Anni Saastamoinen rakastaa kirpputoreja ja vintage-liikkeitä – ”Mahtavat Löydöt ovat vaatteita, joilla on jo oma tarinansa”

Inhoan vaatteiden ostamista. Oikeastaan inhoan pukeutumista. Yleisesti siis vältän vaate­ostoksia, jopa silloin kun olisi pakottava tarve. Olen kuitenkin niin ahdistunut, estoinen ja viluinen ihminen, ettei alastomuuskaan tule kysymykseen, joten suosin vaatevalinnoissani mukavuutta, kestävyyttä (niin eettistä kuin fyysistäkin) ja kai jonkin­laista ilontuomisen kriteeriä. Ja suurimman ilon tuovat Mahtavat Löydöt.

Mahtava Löytö -kategoria voisi tarkoittaa jonkun mielessä uskomattoman messevällä alennusprosentilla ostettua merkkivaatetta, mutta omalla kohdallani löytöön liittyy aivan konkreettista etsimisen ja löytämisen iloa.

Joitakin kuukausia sitten sain erään kaltaisen pakkomielteen pörheästä, sähkönsinisestä villatakista (villaa, ei missään nimessä akryyliä). Kolusin kirpputorit ja verkon käytettyjen vaatteiden myyntisivustot, mutta sopivaa ei tullut vastaan.

Kunnes erään kerran päätin ohimennen kulkea kotimatkallani yhden kirppu­torin poikki ja näin jo kauas, että vaaterekistä pilkotti ­juuri ­oikeansävyistä sinistä.

Lähestyin rekkiä hitain askelin ja olin jo noin 80-prosenttisen varma, että edessä olisi jälleen yksi huti. Ja ehkä jonkun mielestä se olikin huti. Sinisenä pilkottanut vaate oli kuin olikin villaa, sähkönsininen, villatakki, minun kokoani ja kaikin puolin muutenkin juuri sellainen, josta olin haaveillut kuukausia.

Mutta villatakissa oli 1980-luvun tyylin innoittamat kultakirjailut ja suhiseva kangasvuori. Joku voisi ­sanoa minua epätoivoiseksi, ­sillä ostin villatakin hyvin tyytyväisenä.

Vintage-löydöissä korostuvat mahdollisuudet

Siinä missä muualla elämässä näen vain uhkia, kirpputorilöydöissä näen mahdollisuuksia. Onko vaatteessa rumia kirjailuja? Karmea kangasvuori? Ei hätää! Muutamia työtunteja ja äitini tarjoilemaa parsinta-apua (villatakissa oli myös reikä, minkä vuoksi se oli hävyttömän halpa materiaaliinsa nähden) myöhemmin saatoin vetää ylleni vaatteen, jollaisesta olin haaveillut kuukausia. Tuskin koskaan olen kokenut saati tulen kokemaan samankaltaista iloa ­ostaessani uuden tuotteen kaupasta.

Toisin sanoen inhoan vaatteiden ostamista uusina paikoista, joissa on leikkaussalimaisen kirkkaat valot, kovaäänistä musiikkia ja liikaa ihmisiä. Sen sijaan rakastan Mahtavien Löytöjen etsimistä kirppu­toreilta ja vintage-liikkeistä. Olen tietenkin nirso, sillä Mahtava Löytö ei ole uusi, ei pikamuotia (edes käytettyä), eikä keinokuitua. Mahtavat Löydöt ovat vaatteita, joilla on jo oma tarinansa.

Ratkoessani kultakirjailuja ajattelin sitä ihmistä, joka joskus kenties vuosikymmeniä sitten oli käyttänyt aikaansa kirjailujen huolelliseen käsin ompeluun. Ajattelin häntä kiitollisuudella ja lähetin ajatuksena pienen anteeksipyynnön, jonka ohessa selitin, että pidän itse pelkistetymmästä, mutta takuulla kultakirjailut olivat hänen yllään upeita. 

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä.

Lue myös: Kyösti Mäkimattila elää vintagen lumoissa – Mitä laulaja jahtaa kirppiksiltä?