Labradorinnoutaja Hopi teki uransa näkövammaisen opaskoirana – Eläkepäivilleen se palasi kasvattikotiinsa: ”Paras opas ja koirakaveri ikinä”

Koiratarhasta kantautuva tuttu ulvonta sai Jukka Vuolan oitis höristämään korviaan. Onko Hopi täällä? Kyllä vain, Opaskoirakoulun tarhassa Vantaalla huusi Jukalle kovin tuttu mustanpuhuva labradorinnoutaja Hopi. Se oli juuri pari päivää aiemmin joutunut lopettamaan uransa näkövammaisen opaskoirana.

Edessä odottivat eläkepäivät.

”Minut huomatessaan Hopi oli yhtä hymyä, niin kuin aina. Häntä vispasi vimmatusti. Ei siinä ollut mitään miettimistä. Oli päivänselvää, että Hopi palaa eläkepäivikseen takaisin kotiin. Nappasin siltä seisomalta koiran auton kyytiin, vaimolta mitään kysymättä”, Jukka Vuola muistelee neljän vuoden takaista.

Nyt jo 10-vuotias Hopi ottaa vieraisille tulevan toimittajan ja kuvaajan innokkaasti mutta samalla kohteliaasti vastaan. Tulijat pitää nuuskia perusteellisesti, mutta hyppimään ja haukkumaan hyvin koulutettu koira ei ryhdy.

Neljä pentua opaskoiriksi maailmalle

Tuusulalainen Jukka, 62, on huolehtinut vaimonsa Hannele Vuolan, 62, kanssa kaikkiaan neljästä opaskoirasta niiden ensimmäisen pentuvuoden ajan. Pentujen lisäksi pariskunnan hoivissa on ollut viideskin Opaskoirakoulun kasvatti, kolme pentuetta synnyttänyt emokoira.

Narttukoira Hopi on Vuolien hoitokoirista järjestyksessä kolmas.

Tavallisesti opaskoirat työskentelevät näkövammaisten apuna parivuotiaista aina kymmen- tai jopa 12-vuotiaiksi asti.

Helsingin Kallion vilinässä työskennelleen Hopin ura katkesi kuitenkin poikkeuksellisesti jo neljän vuoden uurastuksen jälkeen. Opastaminen piti lopettaa, koska ajan mittaan Hopi oli tullut paukkuaraksi ja alkanut rähistä muille koirille.

Hannele Vuola oli ovella vastassa, kun Hopi palasi kotiin. Hopin työura päättyi reilu kolme vuotta sitten. Hannele ja Jukka Vuolalle oli itsestäänselvyys tarjota Hopille leppoisat eläkevuodet. © Tiiu Kaitalo

Pätkäkoira Upasta kaikki alkoi

Jukka kaivaa jääkaapista esille Hopin ehdotonta herkkua: peuranlihaa. Metsästäjän koira saa syötäväkseen lihanleikkuusta jääneet roippeet. Vaikka Hopi tietää, mitä on tulossa, se malttaa odottaa kärsivällisesti, kunnes kuppi on omalla paikallaan.

Reilu 15 vuotta sitten Vuolien teini-ikäinen kuopus vannoi ottavansa koiran heti, kun muuttaa pois kotoa. Isä-Jukkaa tyttären suunnitelmat hirvittivät. Olisihan koirassa nuorelle suuri vastuu ja vaiva.

Samoihin aikoihin Jukan silmiin osui lehtijuttu opaskoirista. Opaskoirakoulu etsi koulutettaville koirille pentukoteja reilun vuoden ajaksi.

Mikä loistava suunnitelma: pätkäkoira näyttäisi tyttärelle, miten paljon vaivaa nelijalkaisesta onkaan.

Kävi kuten saattaa arvata: Jukka hurahti itse. Ensimmäinen opaskoirakokelas Uppa vei Jukan sydämen.

”Uppa oli hemmetin kiva koira. Hämmästyin, miten nopeasti labbis (labradorinnoutaja) oppi ja miten kuuliainen koira se on. Kun Uppa lähti, olin kuin kipeä kissa. Piti saada heti uusi pentu”, Jukka kertoo.

Pian ovesta astelikin sisään Pipsa, joka päätyi siitoskoiraksi ja kolmen pentueen emoksi.

Muutaman vuoden päästä perässä seurasi Hopi, viisikuinen paluupentu, jonka edellinen hoitoperhe oli palauttanut koululle.

Ensimmäisen koiran eli Upan Jukka otti hoteisiinsa tyttärelleen opetuksen antaakseen, mutta varsin pian motiivit muuttuivat. Vuolat tapasivat opaskoirien käyttäjiä ja ymmärsivät, miten suuri merkitys koiralla on näkövammaiselle. Koira suo vapauden liikkua ja päästä pois kodin neljän seinän sisältä. Kokenut opaskoira on käyttäjälleen paitsi näkevä silmäpari myös rakas ystävä.

”Olen aina sanonut, että tämä on meidän kortemme siihen yhteiskunnan kekoon”, Jukka tuumaa.

Hopin lempipaikka on sohvalla luottoihmisten seurassa. © Tiiu Kaitalo

Välillä vanhakin koira tarvitsee leikkiä ja hellittelyä. ©  Tiiu Kaitalo

Labradorinnoutaja on nopea oppimaan

Hopi näyttää kymmenvuotiaana edelleen nuorelta koiralta. Liikakiloja ei ole ja turkki kiiltää. Muutamat yksittäiset harmaat karvat kertovat vuosien karttumisesta. Iän tuoma harkitsevuus näkyy myös rauhallisessa askelluksessa, mutta häntä viuhuu edelleen innostuksen merkiksi.

Sanalla sanoen vilkas, sellainen nyt jo hieman harmaantunut Hopi oli pentuna.

Vuolat hakivat viisikuisen hoitokodittoman Hopin koululta alun perin vain viikonloppulomalle.

”Menimme mökille, jossa Hopi laittoi heti hyrskyn myrskyn. Se tuhosi Jukan crocsin, repi ja levitteli lattialle kaksi kissanhiekkasäkkiä. Kalastusreissulla se hyppäsi hyiseen järveen ja hytisi uintireissunsa jälkeen veneessä, kun laskimme verkkoja”, Hannele muistelee.

Seuraavana päivänä verkkoja kokiessa Hopi oli ottanut opikseen ja istui siivosti veneen keskellä.

”Huomasi heti, että se oli täysipäinen koira. Harva oppii kerrasta”, Jukka sanoo hieman ylpeyttä äänessään.

Sunnuntaina Vuolat sopivat Opaskoirakoulun kanssa, että Hopi voi jäädä heille.

Jukka aloitti järjestelmällisen koulutuksen. Hopi sai harjoitusta niin metrolla, ratikalla kuin bussilla matkaamisesta. Se oppi askeltamaan rappusissa, liikkumaan hissillä, tulemaan aina pyynnöstä luo vapaana kulkiessaan. Se tottui ihmisjoukkoihin ja lapsiin, kissoihin ja koiriin. Se oppi käyttäytymään rauhallisesti ja tasapainoisesti tilanteessa kuin tilanteessa.

Ja rauhallisesti Hopi käyttäytyy edelleen. Etupihalla Jukan seurana ollessaan Hopi ei esimerkiksi korvaansa lotkauta ohikulkevien koirien rähinälle.

Koiran kasvattajalla oltava itsekuria

Sekä Hannele että Jukka ovat molemmat koulutukseltaan luokanopettajia. Tosin Jukka on jättänyt opettajan työt ja työskentelee nyt tietoturva-asiantuntijana.

Heidän mielestään kasvatustieteen maisterin tutkinto ja opettajakokemus on hyvä pohja koirankouluttajallekin, sillä koirien ja lastenkasvatuksessa on paljon samaa.

Tärkeintä on kasvattajan oma itsekuri ja oma johdonmukaisuus. Parhaiten oppi menee perille positiivisella vahvistamisella, hyvästä suorituksesta palkitsemalla; ei huonosta moittimalla. Samoin oma esimerkki on tärkeä.

Nykyisin Opaskoirakoulun hoitoperheet sitoutuvat käymään erityisissä pentukoulutuksissa, joissa koirat opettelevat samanlaisia taitoja kuin Hopi Jukan kanssa aikoinaan.

