Minnan ja Karin rintamamiestalo hurmaa vintage-estetiikallaan: ”Emme halua piilotella historiaa”

Pappani Vilho Rakkola joutui jättämään kotinsa Karjalassa. Hänen vaimonsa Toini lähti kahden pienen lapsen kanssa evakkoon Koiviston Saarenpäästä joulukuussa 1939. Vilho oli 26 vuotta ja Toini 27 vuotta.

Vuonna 1942 he asettuivat Iittiin, jonne Vilho rakensi oman talon, omin käsin.

Ilman mukavuuksia olevassa pienessä talossa asui aluksi kaksi perhettä. Kun yläkerrassa asuvat sukulaiset saivat oman talonsa valmiiksi, talo jäi Rakkolan perheen käyttöön. Lapsia syntyi sinne kuusi.

Pappa muutti 1980-luvulla Kausalan taajamaan, ja talo siirtyi perikunnan kesäkäyttöön. Enoni lunasti talon itselleen ja piti sitä kesämökkinään vuoteen 2018 asti.

Pappa ei puhunut koskaan sodasta eikä Karjalaan jääneestä kodista. He eivät halunneet enää koskaan käydä siellä, niin suuri menetys oli.

Kuistin oven ötökkäverhona on kaunis ja ilmava pitsiverho. Pieni tontti on enimmäkseen luonnontilassa, sillä Loviisan-kodissa Järvisillä on suuri puutarha. Siihen käytetään kaikki puutarhaenergia. © Linda Varoma

Minna ja Kari Järvisen kesäkoti Iitissä henkii 50- ja 60-lukujen estetiikkaa. © Linda Varoma

Papan rakentama talo pala suvun historiaa

Tässä talossa on paljon muistoja. Ostimme sen vuonna 2018.

Olin kymmenvuotiaaksi asti kaiket kesät mummolassa. Lähellä asui paljon serkkuja, ja meillä oli tilaa riehua ja mekastaa. Kävimme uimassa Kymijoen haarassa ja hoidimme papan kaneja. Maito haettiin läheiseltä tilalta. Minä helsinkiläislapsena nirsoilin, että en juo lehmänmaitoa.

Milla-tätini on syntynyt yläkerrassa vuonna 1953 paikallisen kätilön avustamana. Pappa istutti omenapuun jokaisen syntyvän lapsen kunniaksi. Niitä pitäisi karsia ja ehkä poistaakin, sillä ne eivät saa valoa tarpeeksi eivätkä siksi tuota omenoita.

Kun ostimme talon, suunnittelimme pitävämme täällä sukujuhlia ja kaveribileitä, sillä muutaman kilometrin säteellä asuu paljon serkkuja. Yhdet sukujuhlat ehdimmekin pitää ennen koronaa.

Ostaessamme talon huomasimme, että tontin nimi on Rauhala. Pappa antoi nimen Toini-mummon toisen nimen mukaan. Aloimme mieheni Karin kanssa puhua talosta Rauhalana.

Vintage ja värit täyttivät pian talon

Talosta kuoriutui meille mieluinen vintagemökki vain pienellä pintaremontilla: maalaten ja tapiseeraten.

Rakastamme mieheni kanssa vanhoja tavaroita yli kaiken. Meillä on Loviisassa Suomen pienin kauppamuseo ja vintagekauppa Villi Kanala.

Tykkäämme molemmat 1950- ja 1960-lukujen estetiikasta, muotoilusta ja musiikista. Fanitin kyseisiä vuosikymmeniä 15-vuotiaasta lähtien, käytin kellohameita ja tykkäsin rockabilly-musiikista. Karin kanssa kuuntelemme yhä sen aikakauden musiikkia ja katselemme elokuvia.

Rauhalan olohuoneeseen olemmekin hankkineet 50- ja 60-luvun huonekaluja ja esineitä. Aikakauden sohvat ja nojatuolit ovat aika pieniä meille jättiläisille, sillä olemme molemmat yli 185 senttiä. Mutta koska emme asu täällä vakituisesti, kestämme epämukavia tuoleja tyylin vuoksi.

Enoni rakensi aikoinaan pienen ulkoeteisen tilalle isomman kuistin. Se on lempipaikkani, jossa syömme aina. Sisustamisen idea lähti mintunvärisestä ulko-ovesta. Se on aina ollut sen värinen, ja tykkäsin siitä jo lapsena. Halusin kuistista mintunvihreän, sillä se on fiftariväri, jota olen aina hinkunut kotiini.

Kuistille on tuotu vihreitä ja turkooseja tavaroita. Siellä on papan tekemä puusohva ja puulaatikko.

Mintunvihreässä puulaatikossa pidettiin ennen saappaita.

Alakerta hehkuu väriä turkoosinvihreästä kuistista sinisen kammarin kautta punaiseen huoneeseen. Mummo tykkäsi väreistä. Eteisessä on hänen 60-luvulla vihreäksi maalaamansa lattia. Se oli jossain vaiheessa peitetty linoleumilla, mutta otimme sen pois.

