”Tylsä ja turvallinen arki on ylellisyyttä, josta pääsee nauttimaan vain murto-osa ihmiskunnasta”

Koska Koikkalainen kituuttaa hiljaista, pakkasenkin rajoittamaa koronaelämää, poissa on kaikki dramatiikka – yllättävistä tilanteista puhumattakaan. Ei elämä muutenkaan ole ollut varsinainen jännitysnäytelmä. Hyvä on silti muistaa, että se on etuoikeus. Vakaa, tylsä ja turvallinen arki on ylellisyyttä, josta pääsee nauttimaan vain murto-osa ihmiskunnasta.

Turvallinen arki – miltä se näyttää lintulaudalla?

Hyvin riittää siis se dramatiikka, mikä ikkunasta ulos lintulaudalle päin vilkaisemalla kerralla näkyy. Taivaan linnut – ne vapaat ja huolettomat – elävät nyt lyhyen elämänsä kovimpia viikkoja. Kuolema vaanii. Se voi tulla, kun ravinto loppuu, tauti tarttuu tai kun pedon kynnet tai hampaat iskeytyvät niskaan.

Pakkanen ei ole ongelmista suurin. Siitä selviää, kun ravintoa riittää. Linnut tuntuvat valinneen ruokintapaikalla kahden kattauksen päivän. Ne ilmestyvät kätköistään ensin aamupäivällä, kun päivä on kirkastunut. Toinen kattaus odottaa iltapäivällä vielä täysin valoisaan aikaan. Muulloin paikalla on vain satunnaisia yksinsyöjiä.

Lintulaudan elämän seuraaminen on monesta vihoviimeinen merkki siitä, että elämä on valunut peruuttamattomasti ohi. Entäs sitten! Meno lintulaudoilla on tosi-tv:tä mielenkiintoisempaa katsottavaa. Se on kuin tarkkailisi ihmisyhteisöä. Luonnetyypitkin ovat samat.

Tosi-tv häviää keittiön ikkunalle.

Siellä on Pikku Myy, pirtsakka sinitiainen, joka ei yhtään arkaile taistellessaan tilasta isompiensa joukossa. Kun on ruuanmurusesta kyse, se ei ajattele pientä kokoansa. Nokkelasti se ottaa omansa. Talitiainen on varovaisempi ja tarkkailee mieluummin hiukan sivusta. Kun joskus harvoin paikalle pelmahtaa harvinainen pyrstötiainen, se iloisuus valaisee koko pihapiirin.

Entä keltasirkku, laumaeläjä, joita on nähty ruokintapaikoilla tänä talvena paljon. Se kulkee porukoissa. Kun yksi lehahtaa lentoon, muut seuraavat silmänräpäyksessä. Vasta jälkeenpäin ihmetellään, miksi lentoon lähdettiin. Varpunen on jyvien ääressä makaava möykky, pikkuvarpunen sitä vähän vilkkaampi eläjä.

Jos on tuuria, lintulaudalla vierailee hiljainen punatulkku, postikorttien komistus. Varpuspöllökin voi harvakseltaan näyttäytyä, samoin varpushaukka. Talven viettoon Pohjolaan jämähtäneet rastaat ovat jokatalvisia tuttuja, samoin viherpeipot ja -varpuset. Käpytikka tykkää rasvoista ja pähkinöistä.

Lintujen seuraaminen on pakoa arjesta

Pohjolan talvipäivä on lyhyt, auringon kierros matala. Ilman ihmistä se olisi monelle linnulle kohtalokas. Pihalle raahatut kymmenet siemen- ja pähkinäkilot takaavat tasaisen ravinnonsaannin ja sen, että linnut selviävät hengissä talven yli.

Lintujen seuraaminen on kivaa puuhaa. Se on pakoa arjesta. Kuka jaksaa päivästä toiseen vain kuunnella masentavia uutisia maailmalta. Venäjää, Valko-Venäjää, Myanmaria, väkivaltaa, köyhyyttä, nälkää ja näköalattomuutta, epäoikeudenmukaisuuksia, tulvia – ja toivotonta taistelua koronavirusta vastaan.

Anteeksi vain, mutta kyllä ensin tulevat tintit.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä.

Lue myös: Varpuspöllön pakkaspulma – Lämpimät talvet mädännyttävät varpuspöllöjen ruokavarastot

Varpuspöllöillä voi olla kovat ajat edessä. Kuva: Giulia Masoero