Saksan markan syöksykierre oli syvä ensimmäisen maailmansodan jälkeen: ”Sadalla dollarilla saattoi lopulta ostaa talon Berliinin pääkadulta”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Ruoan hintalapuissa riitti nollia, eivätkä miljoonan Saksan markan setelit tai kahden miljoonan markan kolikot olleet harvinaisuuksia.  © Gettyimages 
Ruoan hintalapuissa riitti nollia, eivätkä miljoonan Saksan markan setelit tai kahden miljoonan markan kolikot olleet harvinaisuuksia. © Gettyimages 
Saksassa inflaatio kiihtyi kohti vuoden 1922 loppua. Jatkossa odotti katastrofi, jonka suuruutta ei kukaan osannut odottaa saati tajuta.

Saksa oli vauras ja hyvinvoiva maa. Kemian teollisuus ja kone­pajateollisuus kukoistivat, samoin optinen teollisuus. Kultakantaan sidottu Saksan markka oli tasavertainen Ranskan frangin, Englannin punnan ja Italian liiran kanssa.

Sitten alkoi ensimmäinen maailmansota, joka kesti vuodesta 1914 vuoteen 1918. Häviäjä oli Saksa. Se lyötiin taistelukentillä polvilleen.

Voittajavaltioista Ranska ja Britannia sanelivat armottoman kovat rauhanehdot. Sotakorvaussumma 132 miljoonaa kultamarkkaa oli niin tähtitieteellinen, että englantilainen taloustieteilijä John Keynes ennusti Saksan talouden romahtavan.

John Meynard Keynes oli lähes oikeassa.

Pahimmillaan setelit olivat silkkaa arvotonta jätepaperia. © Mary Evans Picture Library / Lehtikuva

Pahimmillaan setelit olivat silkkaa arvotonta jätepaperia. © Mary Evans Picture Library / Lehtikuva

Valppaana piti olla

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ei Saksa enää ollut keisarikunta. Siitä tuli lokakuussa 1918 tasavalta – Weimarin tasavalta. Perustuslain muutoksen myötä maassa vallitsi parlamentaarinen demokratia.

Uuden Saksan tasavallan oli maksettava sotakorvaukset kullassa tai ulkomaan valuutoissa. Niinpä maan keskuspankin oli tauotta painettava suuria määriä setelirahaa, mikä sai markan arvon laskemaan päivä päivältä. Ja mitä nopeammin sen arvo laski, sitä enemmän ja nimellisarvoltaan yhä suurempia seteleitä oli painettava.

Kierre oli valmis.

Ja se alkoi nopeutua, kun juhannuksena 1922 tapahtui jotain odottamatonta: äärioikeistolaiset murhasivat ampumalla arvostetun ulkoministeri Walter Rathenaun. Muutenkin jo epävakaan Saksan tasapaino järkkyi. Kirjailija Stefan Zweigin mukaan ”markan arvo laski tuossa tuokiossa eikä sitä saatu pysähtymään ja alkoi inflaation todellinen noidantanssi.”

Valppaana pitikin olla.

Jos käväisi kahvilassa ja tilasi kupin kahvia, se maksoi ehkä sinänsä jo häkellyttävät 5 000 markkaa. Pienen nautiskelutauon jälkeen saattoi helposti haluta vielä toisen kupillisen, mutta sen hinta olikin jo 12 000 markkaa. Hinta oli tuplaantunut kymmenessä minuutissa. Tarjoilija huomautti ystävällisesti: ”Kannattaa aina tilata molemmat kupilliset samalla kertaa. Se tulee halvemmaksi.”

Ihmisten oli vaikea tajuta, mistä pohjimmiltaan oli kyse, vaikka pohjia ei ollut vielä alkuunkaan nähty. Pienetkin joululahjat maksoivat maltaita ennen vuoden 1922 joulua. Niin maksoi myös ruoka. Aikaisemmin maidon litrahinta oli ollut seitsemän markkaa, nyt se oli jo 16 markkaa. Aikaisempi kuuden markan olutkolpakko maksoi joulun alla 18 markkaa.

Vuoden 1922 aikana hinnat nousivat pelottavaa vauhtia. Ja paljon pahempaa oli tulossa. Inflaatio muuttui nopeasti hyper­inflaatioksi.

Lue myös: Natsi-Saksan häviö ajoi saksalaiset itsemurhiin: vanhemmat surmasivat itsensä ja lapsensa myrkyillä ja hukuttamalla

Saksan inflaatio oli kuin noidantanssi

Kirjailija Stefan Zweigin mukaan Saksan inflaatio oli siis kuin noidantanssi. Vuoden 1923 puolella ei mikään enää tosiaankaan tuntunut järkevältä. Palkka maksettiin jopa kolme kertaa päivässä, ettei palkkarahan arvo ehtisi laskea, ennen kuin ehti edes ostoksille. Keskuspankin setelipaino syyti yötä päivää seteleitä, joissa alkoi ykkösen perässä olla yhä enemmän nollia.

Pahimmillaan hinnat saattoivat kaksinkertaistua kolmessa vuorokaudessa, ja pahimmillaan yhden ainoan päivän inflaatio oli 20, 9 prosenttia.

Kruppin ja muiden suurten tehtaiden sireenit soivat joka aamupäivä tasan kello 11. Työläiset kiiruhtivat juoksujalkaa tehtaiden etupihalle, minne ensimmäiset raskaat kuorma-autot olivat ajaneet hieman aikaisemmin. Ne olivat laitojaan myöten täynnä setelinippuja, joita tehtaan pääkassanhoitaja apulaisineen jakeli kullekin vuorollaan. Heti saman tien kiirehtivät palkkansa saaneet taskut seteleitä täynnään lähimpään kauppaliikkeeseen, ennen kuin setelien arvo ehti laskea.

Usein oli kuitenkin inflaatio nopeitakin nopeampi. Jos osti aamulla päivän sanomalehden, se maksoi 5 000 mutta illalla jo 8 000 markkaa. Katuojasta saattoi löytää 10 000 markan setelin, jonka joku kerjäläinen oli halveksien heittänyt menemään. Raitiovaunuissa alettiin maksaa miljoonan markan seteleillä.

Ja yhä hullumpaa oli tulossa. Kengännauhat saattoivat maksaa enemmän kuin kengät aikaisemmin. Särkyneen ikkunaruudun korjaaminen maksoi enemmän kuin aikaisemmin koko talo. Yhden ­ainoan kirjan hinnalla olisi ennen saanut koko kirjapainon kaikkine koneineen.

Käteinen raha alkoi polttaa ihmisten käsissä. Miljoonan markan seteli saattoi kuin huomaamatta menettää neljänneksen arvostaan. Setelit oli viisasta vaihtaa nopeasti kiinteään omaisuuteen, joksi kelpasivat kultaharkkojen, flyygeleiden tai arvotaulujen lisäksi jopa hammastahna, sakset, hiussoljet tai keittiökattilat. Ne olivat 1920-luvun saksalaisia oravannahkoja, joita saattoi ilman rahaa vaihtaa johonkin muuhun pikkutarpeelliseen.

Hampurissa poikajoukko oli löytänyt satama-alueelta laatikollisen saippuaa. Pojat elelivät kuin ruhtinaat myymällä joka päivä palan saippuaa aina entistä kalliimmalla mutta silti halvemmalla kuin yksikään toinen. Hyvin kävivät kaupaksi.

Tehtailija ja poliitikko Hugo Stinness osti puolestaan velaksi niin laivoja, maatiloja, tehtaita kuin hiilikaivoksiakin, vaan mitäpä veloista, koska niiden rahallinen arvo katosi pienessä hetkessä taivaan tuuliin.

Pankkien holveissa riitti paperirahaa korkeiksi pinoiksi asti. © MVPhotos

Pankkien holveissa riitti paperirahaa korkeiksi pinoiksi asti. © MVPhotos

Lue myös: Tutkimus: Harvinainen sääilmiö syvensi ensimmäisen maailmansodan helvettiä ja pahensi pandemiaa

Kaksitoista nollaa

Stefan Zweig kirjoitti tuntevansa historiaa melko perusteellisesti, mutta ei tiennnyt mielipuolisuuden koskaan tai missään saaneen niin jättimäisiä mittasuhteita kuin Saksassa vuoden 1923 aikana.

Saksan markan vaihtokurssi romahti. Yksi dollari maksoi kevättalvella jo 800 Saksan markkaa. Päivä päivältä se kallistui edelleen. Sadalla dollarilla saattoi lopulta ostaa talon Berliinin pääkadun Kurfürstendammin varrelta. Loistoautoissa ajavat keinottelijat ja ulkomaalaiset saattoivat ostaa jonkin pienemmän kadun kaikkine taloineen kuin tulitikkurasian.

Käytössä oli lopulta jopa biljoonan markan seteleitä. Biljoona on luku, jossa ykkösen perässä on kaksitoista nollaa.

Elämänmeno muuttui erityisesti Berliinissä. Baareja, olutkapakoita, viinakauppoja ja bordelleja syntyi kuin taikomalla. Kokaiinia oli kaupan keskustan joka kadunkulmassa. Kaduilla keikaroi vahvasti meikattuja nuorukaisia, jotka olivat puristaneet vyötärönsä tiukaksi naisten kureliiveillä. Homous ja lesbous kukoistivat. Naamiaistanssiaisissa naisiksi pukeutuneet miehet ja miehiksi pukeutuneet naiset viettivät orgioita sukupuolitauteja pelkäämättä. Berliinin kouluissa pidettiin häpeänä, jos kuusitoistavuotias tyttö oli vielä neitsyt.

Nuoriso kulutti rahaa kuin viimeistä päivää. Vanhempien opetukset säästämisen hyödyistä saivat mennä romukoppaan. Sinne sai mennä myös moraali.

Stefan Zweig kirjoitti: ”Kaikkialla näkyi merkkejä siitä, että tämä inflaation jokapäiväinen ja hermoja turmeleva puserrus oli koko kansasta sietämätöntä. Jo pelkästään sodasta väsynyt kansakunta ei toivonut mitään muuta kuin järjestystä.”

Vuoden 1923 puolella setelien arvo määriteltiin toisinaan niiden painon mukaan. © Mary Evans Picture Library / Lehtikuva

Vuoden 1923 puolella setelien arvo määriteltiin toisinaan niiden painon mukaan. © Mary Evans Picture Library / Lehtikuva

Saksan kauppaliikkeissä piti vaihtorahat kasata tiskillä oleviin koreihin, koska kassakoneen pieniin rahalokeroihin ei kovin paljon seteleitä mahtunut.  © Universal History Archive/Universal Images Group

Saksan kauppaliikkeissä piti vaihtorahat kasata tiskillä oleviin koreihin, koska kassakoneen pieniin rahalokeroihin ei kovin paljon seteleitä mahtunut.  © Universal History Archive/Universal Images Group

Saksan kansa tunsi itsensä petetyksi

Vuoden 1923 lokakuussa kauppias saattoi silmääkään räpäyttämättä pyytää sata miljoonaa markkaa yhdestä kananmunasta. Saman verran maksoi myös tavallisen kirjeen postimerkki.

Ihmisten pankki- ja sukanvarsisäästöt olivat nollautuneet. Omaisuudet oli menetetty. Käteinen raha kelpasi korkeintaan takapuolen pyyhkimiseen. Koko elämänsä työtä tehneet havaitsivat, että kuukauden eläkerahalla sai enää vain kupin kahvia.

Kuka tai mikä oli syypää?

Ihme tapahtui lokakuussa 1923. Silloin jokainen biljoonan markan seteli lunastettiin yhdellä ainoalla uudella paperimarkalla, joka jakaantui 100 pfennigiin. Uusi markka sai nimekseen Rentenmark, eläkemarkka.

Rentenmark ei ollut valuuttakomissaari Hjalmar Schachtin idea, mutta hän toteutti sen. Hyperinflaatio oli ohi. Vuoden 1923 lopulla hänestä tuli Saksan valtakunnanpankin pääjohtaja.

Vuosikymmeniä myöhemmin Stefan Zweig kirjoitti: ”Saksan kansa tunsi itsensä tahrituksi, petetyksi ja nöyryytetyksi. Ei mikään tehnyt sitä niin katkeroituneeksi, niin vihasta raivoavaksi, niin kypsäksi Hitlerille kuin inflaatio.”

Miljardien markkojen hintaiset postimerkit olivat arkipäivää.   © MVPhotos

Miljardien markkojen hintaiset postimerkit olivat arkipäivää.   © MVPhotos

Lähteet: David Marsh: The Bundesbank, the Bank that rules Europa; Stefan Zweig : Die Welt von Gestern (Eilispäivän maailma).

X