Nuori Väinö Linna halusi rahaa – Vihjaili jopa ryöstävänsä pankin: ”Ellei muu auta niin minä nostan dynamiittishekillä pankista rahaa”
Arkistolöytö paljastaa, kuinka rahapulastaan ahdistunut nuori Väinö Linna uhkaili kustantajaansa pankkiryöstöllä – ja miten kylmästi WSOY patisti rahankerjääjän takaisin oikeisiin töihin. Tylyys kannatti: Linnasta alkoi kasvaa kirjailija.
Väinö Linna halusi kirjoittamalla nousta pois puuduttavasta tehdastyöstä ja vaurastua. Haave toteutui vasta Tuntemattoman elokuvatuloilla: hän osti Hämeenkyröstä maatilan.
Sotavuoden 1942 vaihtuessa vuoteen 1943 Werner Söderströmin toimitiloihin Helsingin Bulevardille saapui käsikirjoitus, jolle kirjoittaja oli antanut nimeksi Kahden rajan yli.
Lähettäjä toivoi kustantamon ottavan harkittavakseen, olisiko mahdollisuuksia käsikirjoituksen painamiseen.
Tuollaisia toiveikkaita lähetyksiä kirjankustantamot saivat tuolloin ja saavat yhä paljon.
”Tunnen kyllä täydellisesti sen puutteellisuudet, eikä minulla ole mitään harhakuvitelmia sen suhteen”, käsin kirjoitetussa saatekirjelmässä luki. Käsin oli kirjoitettu koko käsikirjoituskin, sillä kirjan julkaisemisesta haaveilleella nuorukaisella ei ollut käytössään kirjoituskonetta.
”Mutta luulisin, että asia, jota se koskettelee, antaisi sille mahdollisuuden nähdä päivänvalon. Sillä ovathan sotakirjat haluttua luettavaa, olkootpa ne sitten huonompiakin.”
Lähettäjä, alikersantti nimeltään Väinö Linna, perusteli vielä, että hänen tietääkseen hänen tekeleensä oli lajissaan ensimmäinen, mitä ”uudesta sodasta” oli kirjoitettu.
Sotaa on myöhemmin alettu kutsua jatkosodaksi, ja tuolloin elettiin sen asemasotavaihetta.
Tavoite: maine ja raha
Asemasodan aikana sotilaille jäi aikaa omille harrastuksille. Jotkut tienasivat lisätuloja käsitöillä, mutta 21-vuotias Väinö Linna ymmärsi, ettei hänen veistotaidoillaan syntyisi rahanalaista jälkeä. Niinpä hän päätti ryhtyä kirjoittamaan kirjaa. Tavoitteena oli rahan lisäksi maine.
Ajatus syntyi keväällä 1942, ja Linna rynnisti suoraa päätä työhön. Hän kirjoitti tarinaa omista sotakokemuksistaan milloin laiturilla makoillen, milloin korsussa. Ensimmäinen versio syntyi vihkoon, ja jo syksyllä hän oli valmis kirjoittamaan käsikirjoituksen puhtaaksi kirjoituslehtiöön.
Paperinipun hän lähetti Helsinkiin sisarelleen Oilille, joka sai välittää sen kustantamoon.
Kovin kummoinen kauppamies alikersantti Linna ei ollut, sillä saatekirjeessään hän pohdiskeli, että tappiotahan kustantajalle käsikirjoituksen julkaisemisesta koituisi.
Esikoiskirjansa julkaisemisesta haaveilevan Linnan tajunnanvirta liisi kuitenkin myös tekijänpalkkioon. Sen samoin kuin painoksen suuruuden hän kirjoitti jättävänsä kustantamon päätettäväksi.
”Tekijänpalkkion suhteen haluan asettaa ainoastaan sen varauksen, että saan sen prosenttina jokaisesta myydystä kappaleesta”, hän kuitenkin lisäsi ilmeisen toiveikkaana kirjan julkaisemisesta.
Väinö Linnasta otettiin kirjailijakuvia Finlaysonin tehtaan konepajalla Tampereella vielä keväällä 1955. © Staf/Otavamedia
Sota-aiheista ylitarjontaa
Kustantamon vastaus oli nopea ja selväsanainen.
”Yleisömme on niin kyllästynyt sotakuvauksiin, etteivät ne mene kaupaksi, elleivät ole suorastaan loistavasti kirjoitettuja”, kirjeessä luki.
Eikä Linnan käsikirjoitus tuntunut olevan kustantamon mielestä edes keskinkertaisesti kirjoitettu.
”Sen kerronnasta kaipaa tiettyä värikkyyttä ja lennokkuutta, ja tyylillisesti siinä on paljon korjattavaa.”
Tiedot perustuvat Väinö Linnan ja hänen kustantamonsa WSOY:n väliseen kirjeenvaihtoon, joka oli säilynyt yhtiön arkistoissa. Kustantamo lahjoitti nämä viime vuonna Kansallisarkistoon säilytettäviksi.
Linnan kirjeet ovat alkuperäisiä, ja kustantamon kirjailijalle lähettämät taas jäljennöksiä. Yhtiö teetti kirjeenvaihdostaan yleensä kaksoiskappaleet ja dokumentoi näin mitä kirjailijoiden kanssa oli sovittu.
Kirjeenvaihto on ollut tutkijoiden käytössä, mutta sitä ei ole aiemmin käsitelty julkisuudessa laajasti.
Postimerkit palkkiona
Hylätty Kahden rajan yli oli kronikanomainen tosipohjainen kertomus. Väinö Linna tarjosi sitä myöhemmin myös Karistolle, kun sattui olemaan sopivasti kustantamon kotikaupungissa Hämeenlinnassa, mutta sielläkään ei tärpännyt.
Sodan jälkeen – avioiduttuaan ja palattuaan töihin Finlaysonille – Linna kolkutteli kustantamoiden ovia runokäsikirjoituksilla. Ensimmäiseksi postia sai jälleen WSOY.
”Lähetän tässä nämä runot teille, ja tietysti siinä tarkoituksessa kuin niitä sinne yleensä lähetellään”, Linna aloitti saatekirjeensä toukokuussa 1946.
Pitkä ja polveileva kirje saa epäilemään lähettäjän arvostelukykyä. Kirjeessään Linna kertoilee sotakokemuksistaan ja mainitsee, ettei liitä kirjeeseensä palautuspostimerkkejä.
Tuntematon tuli kirjakauppoihin 3. joulukuuta 1954, eikä sen jälkeen Linnan tarvinnut enää kerjätä kustantajalta pikavippejä. Tässä Linna jakaa omistuskirjoituksia helmikuussa 1955. © Veikko Kanninen
”Sillä teolla tunnustaisin jo hävinneeni. Palauttaessanne se ei ehkä maksa teille niinkään paljoa kuin minulle. Silloin voin ainakin lohduttautua sillä, että olen sanoillani ansainnut kuitenkin noiden palautuspostimerkkien hinnan, kun kiristän sen teiltä.”
Palautuspostimerkkien hinta jäi kirjailijanuorukaisen voitoksi. WSOY:n mukaan kokoelma ei kohoa läheskään tasolle, joka oikeuttaisi sen julkaisemisen.
”Sisällys on verraten tavanomainen, sanonta lattea ja runoasu vaatimaton”, kuului kustantamon tuomio.
Runokäsikirjoituksia Tampereen Puuvillahtehtaankadun huoneistosta saivat myös ainakin Otava ja Tammi. Ei ole tiedossa, onnistuiko Linna tinkaamaan palautuspostimerkit myös muilta kustantamoilta.
Halu vapaaksi kirjailijaksi
Viimein tärppäsi. WSOY julkaisi Väinö Linnan esikoisromaanin Päämäärä keväällä 1947.
Esikoisteos ei tuonut tekijälleen sen paremmin rahaa kuin mainetta. Linna sai teoksesta nykyrahassa 1 500 euron ennakkopalkkion ennen verojen vähentämistä.
Jo kesäkuussa hän kääntyi WSOY:n puoleen ja pyysi korotonta lainaa, jotta voisi ryhtyä kirjoittamaan toista romaaniaan.
”Pitäisimme suotavana, että ette kiirehtisi katkaisemaan nykyistä työsuhdettanne.” – Yrjö A. Jäntti
Kustantamon johtajan sijaisena tuolloin työskennellyt Yrjö A. Jäntti varoitteli kokemuksen osoittaneen, että ei ole viisasta yllyttää nuoria perheellisiä miehiä – Linnan esikoistytär Sinikka syntyi samana vuonna kuin esikoisromaani ilmestyi – jättäytymään pelkästään kirjailemisen varaan heti esikoisteoksen ilmestyttyä.
”Pitäisimme suotavana, että ette kiirehtisi katkaisemaan nykyistä työsuhdettanne”, Jäntti neuvoi.
Hän kuitenkin myöntyi rahoittamaan Linnan palkatonta lomaa.
Siitä alkoi kierre.
WSOY:ta johtanut Yrjö Aarne Jäntti piti huolta kirjailijoistaan, mutta ei imarrellut heitä: Linnaakin hän neuvoi pitämään päänsä kylmänä, koska esikoisteos harvoin elättää ketään pitkään. © Foto Roos/Yhtyneet kuvalehdet Oy/Kuva-arkisto
Pankkiin dynamiitilla
Vuoden 1947 lopun Väinö Linna oli palkattomalla vapaalla ja kirjoitti toista romaaniaan Mustaa rakkautta.
Raha ja aika kuluivat nopeammin kuin työ eteni. Heti vuoden 1948 alussa Linna raportoi kustantajalleen saatuaan viimeisen erän sovitusta 50 000 markan (runsaat 2 200 euroa) ennakkosummasta.
”Romaani ei vielä ole valmis, enkä voi sanoa ajankohtaa, milloin saan sen valmiiksi. Olen vasta puolivälissä, joten aikaa saattaa vielä kulua pitkällekin. En voinut toteuttaa suunnitelmaani ja kirjoittaa noiden rahojen turvin, sillä en saanut aikaan muuta kuin pesänviriä, mutta sitten kuitenkin lähti aalto viemään, ja nyt on vauhti ollut hyvä”, Linna vakuutteli.
Kesäkuussa 1948 hän kääntyi jälleen kustantajansa puoleen. Esikoiskirjailija voivotteli taloudellisen tilansa surkeutta:
”Ellei muu auta niin minä nostan dynamiittishekillä pankista rahaa” – Väinö Linna
”Minulla ei ole puita sen vertaa, että saisin hammastikun, ja vanhoja veroja on maksettava, enkä haluaisi päästää noita rosvoja leimaamaan vähiä kamppeitani.”
Kymmenentuhatta markkaa (nykyrahassa vajaat 500 euroa) pitäisi saada käteen, veronpidätyksen jälkeen.
”Ellei muu auta niin minä nostan dynamiittishekillä pankista rahaa”, Linna uhkasi, mutta lieventeli sentään perään:
”Taidan olla hieman liian mahtavaa tässä, mutta arka hirvikin käyttää viimeisenä mahdollisuutenaan etusaksiaan.”
Ukko Jäntti jyrähtää
Linnan kerjuukirje päätyi kustantamon pääjohtajan Jalmari Jäntin eteen. Jäntti vastasi oikopäätä ja sanojaan säästelemättä.
”Ihmettelen, kuinka epäkäytännöllinen Te olette. Kirjoitatte meille sopimattomassa sävyssä kerjuukirjeen, kun voisitte senkin ajan käyttää kirjoittaaksenne esim. novellin johonkin aikakauslehteen ja saada siitä kunniakkaalla tavalla rahaa. Tiedämme, että monet lehdet (mm. Suomen Kuvalehti, Kansan Kuvalehti ja Seura) tarvitsevat enemmän hyviä novelleja kuin niille tarjotaan”, Jäntti paasasi.
Hän lisäsi, että tämä tapa on ainoa oikea, ”kun Te välttämättä tahdotte olla kirjailija”.
”Ryhtykää työhön älkääkä kirjoittako meille kirjeitä, jotka panevat epäilemään Teidän kirjallista kykyänne”, pääjohtaja komensi.
Ryöpytysten lisäksi kirjeessä seurasi kuitenkin 5 000 markan shekki.
”Mutta emme aio lähettää lisää, koska Te voitte tulla omin avuinkin toimeen, jos tahdotte.”
Pääjohtajan purkaus vaimensi kirjailijanalun kerjuut toviksi. Kolmen kuukauden kuluttua hän lähetti kustantamoon Mustan rakkauden alkuosan. Paluupostissa Tampereelle tuli 10 000 markan apuraha romaanikäsikirjoituksen loppuosan viimeistelyä ja puhtaaksikirjoitusta varten.
Messias uhkaa terveyttä
Mustan rakkauden jälkeen Väinö Linna kävi Jumalan kimppuun. Hänellä oli kunnianhimoinen romaanisuunnitelma, jonka toteuttaminen oli viedä häneltä paitsi rahat myös terveyden.
Linna oli noussut jo sellaiseen asemaan, että valtio myönsi hänelle yhden vuoden mittaisen apurahan. Sen mahdollistaman palkattoman vapaan turvin Linna ryhtyi kirjoittamaan Messias-romaaniaan.
Teos osoittautui kuitenkin kovaksi palaksi. Maaliskuussa 1952 Linna pyysi WSOY:ltä 15 000 markkaa. Kirjeessään kirjailija mainitsi sairastavansa vatsahaavaa.
”Minun täytyy turvautua lääkäriin, mahdollisesti sairaalahoitoon, ja kuvaukset sekä kokeet tulevat yleensä niin kalliiksi ettei talouteni siedä sellaista ylimääräistä menoerää.”
Tuntemattomasta on tehty 24 käännösversiota, uusin niistä venäjäksi vuonna 2017. © Lehtikuva / Markku Bärman
Mustasta rakkaudesta oli otettu toinen painos, ja sen myynnistä Linnalle kuului 17 700 markan palkkio, joten tuo rahapula saatiin hoidettua, mutta jo toukokuussa kustantamoon lähti uusi pyyntö.
Tällä kertaa piti saada 25 000 markkaa, sillä Linna oli vuokrannut Teiskosta kesäasunnon, jonne hän lähtisi perheineen kirjoittamaan ”Messiaan” valmiiksi.
Kirjeessään Linna kertoi romaanin oleva ”suurin piirtein valmis”. Romaani tulisi joulumarkkinoille.
Jäntti lähetti pyydetyt rahat – mutta jo kesäkuun alussa Linna pyysi 10 000 markkaa lisää. Senkin hän sai.
Umpikuja edessä
Linna kirjoitti maanisesti ja kulutti päivittäin kohtuuttomasti kahvia ja tupakkaa. Mieli järkkyi.
Teiskon kesäpaikasta hän lähti Helsinkiin hakemaan apua suomalaisen psykoanalyysin isäksi kutsutulta Veikko Tähkältä.
Myöhemmin Linna on antanut ymmärtää, että kesään 1952 ja tuohon kriisiin päättyi hänen Messias-hankkeensa. Pään selviäminen oli tapahtunut jo junassa matkalla Helsinkiin.
”Sillä hetkellä minusta tuli lopullisesti realisti”, Linna sanoi Etelä-Saimaa -lehdessä julkaistussa 50-vuotishaastattelussaan.
Kustantamon kanssa käyty kirjeenvaihto antaa toisen kuvan. Syyskuussa 1952 Linna lähetti WSOY:lle Messias-käsikirjoituksen ensimmäisen puoliskon ja lokakuussa koko käsikirjoituksen. Saatteessaan hän antoi ohjeita kustantamon kielenkorjaajille, joten kaipa hän piti tekstiään julkaisukelpoisena.
Kustantamossa oltiin toista mieltä. Käsikirjoitus palautettiin korjattavaksi. Linna teki töitä maaliskuulle 1953, mutta vieläkään teosta ei pidetty julkaisukelpoisena.
Kustantamo ehdotti, että käsikirjoitus katkaistaisiin liuskalle 81. Loppuosa, liuskat 82–174 jätettäisiin pois.
”Tuloksena olisi kiinteä ja taiteellisesti hallittu pienoisromaani, joka n. 85 liuskalla sanoo paljon enemmän kuin nykyinen käsikirjoituksenne puolta enemmän tilassa”, WSOY:ssä arvioitiin.
Lopulta Väinö Linna oli Suomen puhutuin kirjailija ja miljonääri
Tällä kertaa Linna uskoi. Messias ei nähnyt koskaan päivänvaloa.
Viimeistään kesällä 1953 kirjailijan mieleen alkoi nousta konekiväärikomppaniallinen sanavalmiita nuoria miehiä.
Sinä kesänä Linnalle ei ollut varaa vuokrata kesäasuntoa, vaan kolmehenkinen perhe matkasi lomailemaan Kerttu-rouvan äidin luokse Turun liepeille.
Anoppilan pihamaalla Linna istahti kivelle ja kirjoitti paperille:
”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.”
Jumala oli mukana siinäkin virkkeessä, mutta leikkisän ironisessa valossa.
26. syyskuuta 1954 Linna lähetti WSOY:lle paksun käsikirjoituksen ja saatekirjeen, joka kokonaisuudessaan kuului: ”Oheisena seuraa teokseni Sotaromaani, jota tarjoan kustannettavaksenne. Jään odottamaan vastaustanne.”
Muutamaa kuukautta myöhemmin Väinö Linna oli Suomen puhutuin kirjailija ja miljonääri.
Lue myös: Väinö Linna oli sankari yli vuosikymmenten – Kirjailijan syntymästä 100 vuotta