Koti on aina kullan kallis: Miten suomalaisten asuminen on muuttunut vuosikymmenien aikana?

Ukkonen jyrähtää kaukaisuudessa, mutta iltapäivä on niin synkkä, että katuvalot ovat syttyneet. Tuusulan Lahelanrinteen lähiön asukkaat alkavat valmistautua rankkasateisiin. Mustan kaksikerroksisen talon asukkaat lähtevät kiireesti ulkoiluttamaan koiraa ehtiäkseen kuivina kotiin.

Talojen maalipinnat kiiltävät uutuuttaan ja pihat kukoistavat. Täällä näyttää asuvan ihmisiä, jotka huolehtivat kodeistaan. Lahelanrinteen asukkaat ovat tottuneet huomioon, sillä tänne saapuu yhä uteliaita kiertelemään ja ihastelemaan arkkitehtuuria.

Täällä vietettiin Suomen ensimmäisiä Asuntomessuja 50 vuotta sitten. Silloin suomalaiset haaveilivat tasakatoista, leikkivät väreillä ja heräsivät muovibuumiin. Nyt alueen tasakatot ovat vaihtuneet lähes joka talossa harjakattoihin.

Unelma omasta kodista elää silti yhä vahvana.

Pieniä tontteja

Kun Suomen ensimmäisiä Asuntomessuja oltiin perustamassa, kerrostaloja kohosi ympäri kaupunkeja, mutta suuri osa suomalaisista haaveili omakotitalosta. Monille nuorille perheille ahdas asunto oli vain välivaihe.

Messualueeksi valittiin Tuusulan Lahelanrinne lähellä Hyrylän keskustaa. Mäntyistä hiekkapohjaista kangasmaastoa pidettiin hyvänä rakennusmaana jo silloin. Ensimmäisiä Asuntomessuja alettiin valmistella kesällä 1969.

”Alue on kompakti, vain kuusi hehtaaria. Se syntyi ruutuasemakaavalla, mikä oli siihen aikaan tapana. Suorien katujen varteen saatiin luotua suojaisat pihapiirit”, Tuusulan kunnan museoamanuenssi Jaana Koskenranta kertoo.

Alueelle nousi 45 pientaloa ja viisi rivitaloa, joissa oli yhteensä 21 huoneistoa. Messukävijät pääsivät kurkistelemaan 39 talon sisään.

Tontit olivat samankokoisia ja niissä oli yhtä paljon rakennusoikeutta. Tontit olivat aikakauden mittapuun mukaan pieniä, vain 700 neliön kokoisia. Tuolloin oli totuttu siihen, että pihaan mahtuivat marjapensaat ja perunamaa.

Talot menivät hyvin kaupaksi, sillä kysyntä oli kova. Muuttoliike maalta kaupunkeihin oli voimistunut, mutta osa Helsinkiin muuttaneista kaipasi jo takaisin lähemmäs luonnon rauhaa.

Peuroja pellolla

Luonto houkuttelee asukkaita Lahelanrinteeseen yhä. Joni Nyholmin perhe on asunut omakotitalossaan seitsemän vuotta. Vaimo ja kaksi teini-ikäistä tytärtä ovat pelaamassa tennistä Vierumäellä ja isäntä on jäänyt koiravahdiksi.

Nyholm päästää Leonoren, Buddyn ja Elmon vilistämään aidatulla pihalla. 11-vuotias Leonore lymyilee pensaan takana, mutta Buddy, 2, haistelee vieraita aidan takaa. Elmolla, 1, on eniten virtaa: se juoksentelee ympäri pihaa.

Joni Nyholm kertoo, että heidän perheensä muutti Lahelanrinteeseen luonnon takia. Kuva: susa junnola

Perhe muutti pääkaupunkiseudulta luonnon takia. Nyholm kertoo, että kivenheiton päässä kotoa peurat ja kauriit juoksentelevat pellolla joka aamu. Koulu on lähellä, 500 metrin päässä, eikä lasten ole tarvinnut ylittää autoteitä. Koulukavereitakin löytyi samalta kadulta.

”Tulimme tänne kasvattamaan lapsia, koiria ja puutarhaa. Kun muutimme, naapuri huuteli katolta iloisesti ’Päivää, ketäs te olette?’” – Joni Nyholm

”Tulimme tänne kasvattamaan lapsia, koiria ja puutarhaa. Kun muutimme, naapuri huuteli katolta iloisesti ’Päivää, ketäs te olette?’ Siitä tuli heti kiva fiilis. Olemme viihtyneet.”

Buddy-koira vartioi Joni Nyholmin kotia Lahelanrinteessä. Kuva: susa junnola

Jo toinen messukoti

Viiden kilometrin päässä Tuusulan Rykmentinpuistossa valmistaudutaan vuoden 2020 Asuntomessujen avautumiseen. Alue on vielä täysi rakennustyömaa. Talojen edessä on kivikasoja ja sirkkelin pölyä leijailee ilmassa. Flyygelin lailla aaltoilevan vaalean kivitalon pihassa on jo korkea lipputanko, mutta nurmikko puuttuu.

HEVI Kivitalojen rakentaman Lumitiikeri-messukodin sisällä rakennusmies mittailee keittiön kaappeja. Lattialla lojuu pölynimuri, vasara, puukko, mutta olohuoneessa ja keittiössä on jo huonekalut. Tulevat asukkaat Petri ja Saija Nylund istahtavat vaalealle sohvalle.

He ovat Asuntomessu-rakentajia jo toista kertaa. He asuvat vielä syyskuuhun Tuusulan vuoden 2000 asuntomessualueelle rakennuttamassa hirsikodissa.

Saija ja Petri ovat molemmat kasvaneet Vammalassa, ja kumpikin tottui omakotitaloasumiseen jo lapsena. Suhteensa alussa he asuivat kerrostalossa, ennen kuin hankkivat omistusasunnon rivitalosta Vantaan Korsosta. Omakotitalo oli silti haaveena.

Parhaimpia puolia messuasumisessa on ollut yhteisöllisyys. ”Kaikki muuttivat suurin piirtein samaan aikaan, eikä ehtinyt muodostua kuppikuntia. Lapset olivat lähes samanikäisiä ja kävivät samassa päiväkodissa ja koulussa. Kun kenellä tahansa on juhlia, kaikki kutsutaan paikalle.”, Petri ja Saija Nylund kertovat. Kuva: susa junnola

Messuasukkaita heistä tuli sattumalta. He olivat viikonloppunamatkalla Vammalaan huomatessaan Tuusulan vuoden 2000 Asuntomessujen mainoksen. Heti maanantaina Petri soitti Tuusulan kaupungille ja varasi messutontin. Vuoden päästä he asuivat komeassa hirsitalossa.

Muutama vuosi sitten he innostuivat ajatuksesta päivittää kotiaan ja kokeilla messurakentamista vielä toisen kerran.

”Messuasuminen on helppoa ja hienoa. Markkinoilta ei yleensä löydä valmista taloa, joka miellyttäisi, vaan kokonaisuudessa joutuu tekemään kompromisseja. Nyt saamme meille juuri täydellisen kodin, ja koko asuinalue on valmis saman tien”, Saija kertoo.

Lämmin ilmapiiri

Palataan vuoden 1970 Asuntomessuihin. Ne onnistuivat yli odotusten. Järjestäjät uskoivat, että kuuden viikon aikana messuilla kävisi noin 25 000 suomalaista, mutta lopulta messut vetivät Tuusulaan 88 500 kävijää. Messujen jälkeen Lahelanrinteestä tuli asukkailleen turvallinen, yhteisöllinen asuinpaikka, jossa lapset saivat kasvaa yhtä aikaa aikuisiksi.

Yksi heistä on Linda Raivio. Hänen kotitalonsa on yhä yhtä mustikansininen kuin 50 vuotta sitten, kun hänen vanhempansa rakennuttivat sen. Raivio syntyi kaksi vuotta messujen jälkeen, ja on siitä asti asunut täällä lukuun ottamatta Sveitsissä vietettyjä kahdeksaa vuotta.

Myös Raivion yli 80-vuotias äiti asuu Raivion ja hänen miehensä kanssa, aikuinen poika sen sijaan on jo muuttanut opintojen perässä Jyväskylään. Raivio istahtaa autokatoksen viereen terassituoleille kertomaan asuinalueestaan.

Linda Raivio ja Pellegrino-kissa viihtyvät Lahelanrinteessä. ”Talo tosin alkaa olla kolmelle henkilölle hieman iso.” Kuva: susa junnola

”Tämä on aina ollut mukava paikka ja ilmapiiri lämmin. Täällä kehtaa vielä mennä lainaamaan naapureilta sokeria, ja koulukin oli lähellä. Olen aina nauttinut tästä kotoisuudesta ja rauhasta. Ennen saatettiin jättää ovetkin auki naapureita varten, jos lähdettiin käymään Helsingissä.”

Raivio muistaa lapsuudesta, miten jopa 20 lapsen lauma leikki toistensa pihoilla tai leikkimökeissä. Koko naapurusto katsoi lasten perään.

Takapihan perällä oleva leikkimökki on jo hieman ränsistynyt. Korkeuksiin kurottava koivu muistuttaa yhä menneestä, mutta muuten puut ovat väistyneet ruusupensaiden ja köynnöshortensioiden tieltä.

”Pihat olivat ennen ihan metsätontteja. Tuo paksu koivu oli pakko kaataa, kun se oli jo huonossa kunnossa. Tuosta toisesta en luovu mistään hinnasta.”

Janette Vainio Sauli-vauvan kanssa kertoo, että he pitävät rivitaloasunnon retrotyylistä. Vainio arvostaa luonnonläheisyyttä ja omaa pihaa. ”Tämä on viihtyisä alue. Ja tämä arkkitehtuuri! Vaikka olen monet kerrat katsonut kaikki talot läpi, aina vain ihastelen niitä.” Kuva: susa junnola

Teemana hemmottelu

Lahelanrinteen kaltaista lapsiperheyhteisöä ei enää synny nykyiselle messualueelle, sillä perheet ovat pienempiä ja asukkaat entistä enemmän erilaisissa elämäntilanteissa. Moni muukin asia on muuttunut 50 vuodessa.

”Vielä 70-luvulla piharakentaminen ei ollut suomalaisille tärkeää. Myös rakentamisen tyyli ja talomallit olivat yhtenäisiä vuoden 1970 messuilla. Oli paljon tasakattoisia, yksikerroksisia taloja. Nykyään kirjo on paljon isompi, talojen arkkitehtuuri, kattomuodot ja materiaalit vaihtelevat enemmän”, museoamanuenssi Jaana Koskenranta kertoo.

Vuoden 2020 messukoti Lumitiikeri on esimerkki omaperäisyydestä. Katto on lähes viisi metriä, ovet ovat 2,7 metrin korkuisia, ja alakerrassa on kaksi tulisijaa, perinteinen varaava takka ja moderni biotakka.

Saija ja Petri toivoivat korkean huonetilan ja tulisijojen lisäksi isoja terasseja, poreammetta, parveketta ja avaimettomia älylukkoja. Haaveena oli moderni kivitalo. He halusivat myös muuttaa kaksikerroksiseen taloon nykyisestä yksikerroksisesta hirsitalostaan.

Tämä musta talo Tuusulan Lahelanrinteessä oli alun perin keltainen. Kuva: susa junnola

”20 vuotta sitten lapset olivat pieniä, ja meille oli tärkeää, että olemme yhdessä tasossa. Se oli helppoa sillä hetkellä, mutta nyt meitä ei kiinnostanut kuin kaksikerroksinen vaihtoehto. Sisustukseen halusimme kivitalon tasaisuutta ja rauhalli­suutta.”

Parin kaksi lasta ovat jo parikymppisiä, mutta molemmille on silti omat huoneet myös uudessa kodissa. Kun vakituisia asukkaita on vain kaksi, kodinhoitohuoneen ei tarvitse olla yhtä suuri kuin 20 vuotta sitten eikä kurapisteitä tarvita. Pienten lasten vanhempien rakennusprojektia saneli käytännöllisyys, nyt teemana on itsensä hemmottelu.

”Olemme kotihiiriä ja puuhaamme paljon kotona oman perheen kanssa. Meille ei ole tärkeää lähteä syömään ravintolaan, pystymme tekemään hienon illallisen kotonakin”, Saija sanoo.

”Vaikka olemme olleet 90-luvun alusta asti töissä Helsingin keskustassa, meillä ei ole ollut hinkua sinne. Olemme tottuneet asumaan maaseudulla. Haluamme tilaa, ja hintakin vaikuttaa. Ei kehäkolmosen sisältä saa samalla rahalla tällaista omakotitaloa”, Petri jatkaa.

