Helsingin Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin oli hyvää tekevä ruhtinatar – Kestitsi tasapuolisesti köyhiä ja kaikkein ylhäisimpiä

Nuoren Auroran elämä mullistui helmikuussa 1836, kun hänet kutsuttiin hovineidoksi Pietarin Talvipalatsiin. Äiti saatteli 27-vuotiaan tyttärensä vastaanottamaan tehtäviään Venäjän keisari Nikolai I:n hovissa.

Aurora toimi muun muassa Venäjän keisarinnan Aleksandra Fjodorovnan avustajana. Hänen huoneensa sijaitsi Talvipalatsin siipirakennuksessa muiden hovineitojen huoneiden tapaan. Palatsissa Auroralla oli oikeus liikkua vapaasti, ja hänellä oli käytössään vuorokaudet ympäriinsä vaunut ja hovilakeija tukenaan ja turvanaan.

Hovineidot nauttivat suurta kunnioitusta hovissa, ja Aurora huomattiin oitis kauneutensa, hyvien käytöstapojen ja ystävällisyytensä ansiosta. Keisarinna Aleksandra Fjodorovna ja Aurora kiintyivät toisiinsa, ja heistä tuli läheiset ystävykset.

Myös hovissa usein vieraileva hovijahtimestari, valtioneuvos Paul Demidov huomasi Auroran. Pian nuoren hovineidon elämä muuttui entistä satumaisemmaksi.

Ruhtinatar tunnettiin hyväntekijänä ja lahjoittajana. Hänen panoksensa muun muassa suomalaisen sosiaalityön ja yhteiskunnan hyväksi oli merkittävä. © Museovirasto

Kolme kosintaa

Eva Aurora Charlotta Stjernvall syntyi Ulvilassa 1.8.1808. Hänen vanhempansa everstiluutnantti Carl Johan Stjernvall ja Eva Gustava von Willebrand kuuluivat Ruotsista Suomeen kotiutuneisiin aatelissukuihin. Isän kuoltua vuonna 1815 neljän lapsen yksinhuoltajaksi jäänyt äiti solmi uuden avioliiton valtioneuvos Carl Johan Walleenin kanssa seuraavana vuonna.

Aurora vietti lapsena useita vuosia tätinsä luona Pietarissa ja oppi siellä käytöstapoja, seurusteluetiketin ja vieraita kieliä. Äidinkielensä ruotsin lisäksi hän puhui ranskaa, venäjää ja suomea.

Kun Aurora esiteltiin seurapiireihin 16-vuotiaana, hänen ympärillään alkoi pyöriä kosijoita, olihan Aurora huomattavan viehättävä ja kaiken lisäksi hyväkäytöksinen. Auroralla oli omat ihastuksensa, mutta avioliittoon asti ne eivät johtaneet.

Hovineitona ollessaan Aurora teki jaloilla luonteenpiirteillään vaikutuksen valtioneuvos Paul Demidoviin. Tämä kosi hovineitoa kaksi kertaa – mutta sai molemmilla kerroilla rukkaset.

Myöntävään vastaukseen tarvittiin Venäjän keisariparin apua. Keisarinna keskusteli hovineitonsa kanssa kosinnasta, ja kun Paul jälleen pyysi Auroran kättä, tämä suostui viimein.

Aurora Karamzin oli kaunis ja kuuluisa seurapiirikaunotar. Hän vaikutti muun muassa Venäjän keisarin hovissa. © Helsingin kaupunginmuseo

Huomenlahjaksi Le Sancy

Avioliiton kautta paronitar Aurora kohosi kreivittäreksi, ja hänen yhteiskunnallinen asemansa nousi merkittävästi. Kovin alas ei Auroran tarvinnut hovin loistosta ja rikkauksista astua hovineidon roolista luopuessaan, sillä nyt hänestä itsestään tuli häikäisevän rikas. Demidovin suku oli Venäjän rikkain Romanovien jälkeen.

Aurora ja Paul viettivät häitään Helsingissä marraskuussa 1836. Suomen suuriruhtinaskunnassa oltiin hyvin ylpeitä siitä, että nimenomaan suomalainen neito oli valittu Demidovin mittaamattomien rikkauk­sien ja ruhtinaallisen palatsin valtiattareksi Pietariin.

Sulhanen oli jo häiden aikaan hyvin sairaalloinen mutta hemmotteli morsiantaan ja antoi tälle huomenlahjaksi maailman seitsemänneksi suurimman timantin Le Sancyn.

Pariskunnan ainoaksi jäänyt poika Paul syntyi 9.10.1839 kolmen vuoden päästä vihkimisestä. Lapsi oli hartaasti odotettu ja vanhemmat olivat haltioissaan pojastaan. Paul mainitsee kirjeessään Auroran siskolle ”olevansa kaikkein onnellisin ihminen”.

Paul-isä ei kuitenkaan saanut kauan iloita Paul-juniorista, sillä hän kuoli Mainzissa Saksassa huhtikuussa 1840, kun poika oli vasta puolivuotias. Auroralle miehen menetys oli suuri järkytys. Hän jäi yhtäkkiä yksin pienen poikansa kanssa.

Myöhemmin samana vuonna Auroran kuolleen miehen veli Anatoli Demidov avioitui jo tuolloin edesmenneen keisari Napoleon Bonaparten nuorimman veljen Westfalenin kuningas Jérôme Bonaparten tyttären prinsessa Mathilde Bonaparten kanssa.

Kun Anatoli ja Mathilde näyttivät jäävän lapsettomiksi, Anatoli adoptoi veljensä isättömäksi jääneen pojan Paulin. Näin Auroran ainoa lapsi peri myöhemmin valtavan omaisuuden sekä San Donaton ruhtinaan arvonimen, jonka Anatoli oli saanut ennen kuin solmi avioliiton Mathilden kanssa.

Adoptio vaikutti myös Auroran elämään. Euroopan hoveissa Auroraa puhuteltiin nyt ruhtinattarena ja prinsessana.

A. J. Perignon maalasi Aurorasta muotokuvan vuonna 1853. © Helsingin kaupunginmuseo

Uusi onni

Puolisonsa Paulin kuoleman jälkeen Aurora joutui tarkkailun alaiseksi. Seurattiin, suriko hän oikeasti miestään. Auroran käytös menetyksen jälkeen näytti saaneen muiden hyväksynnän.

Eräs suomalainen, joka oli tavannut leskeksi jääneen ja nyt upporikkaan Auroran Pietarissa, kirjoitti tapaamisesta seuraavasti:

”Aurora tuntui kovin järkyttyneeltä, ja suru näytti niin aidolta, että se on hänelle kunniaksi.”

Uuteen avioliittoon Auroralla ei ollut kiirettä. Miehensä jättämä omaisuus takasi hänelle taloudellisesti turvatun elämän.

Leskeyttä kesti kuutisen vuotta, kunnes Aurora solmi uuden avioliiton sotilas, eversti Andrei Karamzinin kanssa Pietarhovin Sheremetjevin kappelissa heinäkuussa 1846. Miehensä Aurora oli tavannut Pietarin kirjallisissa salongeissa, joissa hän vieraili mielellään.

Viisi vuotta Auroraa nuorempi Andrei oli komea ja sivistynyt. Sisarelleen kirjoittamassaan kirjeessä Aurora kertoo olevansa täydellisen onnellinen.

Köyhien auttamista

Pikku hiljaa loistelias elämä alkoi menettää merkitystään Auroran silmissä. Ajattelun muutos näkyy hänen säilyneistä kirjeistään 1840-luvun loppupuolella. Tuolloin Aurora alkoi pitää maallista loistoa turhuutena ja pohti syvällisemmin elämän tarkoitusta ja keinoja kärsivien auttamiseksi.

Yhtenä syynä ajatusmaailman muutokseen oli monen lähiomaisen kuolema. Erityisen syvästi Aurora suri vain 35-vuotiaana kuollutta, hänelle hyvin rakasta sisartaan Emilietä.

Auroran näkemyksiin vaikutti myös ­Andrei-puolison sytyttämä kiinnostus yhteiskunnallisia asioita ja vähäosaisuutta kohtaan. Erityisenä kimmokkeena toimi vuosina 1847–1848 tehty matka Eurooppaan. Perhe vietti puolet ajasta Pariisissa. Siellä vuoden 1848 vallankumous sai Auroran yhä syvemmin kiinnostumaan yhteiskunnallisista uudistuksista.

Kaupungissa ollessaan Aurora sai myös voimakkaita hengellisiä vaikutteita protestanttisen kirkon saarnaajan Adolphe Monodin saarnoista, joita tämä piti suurille väkijoukoille. Saarnat syvensivät hänen uskonnollista pohdintaansa.

Karamzinit matkustivat myös Uralille tutustumaan Auroran siellä omistamiin Uralin kaivoksiin. Aurora perehtyi työläisten elämään, oli läsnä ristiäisissä ja häissä ja lahjoitti köyhille morsiamille kapioita. Hänen aloitteestaan rakennettiin köyhäintalo, synnytyslaitos, useita kouluja ja lastenkoteja. Lisäksi hänen kauttaan jaettiin tapaturma-avustuksia.

Auroralle tuli myös tavaksi käydä matkoillaan tutustumassa paikallisiin hyväntekeväisyyslaitoksiin ja sairaaloihin. Sekä katolisten nunnien orpokodit ja vanhainkodit että protestanttisten herätysliikkeiden laitokset tulivat hänelle tutuiksi.

Kahdeksan onnellisen avioliittovuoden jälkeen Krimin sota koitui Andrein kohtaloksi. Hän kaatui vuonna 1854 johtaessaan joukkojaan Tonavan lähellä käydyssä taistelussa.

Rakkaan puolison menetys oli Auroralle vaikeaa. Hän antoi kuljettaa miehensä ”tomun” Pietariin ja rakennutti Andreille hautakappelin. Puolison kuoleman jälkeen Aurora alkoi yhä voimakkaammin ja syvemmin etsiä yhteyttä Jumalaan. Tässä etsinnässä saarnaaja lordi Radstockin julistuksella oli ratkaiseva merkitys. Lopulta kiinnostus hengellisiin asioihin sai syventyä lujaksi ja aidoksi kristillisyydeksi.

Träskändan ruotsinkielinen kansakoulun omistaja Aurora Karamzin väkijoukon keskellä. Kuva on todennäköisesti rakennuksen avajaisista. © Helsingin kaupunginmuseo

Paluu Suomeen

Leskeksi jäätyään Aurora asui pitkään Suomessa. Hän oli lunastanut itselleen Espoossa sijaitsevan Träskändan kartanon vuonna 1867 isäpuolensa Walleenin kuoltua. Vakituinen asunto siitä tuli hänelle kuitenkin vasta vuonna 1875.

Kartanossa hän jatkoi salongin pitoaan, minkä oli aloittanut loisteliaassa Demidovin palatsissaan Pietarissa. Salongissa kävi niin hänen ystäviään kuin sukulaisiaankin, taiteilijoita ja opiskelijoita. Vierasjoukko oli laaja – aatelisista tavalliseen kansaan.

Träskändassa Aurora kestitsi köyhiä ja kaikkein ylhäisimpiä tasapuolisesti. Ketään hän ei katsonut ylen. Hän auttoi lukemattomia ihmisiä jaloilleen ja jakoi omaisuuttaan runsain määrin eri tahoille.

Helsingissä Naisyhdistys ylläpiti Aurora Karamzinin kustannuksella niin sanottua ”sopankeittolaitosta”, naisten työtupia sekä lastenseimiä ja orpolastenkotia kouluineen.

Myös poika Paul seurasi Auroran esimerkkiä. Äitinsä tavoin Paul oli antelias ja jakoi varoistaan hyväntekeväisyystyöhön. Paulilla oli osaltaan merkittävä vaikutus Helsingin Diakonissalaitoksen perustamisessa ja sen ylläpitämisessä. Laitos avattiin joulukuussa 1867 keskellä nälkävuosien vaikeuksia.

Hyväntekijä, suurlahjoittaja Eva Aurora Charlotta Stjernvall-Demidov-Karamzin siirtyi tuonpuoleiseen 93-vuotiaana vuonna 1902. Häntä jäi suremaan laaja ystävien joukko.

v