotaulu? Mitä iso viisari ­tekee ja missä pieni viisari on?

Aikuisena olemme pakotettuja toimimaan ajan sallimissa ja toisaalta sanelemissa rajoissa. Siksi asetamme odotuksia ja vaatimuksia, koemme paineita.

Haluaisin kokeilla, olisiko mahdollista toimia toisin, mutta koska tunnen itseni, lupaan: tänä vuonna aion ­kokea paineita ja asettaa odotuksia siitä, miten pitäisi olla kokematta paineita ja asettamatta odotuksia. 

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä.

X