Kun opaskoirakokelas on 15–16 kuukauden ikäinen, koittaa jännittävä hetki. Laajoissa testeissä koulun testaajat erottavat jyvät akanoista. Vuosittain koulussa syntyvistä 50–60 pennusta noin 60–65 prosenttia läpäisee testin ja jatkaa varsinaiseen opaskoirakoulutukseen.

Loput päätyvät työkoiriksi muun muassa poliisille ja puolustusvoimille. Osa koulutetaan kipu- tai diabeteskoiriksi. Ja viimein, jos pentu ei sovi hyötykoiraksi, voi hoitoperhe lunastaa sen itselleen.

Hopi läpäisi testit ja pääsi parinkymmenen viikon mittaiseen opaskoulutukseen.

Koulutuksen ajan koirat ovat arkisin koululla mutta palaavat viikonlopuiksi ja lomien ajaksi hoitoperheen luo.

”Kaikki meidän kasvattimme ovat iloisina menneet kouluun, mutta myös iloisina palanneet lomille. Koirat eivät ikävöi meitä. Pitkän jalostuksen ansiosta nämä koirat nauttivat uuden oppimisesta ja työskentelystä”, Hannele sanoo.

Viimein noin parivuotiaina koirakoulun oppilaat ovat valmiita aloittamaan työt.

Hopi nauttii uusien taitojen opettelusta. Jukka on viimeksi opettanut koiransa jäljestämään loukkaantunutta peuraa. © Tiiu Kaitalo

Opaskoira on lainaa vain

Luopumisen hetki on haikea. Opettajapariskunta vertaa koiran lähtöä siihen, miltä tuntuu, kun oppilaat jatkavat eteenpäin uuden luokanopettajan hoteisiin tai siirtyvät alakoulusta yläkouluun.

”Koiria voisi verrata myös omiin lapsiin. Eihän lapsiaankaan omista, vaikka heitä rakastaa. Heitä ohjaa ja koettaa kasvattaa hyviksi ihmisiksi, jotta he pärjäävät sitten omillaan. Sama se on näiden koirien kanssa”, Jukka pohtii.

Luopumisen tuskaa helpottaa se, että tietää koiran menevän tekemään arvokasta työtä.

Eikä ero yleensä ole lopullinen. Vuolien kasvattikoirat palaavat usein käyttäjien reissujen tai viikonloppumenojen aikaan takaisin hetkeksi hoitokotiinsa.

Hopia Jukka tapasi Helsingin Kalliossa varsin usein, sillä etenkin koiran työuran alkuvaiheessa hän opetti niin sanottuna peesarina Hopille reittejä käyttäjän kotoa kauppaan, postiin, torille…

”Peesari neuvoo käyttäjälle, miten kulkea koiran kanssa vaikkapa kauppaan. Sanon käyttäjälle ”viisi metriä käänny vasemmalle, 10 metriä suojatie”, ja käyttäjä osaa ohjata koiraa oikein. Parin kerran kävelyn jälkeen koira yleensä oppii reitin ja osaa johdattaa käyttäjän perille itsenäisesti”, Jukka selostaa.

Työuran jälkeen eläkeläisen paluu kotiin on harvinaista

Jälleennäkeminen hoitokoiran kanssa on aina riemukas, on sitten edellisestä tapaamisesta vierähtänyt viikko tai vuosia. Koira muistaa pentukotinsa ja kasvattajansa loppuun saakka.

Muutkin tärkeät ihmiset jättävät tarkkanenäisten ja -korvaisten koirien mieleen muistijäljen. Koira muistaa myös kouluttajansa ja käyttäjänsä vuosienkin tauon jälkeen.

On verrattain harvinaista, että opaskoira palaa eläkepäivikseen vanhan hoitoperheensä luo. Usein käyttäjä haluaa pitää vanhan ystävän rinnallaan loppuun saakka. Tämä onnistuu, jos hänellä on näkeviä perheenjäseniä. Usein koira päätyy käyttäjän läheisen tai tuttavan hoiviin.

Vuolat ovat jo alustavasti keskustelleet, että heidän kasvattamistaan koirista Hopin lisäksi ainakin yksi palaa eläköidyttyään kotiin Tuusulaan.

Vuolien viidestä hoitokoirasta kaksi on edelleen töissä. Yhdeksänvuotiaaksi elänyt emokoira Pipsa on haudattu Vuolien omakotitalon pihalle. Myös pariskunnan ensimmäinen hoitokoira Uppa on jo mullan alla.