Monissa paikoin annamme kuluneen pinnan näkyä. Esimerkiksi yläkerrassa on mustikansininen lattia, jonka alta vilkkuu joissain kohdissa hurja aniliiniin punainen väri. Emme halua piilotella historiaa, joten ei tulisi mieleenkään peittää tätä.

Olohuoneen seinät ovat syvänsinisiä. Mummon ja papan aikaan tätä kutsuttiin isoksi kammariksi. He nukkuivat siellä.

Talossa on paljon kirpputoreilta löydettyä vintagea, kuten vanha tukankuivaaja. © Linda Varoma

Vintage tapettikaupoille heti talon oston jälkeen

Olen aina tykännyt ruotsalaisen Stig Lindbergin vuonna 1961 suunnittelemasta Berså-tapetista. Samana päivänä, kun ostimme tämän talon, hankin tapettirullat! Berså-kuosi luo keittiöön rauhallisen ja nostalgisen tunnelman.

Samasta kuosista on myös astiasto. Mintunvihreä jenkkikaappi sopii hyvin sen kanssa, samaten 50-luvun jatkettava ruokapöytä. Keittiössä on puuhella ja vanha Strömbergin liesi, joka pitäisi kunnostaa.

Olohuoneen viereisen pikkukammarin ikkunasta näkyy heilimöivä viljapelto, joka on yhtä kaunis kuin järvimaisema. Tätini kertoo, että joskus lentokone teki pakkolaskun pellolle.

Maalasimme seinät punaiseksi maalilla, jonka nimi on Christmas Red. Vaikka minusta se ei ole yhtään joulunpunainen. Ruskeassa pahviseinässä on mummon valitsema väri. Se on hyväkuntoinen, emmekä peittäneet sitä punaisella.

Punaisessa huoneessa on toisen isoisäni 50-luvun petsattu koivukaappi, jota sanomme Otto-kaapiksi entisen omistajansa mukaan. Tuotko viinilasit Otto-kaapista, voi Kari huudahtaa minulle. Tiedän heti, mitä kaappia ja laseja hän tarkoittaa.

Olemme pitkään keränneet saksalaisia 60- ja 70-luvun maljakoita ja lasiesineitä. Niistä on asetelma kammarissa kahden tekemäni mosaiikkitaulun edessä.

Rauhalan tauluista moni on vanhempieni kodista. He ostivat paljon tauluja.

Pikkukammarin suuret ikkunat on ihana avata auringon paistaessa. © Linda Varoma

Otto-kaapissa säilytetään käytössä olevia laseja. © Linda Varoma

Isossa kammarissa uutta on vain suuri villamatto, kaikki muu on saatu tai ostettu kirpputoreilta. Tunnelma on seesteinen. © Linda Varoma

Minna halusi keittiöön ruotsalaisen Stig Lindbergin tapetin vuodelta 1961. © Linda Varoma

Järviset saivat 50-luvun jääkaapin ystäviltään keittiön komistukseksi. © Linda Varoma

Vanhat Finelin emalikattilat ovat mökkikeittiön käyttöesineitä, puiset keittiövälineet ovat vain koristeena. © Linda Varoma

Yläkerta oli lapsuudessa serkusten valtakunta

Rappaus punaisen huoneen seinässä kamiinan takana on rapistunut. Mutta sekin kertoo tarinan minulle.

Kun Make-serkkuni makasi lapsena kipeänä tuossa huoneessa, hänen mielestään rapistunut kohta oli kuin Afrikan kartta. Nyt se on ränsistynyt hiljalleen, eikä Afrikkaa enää erotu.

Englannissa asuva Marjo-serkkuni varmisti minulta huolestuneena, että onhan Jeesus-taulu vielä tallessa. Se löytyi vintistä, ja aion etsiä sille uuden hyvän paikan.

Nukuimme Marjon kanssa lapsina yläkerran alkovissa, ja hän halusi aina nukkua Jeesuksen puolella. Se oli tuolloin alkovin seinällä, koska mummo oli aika uskovainen.

Pappa oli kova kalastamaan. Kerran heräsimme Marjon kanssa siihen, että pappa tuli ani varhain herättämään meidät valtavan hauen kanssa. Se oli tietysti pikkutytöistä ällöttävä.

Yläkerta ja portaikko olivat lasten valtakuntaa. Juoksimme portaissa edestakaisin. Portaikon kaiteet olivat leikisti hevosia, joilla me ratsastimme. Portaikon seinässä oli aina eri paikkakuntien viirejä. Niin on taas.

Marjo-serkun lempitaulu etsii vielä paikkaansa talossa. © Linda Varoma

Karin lentokonekokoelma on yläkerran porrastasanteella. © Linda Varoma

Lapsena Minna ratsasti yläkerran kaiteella. Nostalgiset viirit on löydetty kirpputoreilta. © Linda Varoma

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti