Oi, mikä nostalginen hiustyyli – Muistatko nämä tukkatrendit? Lukijat paljastavat hilpeät tarinat kampauksiensa takaa
Hiuksia on kautta aikojen pidetty tärkeänä osana naiseutta. Ei ihme, että niiden vuoksi on nähty valtavasti vaivaa.
Hiustenlaittoa 1970-luvun alun helsinkiläiskampaamossa.
Aikansa hiustyyli ja tukkatredit hersyttävät näin vuosien päästä. Kysyimme Viva-lehden lukijoilta, millaisia tarinoita heidän upeisiin kampauksiinsa liittyy – lue ikimuistoiset paljastukset:
Kiharat vaikka väkisin
”Olin teini 50-luvulla, jolloin lähes joka tytöllä piti olla kiharat. Niiden eteen oltiin valmiita näkemään paljon vaivaa.
Yksi tapa oli kuumentaa piippaussakset uunin hiilien päällä. Kun vekottimet olivat polttavan kuumat, niillä käännettiin hiusten latvoja toivottuun suuntaan. Kyllä karva kärysi.
Oppikouluaikoina Joensuussa tein itselleni papiljotintapaisia pötköjä ruskeasta käärepaperista. Ponnisteluista huolimatta itse tehdyt kiharat eivät kestäneet kauan. Kostealla ilmalla tukka oli suora jo ennen tansseihin pääsyä.
Sitten täti antoi meille tytöille ensimmäiset papiljotit. Ne olivat kovia kopukoita, jotka kiinnitettiin hiuksiin kumilenksuilla.
Lopputulos miellytti kuitenkin sen verran, että siitä alkoi parikymmentä vuotta kestänyt kausi, jolloin nukuin papiljotit päässä, jotta niistä kuoriutuisi aamulla kivat kiharat.
Kun papiljotteja laitettiin, kampausnesteenä oli olut. Sitä oli korkeassa lasissa, jossa kapeaa piikkikampaa kasteltiin ennen suortuvan poimimista papiljottiin.
Nykyään kiharoita haluaville on valtava valikoimia laitteita. Tältä osin elämä on muuttunut koko ajan vain parempaan suuntaan!” PapiljottiPää
Tukka kuivaksi muovihupun suojissa
”50-luvulla ei vielä tunnettu sampoota, vaan hiukset pestiin kaivovedellä ja saippualla. Ennen kuin mäntysuopa ehti syrjäkylälle, äiti teki saippuat itse: keitti lehmänsuolista massaa, josta leikattiin sopivankokoisia paloja.
Sedän vaimo oli ostanut kaupunkireissullaan oikean Lux-saippuan. Ai miten se tuoksui hyvältä! Suolisaippua haisi sen jälkeen entistä ikävämmältä.
Ensimmäiset hiustenkuivaajat tulivat elämääni 60-luvulla. Äiti pyysi työkaveriaan tuomaan minulle Saksasta muovihupun, johon puhallettiin ilmaa. Huppu lämpeni ,kun hupun töpseli laitettiin sähkörasiaan. Näky oli kuin jostain avaruusseikkailusta, mutta hiukset kuivuivat nopeasti.” Avaruusolio
Hiustenkuivaaja vuodelta 1962. © U. A. Saarinen / JOKA / Museovirasto
Mäntysuovan mahti
”Pesin teininä hiuksiani mäntysuovalla, koska se mukavasti korosti hiusten punasävyä. Käytin huuhteluvedessä sitruunamehua, joka poisti suovan hajun. Jos joskus laitoin papiljotteja niin kampausnesteenä toimi ykkös- olut.
Vieläkin on tukka päässä, mutta enää ei mäntysuopa riitä säilyttämään alkuperäistä väriä.
Pitkästä tukasta jouduin luopumaan, kun kampaaja keskittyi juttelemaan tuttunsa kanssa. Hänen piti vain tasata latvoja, mutta hän leikkasi hiukset poikki toisen korvan alapuolelta.
Olin tehnyt tv-mainoksen ennen sitä, ja lisääkin oli tarjolla. Se loppui sitten siihen kun en saanut poliisikoulusta lupaa mennä kuvauksiin, koska se olisi ”halventanut” poliisin arvoa.” Mallityttö
Pöyheät pallopäät piippaussaksilla
”Nuoruudessani hiuksia kiharrettiin piippaussaksilla. Meidän ensimmäiset piippaussakset oli hellalla kuumennettavat, koska meille tuli sähköt aika myöhään. Välillä käry kävi.
Myöhemmin tupeerasimme hiuksiamme. Aika pöyheitä pallopäitä oltiin.” Veeruska
Paksun tukan ilot
”Minulla on pitkä ja paksu tukka, hiuksia on vaikka muille jakaa. Kerran kampaaja onnistui luomaan hiuksistani niin muhkean kampauksen, että monet ihmiset epäilivät kyseessä olevan peruukki.
”Esimieheni kertoi, että muinoin Ranskassa miehet olivat hypänneet sillalta alas joen kuohuihin, koska Lorealin kaunis, vaalea ja pitkähiuksinen neito ei vastannut heidän tunteisiinsa.”
