Vuonna 2021 taivas on täynnä viruksia ja haikaroita – Koikkalainen vauvabuumista: ”Numerot kaunistuvat, mutta pitkä on matka vielä ennätysvuoteen 1947”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © TOMI MALKKI
”Suomeen uumoillaan jonkinasteista vauvabuumia. Tapahtumaketjut ovat samat kuin ennen vanhaan joka vuosi yhdeksän kuukautta juhannuksen jälkeen”, Koikkalainen kirjoittaa.

Tavatonta tämä ei ole. Se ei myöskään kerro pitkän aikajakson säänmuutoksista tai poikkeuksellisesta talvesta. Kunnon lumi- ja pakkaskausi on joka tapauksessa jatkunut Suomessa eteläisimpiä osia myöten putkeen jo puolitoista kuukautta. Kuuluisa ja erehtymätön miesmuistikin sen jo vastaansanomattomasti ilmoittaa: lapsuuden talvet ovat palanneet.

Viruksia ja haikaroita

Ja heti sitten takaisin arkeen. Koronapandemiassa jylläävät edelleen hurjat tartuntaluvut, mutta maailmalta kuuluu myös toiveikkaita merkkejä sen hiipumisesta. Rokotukset ja laumasuoja alkavat ehkä vaikuttaa. Puhetta tulee jo kuin jatkosodan alkuaikoina: heinäkuussa päästään taas oikeaan heinäntekoon. Kenties ripaus jäitä hattuun on kuitenkin vielä paikallaan.

Paras uutinen koronaviruksesta on se, että ilmassa lentelee virusten seassa myös kasvava joukko haikaroita. Suomeen uumoillaan jonkinasteista vauvabuumia. Tapahtumaketjut ovat samat kuin ennen vanhaan joka vuosi yhdeksän kuukautta juhannuksen jälkeen. Buumi edellyttää yhdessäoloa eikä lopputuloksen kannalta ole väliä, tapahtuu se sitten pakosta tai puhtaasta juhlimisen ilosta. Pääasia on iloinen ensi parkaisu.

Kaikkia ikäluokkia tarvitaan

Sanomattakin lienee selvää, että tässä asiassa on ollut jo pitkään korjaamisen varaa. Pitkässä iässä on paljon hyvää, mutta yksipuolisesti ukottuva ja akottuva Suomi – Koikkalainen joukossa mukana myös – ei ole terve yhdistelmä. Kaikkia ikäluokkia tarvitaan tasapuolisesti. Kansakunnan suurin elinvoima on kuitenkin nuorissa. Vaari tulee vasta perässä.

Muistathan vielä luvut? Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi vuonna 2020 jo 46 452 lasta. Se oli yli 800 vauvaa enemmän kuin vuonna 2019. Viime vuosi on ensimmäinen sitten vuoden 2010, kun syntyneitten määrä kääntyi hienoiseen nousuun. Numerot kaunistuvat, mutta pitkä on matka vielä ennätysvuoteen 1947. Silloin Suomessa syntyi 108 168 lasta.

Missä Rähjä-Vallu?

Pihapiirissäkin tapahtuu, mutta turhaan Koikkalainen tiirailee ulos pakkaseen. Ärhäkkä mustarastas Vallu on ja pysyy poissa talvimurkinoitten ääreltä. Koko talven ruokintapaikkaa pomottaneen Rähjä-Vallun kohtalosta ei ole tietoa – ei edes vihjettä. Musta ja vilkkaasti liikehtivä lintu oli kuin huutomerkki lumen keskellä. Nappasiko paikalla vieraillut varpushaukka sen vai oliko kylmyys sittenkin liikaa?

Vallun kohtalo selvinnee vielä näillä lumilla. Petojen jäljiltä on ennenkin löytynyt jokaista lihanmurenta myöten siististi kaluttuja sulka- ja höyhenkasoja. Pohjolan talvessa pullea mustarastas on makoisa ateria. Toinen ja toivottavasti toteutunut vaihtoehto on, että Vallu on sittenkin tullut järkiinsä ja lähtenyt lämpöön ennen kuin siitä ei enää olisi ollut lähtijäksi.

Asenne ratkaisee. Tätä se on myönteisimmillään: aamulla herätessä mieli iloitsee siitä, että taas saatiin rikottua ennätys. Uusi peräkkäinen päivä – ja edelleen ollaan hengissä. Katkeamaton ketju jatkuu. Ainakin seuraavaan päivään.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

X