Halvaantuneelle Marjalle joulun enkeleitä ovat henkilökohtaiset avustajat

Joulukuusi on pystytetty paikoilleen. Oksat on koristeltu kimaltelevan värikkäiksi, kuusen juureen on aseteltu paketteja odottelemaan.

Kuusi näyttää juuri siltä, miltä sen pitääkin, jouluiselta.

”Mutta on se kyllä niin harva, että siitä tuulee läpi!” Marja Korhonen nauraa.

Kuusi on tuotu sisään edellisenä päivänä. Sen on tuonut Marjan veli. Joka toinen ­joulu kuusi on toisen veljen metsästä.

”Veljilläni on sellainen jouluperinne, että he varastavat minulle aina vuorollaan kuusen toistensa metsistä. Nyt on kiireessä selvästi osunut käsiin tällainen vähän harvempi tapaus!”

Joulun omat enkelit

Marja Korhonen on yhtä jouluinen ja kaunis kuin hänen kotinsa Saarijärvellä.

”Teidän olisi pitänyt tulla tänne eilen, kun joulua pistettiin kasaan, silloin ei ollut näin idyllistä!”, toteaa Julia Nuutinen, yksi Marjan avustajista.

Tai pikemminkin yksi enkeleistä, sillä enkeleiksi Marja avustajiaan kutsuu.

Enkelit pitävät arjen kasassa ja Marjan pystyssä, kirjaimellisesti. Sen jälkeen, kun Marja 17 vuotta sitten, vähän päälle nelikymppisenä, sai kesken työkiireidensä kovan päänsärkykohtauksen, hän on tarvinnut jokapäiväiseen elämäänsä liikkuvia käsiä ja jalkoja.

Päänsäryn syyksi selvisi aivorunkotukos, joka vei häneltä lopulta niin ­liikunta- kuin puhekyvyn. Siksi enkelit toimivat myös hänen tulkkeinaan. Keskustelut käydään läpinäkyvän kirjaintaulun avulla.

Marja katsoo aina yhtä kirjainta kerrallaan. Henkilökohtaiset avustajat tietävät osoittaa oikeaa kirjainta taululta häntä vastapäätä.

Ja puhe on vilkasta. Etenkin tänään, kun paikalla on peräti kolme enkeliä, Julian lisäksi Iida Minkkinen ja Sirpa Jokinen. Tällainen enkeliparvi ympärillä ei ole tavallista, mutta nyt on päätetty pistää joulua ja tarinaa kasaan porukalla.

Ensin juodaan kuitenkin glögit. Ja perään kahvit, ja oheen piirakat ja joulutortut. Vaikka Marjan elämässä moni asia on muuttunut, yhdestä hän ei tingi: vieras­varaa on oltava.

Ja vieraita tupsahtaa yllättävän usein. Tosin ovi käy muutenkin herkästi.

”On ihanaa, että arjessa on mukavasti vauhtia. Enkelitkin ovat vuosien varrella saaneet tottua siihen, että työ voi viedä Nizzaan tai Napapiirille.”

Mutta joulun kanssa Marja ei hössötä, vaan sitä rakennetaan rauhassa, onhan joulu rauhan juhla.

Tosin kuvauksia varten kuusi varastettiin tänä vuonna jouluun vähän totuttua aiemmin.

”Viime jouluna Marjan poika tuli meille pukiksi autolla, jossa lukee Marja ja enkelit. Auto juuttui lumeen ja sitä oli kiire työntää irti, etteivät lapset hoksaa tuttua autoa”, Iida kertoo. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Marja ja enkelit -auto starttaa herkästi, sillä Marja rakastaa sitä, kun maisemat vaihtuvat. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hiljaisuuden joulut

Marjan elämään on mahtunut monenlaisia jouluja. Kun hän halvaantui, kahden vuoden juhlapyhät kuluivat sairaalassa.

Elämä ympärillä – ja Marja itse – oli silloin hetkessä täysin muuttunut. Toimelias ja puhelias erityisopettaja, jolla oli aina ollut monta rautaa kerralla tulessa, eli nyt muiden armoilla ja vailla puhekykyä.

Kesti kuukausia, ennen kuin keksittiin, miten Marja saa sanottavansa sanottua. Silti Marja ei muista tuota ensimmäistä uuden elämän jouluaan täysin mustana. Oikeastaan se opetti hänelle paljon.

”Opin ennen kaikkea nauttimaan hiljaisuudesta. Olin tottunut aina menoon ja meininkiin, nyt olinkin yhtäkkiä yksin omien ajatusten kanssa. Niiden kanssa on täytynyt opetella tulemaan toimeen.”

Tietysti kaikki kolme lasta kävivät sinäkin jouluna hänen luonaan.

He toivat Marjalle sairaalaan lahjaksi enkelitaulun.

”Se on tärkein koskaan saamani joululahja. Oikeastaan siihen tiivistyy kaikkine muistoineen koko joulun sanoma: ’Sydämeeni joulun teen’, eihän jouluun oikein muuta tarvita.”

Toisesta sairaalajoulustaan Marja muistaa lempisairaanhoitajansa joulutervehdyksen. Se oli hieman toisenlainen.

”Hän salakuljetti minulle vähän konjakkia. Se piristi mieltä kummasti!”

Sirpa on Marjan enkeleiden kovimpia heittäytyjiä.  © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kaikki elämäni joulut

Vaikka Marjan elämässä on olemassa aika ennen ja jälkeen halvaantumisen, jouluissa on ollut aina yksi tärkeä yhdistävä teema: ne pitää viettää mahdollisimman tiiviisti läheisten kanssa.

Lapsuudessa jouluja rakennettiin huolella yhdessä. Äiti teki ruuat itse ja opetti ne Marjallekin. Kekseliäs isä puolestaan teki jouluaatoista omalla tavallaan ikimuistettavia.

”Kerran joulupukki saapui raketilla. Isä oli keksinyt räjäyttää ulkona jonkin ilotulitusraketin tehosteeksi.”

Kun Marjan nyt jo aikuiset lapset olivat pieniä, joulut olivat tietysti ihan erityisiä. Marjan erottua lasten isästä joulutkin muuttuivat, sillä lapsia odotettiin pyhinä kahteen kotiin. Samalla tavalla vuorotellaan kahden kodin välillä edelleen.

Ja nykyään jouluihin kuuluvat myös elävät enkelit.

Tänä syksynä Marja julkaisi neljännen kirjansa Marjan Enkelit (Myllylahti), jossa hän avaa sitä, minkälaista on elämä, kun henkilökohtaiset avustajat ovat ihmisen kädet, jalat ja suu. Marjan elämässä enkelit ovat hänen mukanaan kaikkialla, juhla­tilaisuuksista vessareissuihin.

Enkeliavustajia työskentelee vakituisina kolme, mutta kaikkiaan avustajaporukkaan kuuluu sijaisineen kahdeksan naista.

Yksi on aamuvuorossa, toinen iltavuorossa. Yöt Marja pärjää yksin niin, että yöpartio käy kerran vaihtamassa hänen asentoaan ja jumppauttamassa puutuneita jäseniä.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Jo se, että Marja aikoinaan pääsi muuttamaan omaan kotiinsa, samalle paikkakunnalle jossa lapsetkin asuivat, oli pienoinen ihme. Tai pikemminkin peräänantamattoman työn tulos. Jokaisen avustajan Marja palkkaa itse.

”Tärkeintä on, että uuden ihmisen kanssa ollaan samalla aaltopituudella, kaiken muun työssä oppii jokainen.”

Aina huoliteltuna

Paikalla olevista enkeleistä kauimmin on työskennellyt Iida. Hän aloitti työt 11 vuotta sitten, kun hoitovapaan jälkeen huomasi, että parturi-kampaajayrittäjälle oli tullut tauon aikana liian paljon kilpailevia yrityksiä.

Kaiken perustyön lisäksi hän on päässyt esinaisensa mukana matkoille, luennoille, messuille, konsertteihin ja hyväntekeväisyystapahtumiin. Sekä tietysti laittamaan aina huolitellut Marjan hiukset.

Yhdessä naiset ovat kokeneet kaikkea hauskaa, mutta myös jakaneet raskastakin arkea. Iidan 13-vuotias tytär sai vasta taannoin terveen paperit sairastettuaan parikuisesta vauvasta saakka syöpää.

”Tyttäreni on ollut monin tavoin Marjankin elämässä. Kerran, kun hän viiden vanhana oli täällä käymässä, hän nappasi Marjan kirjaintaulun, asetti sen Marjan eteen ja kysyi, että saako hän jäätelöä. Sitten hän, vielä lukutaidoton tyttö, tuli luokseni ja sanoi: ’Maaja sanoi, että kyllä saat.’ Arvata saattaa, että hän tosiaan sai.”

Vaikka henkilökohtaiset avustajat ovat erilaisia, on Marjan mielestä heissä silti yhdistäviä piirteitä. Tärkein on nauru. Enkelinaurua riittää.

Nauruun ei tosin paljon tarvita, sitä on ilmassa jatkuvasti. Kaikki porukassa ovat myös hyvin ennakkoluulottomia heittäytyjiä. Virheisiin ei jäädä jumiin. Huumorin avulla Marjakin kokee selvinneensä elämänsä kaikkein tiukimmista paikoista. Sen tajun hän on perinyt lapsuudenkodistaan ja juurruttanut myös lapsiinsa.

”Näkisitpä tämän talouden vaikkapa juuri joulunpyhinä, kun Marjan perhe on paikalla. Täällä nauretaan ja samalla pelataan lautapelejä melkein verissä päin. Kilpailuhenkisempää porukkaa on vaikea löytää”, Julia kertoo.

”Säännöt muuttuvat salamannopeasti kesken pelin ja korttia lyödään pöytään. Olen kuullut joskus jopa jonkun sanovan, etten enää koskaan pelaa Korhosten kanssa.”­

Marja rakastaa pelejä, on aina rakastanut. Uusin villitys on shakki. Se oli suoranainen pelastus koronakaranteenin aikaan.

Shakista Marja keksi pitää turnauksen, johon jokainen osallistuja varasi jonkin voittopalkinnon. Kilpailu otettiin tietysti vakavasti. Kaikkein itsevarmin voittajaehdokas oli ostanut palkinnoksi peräti omaa lempiviiniään.

Marja kommunikoi kirjaintaulun avulla. Jokainen enkeleistä osaa käyttää sitä. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Sivupöydällä tuiskuttaa lyhdyssä lumisade. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Välitilinpäätöksen aikaa

Joulukuusen lisäksi Marjan koti – Marjalandia niin kuin henkilökohtaiset avustajat sitä kutsuvat – on siroteltu täyteen joulun tunnelmaa: joulukoristeita, kukkia ja Marjan rakastamia kynttilöitä.

Muuten perheen joulusuunnitelmat ovat vielä kesken. Tuleeko Marjan isä aatoksi, kumpi vanhemmista saa lapset miksikin juhlapyhiksi, kaikesta vielä neuvotellaan, sillä nuorten on kovin vaikea tehdä suunnitelmia kovin varhain.

”Silti odotan jo meidän kaikkia pieniä kinasteluja, keskusteluja ja neuvotteluita. Kun yksi on kasvissyöjä ja yksi kyltymätön kinkun rakastaja, on kehitettävä monenlaisia, kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja”, Marja hymähtää.

Ennen halvaantumista hän oli kova laittamaan ruokaa, etenkin leipomaan.

”Mutta hassua kyllä, en kaipaa enää ruuanlaittoa. Ja onneksi kaikki enkelini osaavat tehdä hyvää ruokaa.”

Jouluksi pöytään katetaan Marjan isovanhempien aikoinaan häälahjaksi saama posliiniastiasto. Marja on saanut sen itselleen joskus 1980-luvulla ja sitä käytetään vain kerran vuodessa.

Mutta ennen jouluaattoa on vielä edessä lisää kaikenlaisia valmisteluja. Kaikkia joulukoristeitakaan ei rytkäistä kerralla esiin, vaan niitä tuodaan hiljalleen varastosta ja nautiskellaan muistoista, mitä ne kantavat mukanaan.

Ja edessä ovat vielä jokavuotiset pikkujoulut omille enkeleille.

”Me olemme muutenkin hyviä keksimään juhlan aiheita. Kun yksi enkeleistä valitti, että vessan roskiksen kansi pitää hirveää meteliä, päätimme hankkia uuden roskiksen. Pitihän sitä jotenkin juhlistaa ja niin pidimme roskikselle ristiäiset. Se ­kastettiin siitä valittaneen avustajan mukaan Pyhäksi Ceciliaksi ja nimi teipattiin juhlavasti sen kiiltävään kylkeen”, Sirpa kertoo.

Pikkujouluissa on luvassa tietovisaa, jonka laatii tietysti Marja, ikuinen opettaja, ehkä bingoa, Tartu mikkiin -tyyppistä kisailua ja enkelten omia esityksiä.

Luultavasti myös muutama kyynel kimmeltää silmäkulmissa, sillä Marja on kirjoittanut jokaiselle enkelilleen oman joulukirjeen. Niissä hän summaa yhteistä vuotta ja mitä kaikkea on yhdessä koettu.

Marjalle joulu on jonkinlaista välitilinpäätöksen aikaa.

”Koen vuoden ikään kuin janana. Janan melkein lopussa on joulu, vuoden ansaittu juhla, jolloin voi hengähtää, rauhoittua ja nauttia elämästä ja rakkaiden läheisyydestä ilman kiirettä”, Marja sanoo.

Ja myös itsestä, omasta elämästä. Sillä Marja ei koe olevansa katkera, vaikka ilman 17 vuoden takaista hoitovirhettä elämä olisi mitä luultavimmin hyvin erilaista. Se on nyt kuitenkin tällaista, hyvin omanlaistaan, tässä ja nyt.

Matkalla kohti uusia tavoitteita

Marjan välitilinpäätös kuulostaa ihanan levolliselta.

”No, joo, joulun jälkeen meillä alkaa taatusti tuttu vauhti ja meno, jos korona sen sallii. Sitä paitsi Marja on keksinyt itselleen ja meille jo uuden projektin. Joka muija kuntoon 2022 tempaistaan käyntiin heti tammikuusta”, Julia kertoo.

Sitä varten jokainen enkeli – ja Marja – on kirjannut ylös jonkin hyvinvointitavoitteen ja sulkenut sen kuoreen, joka avataan vuoden lopussa.

Julia uskaltaa kertoa ääneen oman tavoitteensa. Hän aikoo syödä vähemmän suklaata. Tosin sitä saa ottaa punaviinin kanssa. Ja ehkä palan silloin tällöin työpaikalla, sillä Marjalla on niin hyvä itsekuri, että muuten suklaat voivat jäädä syömättä. Siksi ehkä yhden enkelin on uhrauduttava.

Perään kuuluu naurua, sitä enkeleiden parasta työsuhde-etua.

Ennen vammautumistaan Marja oli kova leipomaan. Nykyään enkelit tekevät ruoat ja leipomukset.  © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Joulukoristeissa on monenlaisia, uusia ja vanhoja. Yksi vanhimmista on Marjan lapsuuden käpytontut, jota on korjailtu vuosien saatossa. © Hanna-Kaisa Hämäläinen