Tilaa on myös 800 neliömetrin kokoisella pihalla, sillä pihalle on tulossa vain pari puuta. Hoitoa vaativien kukkapenkkien sijaan Nylundit halusivat vapaata nurmialuetta 13-vuotiaalle kääpiövillakoiralleen. Kasveja tärkeämpää oli, että lipputanko mahtuu pihaan. Se on todennäköisesti messualueen ainoa, toisin kuin ensimmäisellä messualueella, missä lipputankoja oli lähes joka pihassa.

Meille tehty

Petri ja Saija Nylundin toiveet näkyvät myös kodin yläkerrassa. Makuuhuoneiden lisäksi yläkerrassa on äänieristytty elokuvahuone. Tilavan saunaosaston seinässä näkyy talon kaareva muoto. Saunassa tuoksuu haapa. Saunasta Petri ja Saija pääsevät vilvoittelemaan ilta-aurinkoon 40 neliön kokoiselle terassille.

Toisella puolella taloa on suuri makuuhuone, master bedroom. Saija ja Petri halusivat sinne 200 senttimetriä leveän sängyn, ja iso parveke oli Saijalle yksi tärkeimmistä toi­veista.

”Nyt iän karttuessa olemme tajunneet, mikä sopii itselle”, Saija sanoo.

Saija Nylund aikoo leipoa uuden kotinsa saarekkeella korvapuusteja ja karjalanpiirakoita. Vieressä puoliso Petri Nylund. Kuva: susa junnola

Nylundien saunakin huokuu avaruutta ja rauhaa, mitä he toivovat koko kodiltaan. Kuva: susa junnola

”Halusimme vielä kerran saada kaiken uusinta uutta. Tämä on tehty meille. Vaikka joku löisi ison summan rahaa, emme myisi.”

Tuleva koti on Petrille ja Saijalle loppuelämän talo: täällä asutaan niin kauan kuin jalat jaksavat nousta portaat yläkertaan. Nylundit ovat muutenkin muuttaneet harvakseltaan: koti on kolmas yhteinen 25 vuotta kestäneen avioliiton aikana.

”Kun johonkin ryhdymme, siinä ollaan. Olemme työstäneet tätä kotia hartaudella ja tuntuu, että tästä tulee meidän lastemme mummola.”

Ei talonmiehiä

Lahelanrinteessä Saima ja Pekka Saarno asuvat loppuelämän kodissaan, ovat asuneet jo vuodesta 1979.

Saarnot viehättyivät aikoinaan alueen lapsiystävällisyyteen ja maalaistunnelmaan. Työpaikat Tikkurilassa olivat lähellä, alue rauhallinen ja talossa oma piha. Myös naapurit ovat tulleet tutuiksi.

”Täällä on naapurisopu. Jos lähtee lomalle, naapurit katsovat, että paikat ovat kunnossa. Tunnemme paremmin kuin kerrostalossa”, pari kertoo.

Saima ja Pekka Saarno ovat asuneet kodissaan yli 40 vuotta. Kuva: susa junnola

Täällä on vietetty syntymäpäiviä ja lapsen valmistujaisia. Aikuinen poika asuu jo omassa talossa Espoossa, mutta Saarnot eivät aio muuttaa kodistaan kuin korkeintaan hoitokotiin.

”Omakotitalossa on vähän kuin oma herransa, vaikka kaiken joutuu tekemään ja maksamaan itse. Ei ole talonmiestä, mutta saa tehdä siinä järjestyksessä kuin tykkää”, Pekka kertoo.

”Omakotitalossa on vähän kuin oma herransa, vaikka kaiken joutuu tekemään ja maksamaan itse.” – Pekka Saarno

Vuosien varrella kotitalo onkin kokenut muodonmuutoksen. Tasakaton tilalle rakennettiin harjakatto heti aluksi, ja myöhemmin autokatos on muuttunut autotalliksi. Talo oli myös yksikerroksinen, mutta Saarnot rakennuttivat yläkerran ja takkahuoneen. Putkiremontti on takana, ja viime kesänä seinät saivat uuden maalipinnan.

”Nyt on kaikki isot hommat tehty, voi nostaa jalat pöydälle ja rentoutua”, Pekka heittää.

”Saa nähdä”, Saima sanoo.

Asuntomessut Tuusulassa 2020 avoinna yleisölle 3.–30. elokuuta.

Lue myös: Modernia puurakentamista ja ympäristötaidetta – Katso tärpit tämän vuoden Asuntomessuille