Sosiaalisia koiria

Opaskoirista valtaosa on juuri labradorinnoutajia, välillä joukossa voi olla muutamia labradorin ja kultaisennoutajan risteytyksiä. Nämä sosiaaliset ja sopeutuvaiset rodut ovat ihanteellisia opaskoiran työhön. Etenkin labradorinnoutajat ovat luonteeltaan hyvin kuuliaisia ja tasaisia. Ne ovat nopeita oppimaan ja nauttivat työnteosta.

Eläkkeelläkin Hopi tottelee moitteetta. ”Oma paikka” -komennosta Hopi askeltaa oitis keittiöstä käytävälle makaamaan.

Myös kokonsa puolesta keskikokoiset labradorinnoutajat ovat oppaiksi sopivia. Samoin helppohoitoinen, lämmin turkki on näkövammaisen apulaiselle hyvä ominaisuus.

Joskus Opaskoirakoulu rikastuttaa koiriensa geenipoolia ostamalla siitoskoiriksi metsästykseen jalostettuja labradorinnoutajia. Myös Hopi on metsästyslinjaisten koirien sukua.

”Metsästysvietti kyllä näkyy. Hopi olisi kalastaessa aina hyppäämässä uistimen perään. Veneessä se on pakko sitoa laitoihin kiinni. Toisaalta se nauttii metsästysretkistä ja peuranajosta. Verijäljestyksen eli loukkaantuneen eläimen etsimisen Hopi oppi parissa kerrassa”, metsästystä harrastava Jukka kertoo.

Siistillä koiralla on siistit kynnet. Kynsienleikkuu on Hopin ja Jukan yhteinen rutiini. © Tiiu Kaitalo

Paras opas ikinä

Nyt kymmenvuotias Hopi on jo iäkäs koira. Hyväkuntoisena se jaksaa edelleen leikkiä ja ulkoilla, mutta päiväunet venyvät vähitellen aina vain pidemmiksi. Toimittajan ja kuvaajan visiitin aikana Hopi ei kuitenkaan malta mennä nokosille.

Vuolat kuvailevat silmäteräänsä kaikkien rakastamaksi, rauhalliseksi lussukaksi. Opaskoirahistoria näkyy järkkymättömänä kuuliaisuutena ja kärsivällisyytenä. Jos Hannele piipahtaa kaupassa ja jättää Hopin hetkeksi kaupan eteen, odottaa koira Hannelen palatessa tarkalleen samassa asennossa istuen.

Hopin työuran lopuksi koitunut taipumus äristä muille koirille on Jukan sinnikkään koulutuksen ansiosta kadonnut. Poisopettaminen pahasta tavasta vei puolitoista vuotta, mutta nyt Hopi ottaa muidenkin koirien rähinän vastaan viilipyttymäisellä tyyneydellä.

”Vaikka Hopin työura oli lyhyt, se oli arvokas ja tärkeä. Hopin käyttäjälle se oli koirien koira, paras opas ja koirakaveri ikinä. Se johdatti aina luotettavasti perille ja oppi nopeasti. Nykyisin hän liikkuu valkoisen kepin kanssa”, Hannele sanoo.

Juttua varten on haastateltu myös Opaskoirakoulun vanhempaa kouluttajaa Janne Ruokosta.

Ensimmäiset koirat veteraaneille

Ensimmäiset Suomessa koulutetut opaskoirat olivat saksanpaimenkoiria. Opaskoirakoulutus alkoi vuonna 1940, jolloin Ruotsi lahjoitti Hämeenlinnan sotakoirakoululle viisi koiraa sodassa sokeutuneiden avuksi.

Nykyinen Opaskoirakoulu syntyi Näkövammaisten Keskusliiton aloitteesta vuonna 1987 ja vuodesta 2016 omistaja on ollut Näkövammaisten liitto ry.

Työskenteleviä opaskoiria on tällä hetkellä Suomessa noin 220.

Lue myös: ”Menestyvä sotakoira on sosiaalinen ja itsevarma” – Näin koiria koulutetaan Porin prikaatissa

Sotakoirat omistaa puolustusvoimat ja Porin prikaati. Koiran työura jatkuu yleensä 8–10 ikävuoteen asti. © Puolustusvoimat Porin prikaati