Muulloinkin olen joskus isommassa porukassa ollessani tuntenut, kuinka hiuksistani on nykäisty. Käännyttyäni minulta on sitten kysytty, onko minulla oikea tukka vai peruukki. Eihän siinä kuinkaan käy, kun on oma tukka, mutta entäs jos olisikin peruukki!
Ollessani parikymppisenä töissä eräässä isossa työyhteisössä paikan johtaja ihasteli hiuksiani. Kerran hän tuli luokseni ja sanoi minun olevan kuin Lorealin neito.
Hämmästyin ja punastelin moisen tunnustuksen saatuani. Hän kertoi, että muinoin Ranskassa miehet olivat hypänneet sillalta alas joen kuohuihin, koska Lorealin kaunis, vaalea ja pitkähiuksinen neito ei vastannut heidän tunteisiinsa.” LOREALIN NEITO
Nuoren diplomiekonomin ja suositun tv-kasvon Lenita Airiston papiljottirivistöt vuodelta 1961. © Tuovi Nousiainen/OM-arkisto
Ruista rasvoittuvalle tukalle
”Rasvaisuuteen taipuvaista tukkaani kuivapesin 60-luvulla ruishiutaleilla. Vaikka kuinka harjasi niitä tuulessa pois hiuksista, aina niitä jäi jonkin verran tippumaan harteille – kuin hilsettä.
Piti käyttää kirjavaa puseroa, ettei olisi mainittu hilsepeikoksi.
Kampauksen sai kestämään suorissakin hiuksissa, kun käytti kampausnesteenä pilsneriä. Onneksi hiukset eivät kuivuttuaan tuoksahtaneet oluelle.” SisselI
Liian hyvä peruukki
”Sain kutsun synttäreille, joille piti pukeutua 60-luvun tyyliin. Lainasin peruukin. Juhlaväki ei tuntenut minua, vaan luuli, että joukkoon oli tullut kuokkavieras.” Linnea borealis
Kreppiraudalla kiharat ja blodista oranssitukkainen
”Ala-asteella 80-luvulla tehtiin naapurissa kreppiraudalla kiharoita. Voi miten säkkärät hiuksista tulikaan!
Yläasteella tein kotona ekan värikokeiluni: vaaleasta tulikin oranssi. Se oli talvella huvittavan näköinen valkoisia lumihankia vasten. Kommentteja tuli.
Sen jälkeen olen turvautunut ammattilaisiin. Yksi heistäkin on saanut hiukseni poltettua, hän kai antoi värin vaikuttaa liian kauan. Hiukset menivät huonoon kuntoon, mutta siitäkin selvittiin.” Tuulia
Hiusten värjäystä parturi-kampaamo Tuulitukassa vuonna 1986. © Helsingin kaupunginmuseo
Krepattu peikkotukka hot 70-luvulla
”70-luvun lopulla kreppiraudat olivat kuuminta hottia. Kun suunnittelin keväällä 1978 outfittiäni ylioppilasjuhliin, halusin ilman muuta krepatut hiukset.
Näin jälkeenpäin yo-kuvani lähinnä naurattaa: sievän ja perinteisen mekon yläpuolella harottaa villi, harteille ulottuva peikkotukka.” Juhliva peikko
Ilmakiharrin viimeisteli ja permantti kerran vuodessa
”Jo alakouluikäisenä halusin kiharat luokkakuviin. Ne laitettiin papiljoteilla, jotka pistelivät kipeästi koko yön. Sitä oppi jo silloin, että kauden vuoksi pitää kärsiä.
Myöhemmin teini-iässä 80-luvulla oli muotia tuuheat kiharapehkot. Ne vaativat ensin permanentin, jonka jälkeen hiukset laitettiin muotoonsa hienolla uutuudella: ilmakihartimella.
Permanentin olen pyytänyt kampaajalta usein vielä sen jälkeenkin, edelleen noin kerran vuodessa.
Nykyään en kuitenkaan enää halua mitään tuuheita ”säkkäröitä”, vaan tyyli on maltillisempi.
Värjäyksiä haluan toisinaan peittämään harmaita hiuksia, joita näyttää iän myötä harmittavasti tulevan.
Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että hiukseni ovat edelleen vahvat ja terveen näköiset.” Marke
Lumikista blondiksi
”Lapsena olin ruskeatukkainen. Kun 20-vuotiaana halusin pitää väliaikaisesti peruukkia, se oli tummanruskea. Sen jakson jälkeen annoin hiusten kasvaa pitkiksi luonollisen värisinä.
Keski-ikäisenä värjäsin hiukseni mustiksi, mutta kyllästyin siihen väriin myöhemmin.
Kuusikymppisenä halusin radikaalin muutoksen. Muoti ja kauneus -messuilla sain tietoa ja opastusta, miten saan pysyvästi juurikasvun pois ja vaaleat hiukset. Kävin Helsingin Kampissa sijaitsevassa kampaamossa sarjahoidossa, jossa liukuvärjäyksellä saatiin entinen juurikasvu pysyvästi pois.
Koska minulla on luonnostaan mustat silmäripset, vaaleat hiukset kehystävät tyylikkäästi kasvojani.” Pirjo
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/21.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti