Annuliin eläinhoitola Riihimäellä pyörii omakustanteisesti: ”Elämämme on sellaista, että illalla saunassa voi olla vaikka joutsen”
Suurtalouskokkina päivätyötä tekevä Annulii Koponen rientää apuun, jos siili on jäänyt ruohonleikkurin alle tai tervapääsky pudonnut pesästä. Eläinhoitola ja siilien horroshotelli sijaitsevat omassa pihapiirissä.
Eläinhoitola on Annuliille tapa antaa luonnolle takaisin. Perheen koirat Greena (vas.) ja Parma asuivat 12 vuotta pietarilaisessa koiratarhassa, kunnes Annulii antoi niille kodin.
Aamulla Annulii Koposelle, 47, tuli äkkilähtö – eläinhoitola on saamassa uuden asukkaan.
Ennen seitsemältä alkanutta työvuoroa piti hakea kesykyyhkyn poikanen huoltoasemalta ja viedä se hoitoon. Lintu oli löytynyt loukkaantuneena, ja sen mukaansa ottanut nainen kyseli apua Facebookin Riihimäki-ryhmässä.
Harvalle tulisi mieleen lähteä kuljettelemaan pulua aamukiireessä, mutta Annuliille se on arkista. Hänestä on kuuden viime vuoden aikana tullut Riihimäellä ja sen lähiseuduilla se henkilö, jolle soitetaan, kun vastaan tulee liian aikaisin horroksesta herännyt siili, yksinäinen oravanpoikanen tai mikä vain apua tarvitseva eläin.
Annuliin puhelin on auki yötä päivää, ja puhelinnumero on yleisessä tiedossa.
”Elämämme on sellaista, että aamulla meitä on minä ja puolisoni Kimmo sekä kaksi kissaa ja koiraa. Illalla saunassa voi olla vaikka joutsen”, Annulii sanoo.
Poliisit ja palomiehet ovat tulleet tutuiksi
On perjantai-iltapäivä, ja Annulii on juuri palannut töistä kotiin. Palkkatyötä hän tekee suurkeittiön kokkina.
Auton takakontissa on haavi, laatikoita, peittoja, pyyhkeitä, kaulapantoja, kypärä ja hitsaajan hanskat. Koskaan ei tiedä, milloin on lähdettävä etsimään ja pyydystämään loukkaantunutta eläintä.
”Esimerkiksi haikara ja kurki ovat vaarallisia. Ja kyllä se sattuu, jos varis tai joutsenkin koppaisee”, Annulii kertoo.
Autossa on aina myös puukko, sillä joskus paras tapa auttaa eläintä on lopettaa se.
”Jos vaikka lokin siipi on poikki, ei sitä ole mitään järkeä lastoittaa vähintään puoleksi vuodeksi.”
Isommista eläimistä Annulii soittaa metsästäjälle. Kuntoutettavissa olevat eläimet Annulii vie kotiinsa tai kuljettaa ne jatkohoitoon esimerkiksi kunnan eläinlääkärille tai Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Alueen eläinlääkärit, viranomaiset, poliisit ja palomiehet ovat tulleet tutuiksi.
Eläinhoitola vanhassa navetassa
Vanhassa punamultanavetassa pihan perällä ei ole enää vuosikymmeniin ollut lehmiä, mutta siellä on käväissyt vuosien varrella jos jonkinlaisia luonnoneläimiä.
Pienessä lämmitetyssä huoneessa on peittoja, pyyhkeitä, kuumavesipulloja, häkkejä, laatikoita, linnun, kissan ja koiran ruokaa, kuivattuja surviaisia, hedelmäsmoothieta, nesteitä, puhdistusaineita, ruiskuja ja neuloja.
Tässä huoneessa Annulii puhdistaa, ruokkii ja hoivaa apua tarvitsevia pikkueläimiä. Hoitosuosituksista hän konsultoi eläinlääkäreitä.
Juuri nyt hoidettavia eläimiä ei ole, paitsi keskellä huonetta terraariossa luikertelevat vaaleat jauhomadot. Ne Annulii sai lahjoituksena naiselta, jonka lemmikkilisko kuoli. Nyt madot kasvavat ruoaksi siileille ja linnuille.
”Torakoita en pysty kasvattamaan. Nämä eivät sentään hypi tai kiipeile”, Annulii sanoo siirrellessään matoja pinseteillä.
Horroshotelli odottaa vielä asukkeja
Navetan kylmällä puolella häkit, laatikot ja puiset siilien pesät odottavat asukkeja. Seinän vierustoille on kasattu kuivikepaaleja. On ensimmäinen talvi viiteen vuoteen, jolloin Annuliin horroshotellissa ei ole yhtään siiliä.
Tarvittaessa navetan lämpimän puolen lattialle mahtuu 25:n siilin laatikot. Kun eläimet vahvistuvat, Annulii siirtää ne ensin plussan puolella pysyvään saunaan ja sitten navetan kylmälle puolelle, jossa lämpötila laskee pakkaselle.
Joskus siilin- ja linnunpoikasia on myös kodin kylpyhuoneessa, sillä niitä pitää ruokkia parin tunnin välein.
Syksyisin Annulii saa puheluita siileistä, jotka toikkaroivat pitkin pihoja tai katuja päiväsaikaan.
”Usein kyse on loppukesän poikasesta, joka ei ole ehtinyt syödä tarpeeksi ennen kuin luonnosta loppuu ravinto. Ne tarvitsevat ihmisen apua selvitäkseen.”
Annulii käy hakemassa siilejä Riihimäen alueelta ja antaa niille nestettä, kissanruokaa, rypsiöljyä, kuivattuja torakoita ja jauhomatoja.
Myös sahaavat kevätkelit saavat siilit lähtemään pesistään liian aikaisin.
”Tämä on minun tapani antaa luonnolle takaisin”
Muutama viikko sitten Annuliin hoidossa oli tikli. Joku oli löytänyt värikkään peiponsukuisen pikkulinnun kadulta silmä verisenä. Annulii konsultoi Lohjan lintutaloa ja alkoi hoitaa tulehdusta. Lintu oleili pihalla sille rakennetulla verkotetulla alueella.
”Kun tulehdus parantui, turvotuksen alta paljastui terve silmä. Kokeilin aina välillä pihalla, lähteekö tikli lentoon, ja lopulta se lähti”, Annulii kertoo.
Äänestä kuultaa ylpeys. Eläimen takaisin luontoon saaminen on aina voitto.
Annuliin käsistä on lähtenyt kymmenittäin lintuja, erityisesti tervapääskyjä, jotka ovat erittäin uhanalaisia ja lintumaailmasta lähinnä Annuliin sydäntä.
”Jos tervapääskyn poikanen tippuu pesästä, se on täysin ihmisen avun varassa. Tervapääskyillä on niin pitkät siivet ja niin lyhyet jalat, etteivät ne pääse antamaan ravintoa maassa olevalle poikaselle.”
Annuliin hoivissa tervapääskyt saavat hyttysistä pyöriteltyjä palleroita. Myrkyttömästi tapettuja hyttysiä hän kerää itse ja pyytää niitä myös Riihimäen Facebook-ryhmän jäseniltä.
”Jos ihmiset lisäävät ansioluetteloonsa, että he ovat presidenttejä tai kokkeja, niin minä voisin lisätä, että olen lähettänyt tervapääskyjä Afrikkaan. Me ihmiset vaikeutamme koko ajan villieläinten elämää. Tämä on minun tapani antaa luonnolle jotain takaisin.”
Myöhäinen tervapääskynpoikanen putosi erään pariskunnan eteen Riihimäen keskustassa. He veivät sen Annuliille hoitoon. Kolme viikkoa myöhemmin lintu pääsi muuttomatkalle. © Annuliin kotialbumi
Eläinten asialla lapsesta lähtien
Lapsena Annuliilla oli karvamatofarmi ja kissa, joka piti äidin mielestä palauttaa maalle. Koiria Annuliilla on ollut seitsemänvuotiaasta lähtien.
Eläinsuojelutyö alkoi 18 vuotta sitten, kun Annulii ja hänen puolisonsa ostivat talon Riihimäeltä. Eräänä päivänä kollega toi työpaikalle löytämänsä koiran, ja Annulii lähti viemään sitä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen. Samalla hän tarjoutui vapaaehtoiseksi.
Aluksi Annulii siivosi eläinsuojeluyhdistyksen hoitolan ja alkoi sitten lenkittää löytökoiria. Seuraavat seitsemän vuotta hän vietti eläinsuojeluyhdistyksessä kaikki vapaa-ajat. Sen jälkeen hän toimi vielä kaksi vuotta yhdistyksen toiminnanjohtajana, mutta erosi lopulta.
”Kun piti luovuttaa alle luovutusikäinen kissanpentu leikkaamattomana hallituksen jäsenelle, en voinut elää sen kanssa, että eri ihmiselle on eri säännöt.”
Siinä vaiheessa moni Riihimäellä tunsi jo Annuliin ja tiesi soittaa hänelle, kun Lopelta löytyi pyörätielle pyörtynyt siili. Siitä tuli Annuliin navetan ensimmäinen asiakas.
”Siilit ovat luonnoneläimistä minulle rakkaimpia. Siili on selvinnyt jurakaudelta asti, mutta nyt se on katoamassa. Englannissa se luokitellaan jo voimakkaasti sukupuutolle vaarantuneeksi.”
Seniorikoirat sydäntä lähellä
Keittiön pöydällä tepastelee kiiltäväturkkinen valkoharmaa kissa, Kemisti. Sen mustavalkoinen sisko Kaveri makaa takan reunuksella ja nuolee tassujaan.
12-vuotiaat koirasisarukset Parma ja Greena tarkkailevat vieraita varautuneita. Greena, joka on menettänyt toisen silmänsä, uskaltautuu haistelemaan. Parma tutkii vieraita kauempaa.
Koirat saapuivat taloon joulukuussa pietarilaiselta koiratarhalta, jossa ne olivat eläneet koko ikänsä. Pariskunnan edellinen koira kuoli 17 vuoden iässä lokakuussa. Se tuli talouteen seitsemänvuotiaana. Sitä nuorempia koiria Annulii ei ota. Ne löytävät kodin muutenkin.
Kissoille Annulii antoi kodin 12 vuotta sitten työskennellessään vielä eläinsuojelussa. Kimmo antoi hänelle luvan ottaa kaksi kissaa, Annulii toi yhdeksän.
”Emolla ja sen pennuilla oli tarttuva sieni-infektio, ja ne piti pitää eristyksissä saunalla.”
Puoli vuotta Annulii lääkitsi ja hoiti kissoja suojapuku päällä. Kerran viikossa oli tehtävä suursiivous, jossa heitettiin pois kaikki mahdollinen. Kissoista kaksi jäi Annuliille, muut eläinlääkäri lopetti sairaina.
”Haluan antaa äänen äänettömälle”
Annuliin puoliso Kimmo on seurannut kumppaninsa eläinrakkautta lähes 30 vuotta. Välillä hän auttelee, mutta veri, ruhjeiset eläimet ja karmivat tarinat kaltoinkohtelusta ovat hänelle liikaa.
Annuliillakin kiehahtaa välillä. Ihmisistä, jotka ampuvat kissoja ilmakiväärillä tai lyövät siilejä laudoilla, hän käyttää nimityksiä, joita ei kehtaa kirjoittaa.
”Kun puhuu yli 70-vuotiaiden kanssa, kaikilla oli lapsena pihavaris, jolle annettiin nimi ja jota pidettiin älykkäänä. Jotain on muuttunut, sillä nykyään on ihan ok heitellä variksia kivillä. Vanhemmat saattavat jopa katsoa vierestä, kun lapset tekevät sellaista”, Annulii ihmettelee.
Hän on seurannut monia eläinsuojeluun liittyviä oikeudenkäyntejä, joissa lemmikin omistajat puhuvat täysin muuta kuin mitä eläimen ruumiinavaus kertoo. Silti omistajat selviävät pienin rangaistuksin.
Annulii on joutunut kuuntelemaan uhkauksia huostaanotettujen koirien omistajilta ja viemään lopetettavaksi koiria, joiden omistajat ovat jättäneet ne ilman ruokaa ja hoitoa.
Pahiten usko ihmisiin järkkyi viime kesänä, kun Hyvinkäältä löytyi poltettu siili. Annulii ja hänen Hyvinkäällä samankaltaista työtä tekevä tuttavansa Heidi Simonen yrittivät saada vihjeitä tekijästä. Annulii olisi maksanut vinkistä korvauksen omasta pussistaan, mutta tekijää ei löytynyt.
”Tällaiset tapaukset ovat saaneet minut valitsemaan eläinten puolen. Haluan antaa äänen äänettömille.”
Riihimäki sai omat siilivaroitusmerkit, kun Annulii järjesti Facebookissa suunnittelukilpailun. Paikallinen mainosfirma tekee merkit lahjoituksena. © Annuliin kotialbumi
Ketterä yhden naisen tiimi
Annulii ei säästele mielipiteitään, mitä tulee eläinten tai ihmisten reiluun kohteluun. Jo vuosia hän on toiminut Facebookin Riihimäki-ryhmän ylläpitäjänä ja saanut kiitosta siitä, että pitää uskonnon ja politiikan hyvällä tyylillä poissa keskusteluista kuten ryhmän säännöissä sanotaan.
Annulii tunnetaan myös toiminnan naisena. Yksi esimerkki siitä on Miljoona mikrosirua -hanke, jonka Annulii käynnisti yhdessä muutaman muun kanssa vuonna 2017.
Silloin laki kissojen ja koirien siruttamisesta oli vasta valmisteilla, mutta ryhmä selvitti lainsäädäntöä, hankki siruja ja alkoi siruttaa lemmikkejä ympäri Suomea. Tähän mennessä he ovat siruttaneet yli 16 000 lemmikkieläintä eri puolilla Suomea.
”Sirutettu ja rekisteröity kissa tai koira saadaan takaisin kotiin nopeasti. Se säästää valtavasti myös yhteiskunnan resursseja.”
Kun Riihimäen kaupunki torppasi Annuliin ehdotuksen siilivaroitusmerkkien pystyttämisestä, hän järjesti itse merkkien suunnittelukilpailun Facebookin kaupunkiryhmässä. Merkeille löytyi myös painaja.
Riihimäkeläiset lähtivät mukaan myös silloin, kun Annulii alkoi ajaa röntgenin hankkimista kunnalliselle eläinlääkärille. Nyt röntgenissä kuvataan sekä lemmikkejä että villieläimiä.
”Röntgenistä on todella paljon apua. Jos jo Riihimäellä selviää, että lokin siipi on poikki, sitä ei kannata ajaa 80 kilometriä Korkeasaareen lopetettavaksi.”
Auttamistyössä ei lasketa kustannuksia
Annulii sanoo, ettei ole koskaan laskenut, mitä eläinten hoitaminen hänelle maksaa. Pelkästään polttoaineisiin kuluu eläintenkuljetusreissuilla ja sirutustilaisuuksiin ajoissa noin pari tuhatta euroa vuodessa.
”Kaikki harrastukset maksavat”, Annulii toteaa.
Osa tarvikkeista tulee lahjoituksina. Riihimäkeläiset ovat antaneet esimerkiksi tekstiilejä ja kuiviketta. Kun Annulii halusi hakea satoja kiloja koiranruokaa Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä ja jakaa sen vähävaraisille lemmikin omistajille, autokauppa Nelipyörän työntekijä lainasi hänelle pakettiauton.
Siileille löytyy aina vapautuspaikkoja ja kun nuoret tytöt viime kesänä soittivat Annuliille kuulleensa kerrostalon katolta kissan maukunaa, joku tarjoutui lennättämään droneaan kattojen yllä. Kissaa ei löytynyt.
Kaikkein häkellyttävintä Annuliista on keräys, jonka riihimäkeläiset pistivät pystyyn hänen kulujaan varten sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut aluehallintoviraston vaatimaa lupamaksua ihmisiltä, jotka hoitavat luonnoneläimiä omalla kustannuksellaan.
”Riihimäkeläisten hyvyys ja halu auttaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen.”
Tsemppiä Annuliille itselleen:
Seura tukee tässä juttusarjassa esiteltyjä arjen sankareita heidän auttamistyössään. Annuliille annamme lahjakortin paikalliseen kauppaan, josta hän voi hankkia eläimille kuiviketurvetta, kuusenpihkasalvaa ja muuta tarpeellista.
Tätä Seura tekee hyvää -juttua ehdottivat Eija Lepola ja Marianne Skog, jotka ovat seuranneet Annuliin toimintaa eläinten parissa. ”Annulii on duracell-pupunen, joka rientää paikalle hädän hetkellä, hankkii eläinten ruoat, syöttää potilaat, hoitaa haavat ja hellii ja siivoaa sotkut” , he perustelivat.