Haminan kesäparatiisi on Riikan perheelle rakas paikka toisessa polvessa — ”Elämässäni ovat vaihtuneet kodit ja ihmiset, mutta mökki on pysynyt”
Erityisopettaja Riikka Mertasen perheellä on kesäparatiisi Haminan Pyötsaaressa. Hän ehti jo harkita sukumökistä luopumista, kun kohtalo puuttui peliin.
Historiallista kesäpaikkaa on remontoitu hartaudella ja vanhaa kunnioittaen. Mökki sai uuden katon viime kesänä.
Se, kuinka kesäparatiisi säilyi Riikka Mertasen perheellä, oli onnistuneiden käänteiden summa, johon liittyi myös uusi rakkaus. Näin Riikka kertoo tapahtumien kulusta:
”Kuusitoista vuotta sitten asuin Espoossa parin vuoden ikäisen esikoispoikani Danielin ja silloisen aviomieheni kanssa.
Samoihin aikoihin kanttorina työskennellyt isäni kuoli äkillisesti kuusikymppisenä. Perin perheen sukumökin yhdessä kahden veljeni kanssa. Muutaman vuoden pyöritimme mökkiä perikuntana, kunnes perikunnan ehdotuksesta lunastin mökin perheelleni.
Olin viettänyt täällä kaikki lapsuuteni kesät, joten halusin jatkaa perheemme historiaa.
Sitten erosin. Eron jälkeen mietin hetken, pitäisikö luopua mökistä. Ajatus sen ylläpidosta yksin pienen lapsen kanssa ei houkutellut. Sitten tapasin nykyisen aviomieheni Juhan. Kun hänkin osoittautui vannoutuneeksi mökki-ihmiseksi, oli päätös helppo.
Jos toinen ei olisi ollut yhtä sitoutunut mökin kunnossapitoon ja remontointiin, ei tästä projektista olisi tullut mitään.
Tyttäremme Martta syntyi 2011 ja poikamme Alvar pari vuotta myöhemmin. Mökki on tärkeä paikka koko perheellemme. Myös äitini ja veljeni perheineen ovat aina tervetulleita tänne. Meillä käy paljon kesävieraita, joten ruokapöytämme ääressä on parhaimmillaan kymmenen henkeä. Nukkumatilatkin järjestyvät kaikille tarvittaessa.
Elämässäni ovat vaihtuneet kodit ja ihmiset, mutta mökki on ollut se, joka pysyy.
Historian havinaa
Mökkimme oli 1900-luvun alussa isoisäni isän, kalastajana elantonsa saaneen Lasse-vaarin kotitalo. Hänen eläessään mökki oli ympärivuorokautisessa asuinkäytössä. Heillä oli mökin pihapiirissä sijaitsevassa kivinavetassa lehmiäkin.
Aikoinaan Pyötsaareen piti kulkea veneellä. Ensimmäinen silta rakennettiin 1950 ja sähköt saatiin vuotta myöhemmin. Kylässä oli tuohon aikaan parikymmentä taloa, kaikki suojassa kovilta merituulilta. Nyt kesäasutusta on moninkertaisesti.
Pyötsaari ei ollut tavallinen talonpoikaiskylä. Saaren maat olivat rälssiä: niistä ei tarvinnut maksaa veroja. Pyötsaaren nimi on väännös ruotsinkielestä ja tarkoittaa ”vartiovuoren saarta”. Saaressa nimittäin toimi arvion mukaan 1300-luvulta lähtien Vehkalahden vanhin ”tutka”. Hän oli vartiomies, joka tarkkaili merta vihollisen hyökkäyksen varalta ja tarvittaessa sytytti merkkitulen ilmoittaakseen lähestyvästä uhasta.
Kivinavettamme on kerrottu olleen Pyötsaaren väestösuojana sotien aikaan.
Isoisäni aikaan talo siirtyi mökkikäyttöön, muun ajan perhe asui Helsingissä.
Kunnostustyöt vanhaa kunnioittaen
Alun perin mökki oli kahden huoneen hirsitalo, johon kuului tupa ja keittiö. 1960-luvulla mökkiin rakennettiin yläkerta ja veranta. Sellainen se on ollut koko minun lapsuuteni ja nuoruuteni.
Tämä oli isälleni maailman rakkain paikka. Hän piti mökistä hyvää huolta, joten se oli minulle siirtyessään periaatteessa hyvässä kunnossa.
Kun mökistä tuli omaisuuttani, aloimme mieheni kanssa miettiä kunnostusratkaisuja. Aluksi teimme suuntaa antavan 10-vuotissuunnitelman remontille.
Ensimmäisenä piti kaivaa salaojat.
Monet ratkaisut ovat vaatineet aikaa, emmekä ole halunneet tehdä mitään hätiköityä.
Etsin pari vuotta sopivia luontoaiheisia tapetteja, kunnes löysin täydelliset.
Aloitimme mökin kunnostamisen ulkopinnoista, jotka maalattiin ja ikkunankarmit hiottiin ja lakattiin. Sen jälkeen aloimme kunnostaa huoneen kerrallaan periaatteella huone per kesä.
Olemme kunnostaneet molemmat makuuhuoneet, tuvan ja keittiön itse, mutta saunan sekä kattoremontin toteuttivat ammattilaiset.
Parin vuoden takainen keittiöremontti oli suurin satsauksemme, siihen meni lähes koko kesä. Purkaessamme keittiön muovimattoa alta paljastui kaunis lankkulattia, joka kunnostettiin ja maalattiin harmaaksi.
Olen halunnut säilyttää kaiken kauniin ja toimivan, kuten keittiön koivuovet sekä lasiverannan yläkerran aulan sormipaneelit. En osta uutta, ennen kuin olen miettinyt, onko jotain vanhaa, jota voin hyödyntää.
Olemme tehneet remonttia myös lasten ehdoilla. Kun he olivat pieniä, oli luonnollista, että toinen keskittyi remonttiin ja toinen lastenhoitoon. Jos ulkona oli kaunis päivä, remontti sai odottaa ja menimme retkelle tai uimaan. Työleiri tämä ei ole.
Olemme nyt tehneet remonttia hiljalleen 16 vuotta, ja se on vaatinut kärsivällisyyttä. Keskeneräisyyden keskellä eläminen on kasvattanut minua.
Sykkeelle hyväksi
Asumme Espoon Tapiolassa, joten on ihanaa, että on tällainen mansikkapaikka kaukana kaupungista. Matka kestää kaksi tuntia, ja perillä sykkeet laskevat välittömästi. Metsä ja meri ovat meille tärkeitä elementtejä, ja täällä loma tuntuu lomalta.
Auringonlaskut ovat unohtumattomia. Niitä ihailen usein kulkiessani kylän rantatietä mäyräkoiramme Elvin kanssa.
Saisimme halutessamme kunnan veden, mutta nykyisellä käytöllä emme sitä tarvitse. Porakaivostamme ei vesi lopu. Meillä ei ole sisävettä eikä suihkua, mutta sähköt ja kesävesi riittävät.
Vuosien varrella saaren muut ihmiset ovat tulleet tutuiksi ja mökkinaapurit ovat apuna tarvittaessa. Alan ihmisinä naapurimme ovat neuvoneet myös rakentamisessa. Olemme hankkineet heidän suosituksensa perusteella muun muassa sähkömiehen, nuohoojan ja ilmalämpöpumpun.
Noin viiden hehtaarin tontti ilman läpikulkuliikennettä on plussaa. Pieni miinus on, ettei pihapiiristämme pääse uimaan. Meillä on kauempana oma ranta, mutta tie sinne on metsittynyt. Onneksi kaupungilla on ihana uimapaikka alle kilometrin päässä.
Lue myös: Omaleimainen pikkukaupunki – Jukka Rintala viihtyy Haminassa
Pidempi mökkikausi
Elämme talon ja luonnon ehdoilla. Muutamme tänne kesäkuun alkupuolella ja palaamme takaisin kaupunkiin elokuussa ennen koulujen alkua.
Ilmalämpöpumppu mahdollistaa, että mökkikautta voi pidentää lokakuulle ja aloittaa halutessaan jo huhtikuussa. Ulkovessa on myöhään syksyllä vähän mukavuuden rajoilla oleva asia, mutta sisävessaa ei ole lähivuosien suunnitelmissa.
Rahaa remontointiin on vuosien aikana kulunut kymmeniä tuhansia. Mökin arvoa ei voi kuitenkaan rahassa mitata. Se tulee vuosi vuodelta tärkeämmäksi.
Nuorempana ja Helsingissä opiskellessani en olisi voinut kuvitella, että minusta tulisi mökkeilijä henkeen ja vereen. Halusin matkustella ja olla kaupungissa. Ajatukset ovat kuitenkin vuosien varrella muuttuneet.
Myös lapset kaipaavat tänne, ja heillä on kesäkavereita saaressa kuten minullakin aikoinaan.
Lempipaikkani mökissä on tuvan yli 100-vuotias puusohva, jonka takana olevasta ikkunasta aukeaa näkymä mäntyjen ja koivujen reunustamalle kivinavetalle. Se on minulle rakkain maisema maailmassa.
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 9/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti