Fasaani on kulttuurilintu – Linnuston kummajainen on liian kaunis luontoon
Fasaanin kiekaisu kajahti Suomen luonnossa ensi kerran vuonna 1901. Makeistehtailija Karl Fazerin tuoma kultakukko oli ensimmäinen ihmisen tänne vapauttama vieras lintulaji.
Jo ajanlaskumme alussa roomalaiset kiikuttivat fasaaneja ympäri Eurooppaa koristeiksi ja vallasväen jahdattaviksi.
Fasaani on suomalaisessa linnustossa melkoinen kummajainen. Koreine höyhenyksineen ja keikarimaisine eleineen se tuntuu jotenkin vierasmaalaiselta, kylmään Pohjolaan kuulumattomalta epeliltä.
Ja niinhän se onkin. Fasaani on aasialainen lintu, jonka luontainen levinneisyys ulottuu lähimmillään Mustanmeren tienoille.
”Kyllähän se tuppaa olemaan liian kaunis havumetsän linnuksi”, tuumailee rantasalmelainen Rauno Mikkonen.
Hän kasvattaa kotitilansa vanhassa navetassa vuosittain muutamia kymmeniä fasaaneja ja vapauttaa niitä luontoon.
Mikkonen myöntää motiivin olevan sananmukaisesti raadollinen.
”Minulla on saksanseisoja. Ne ovat hyviä koulutuslintuja nuorelle metsästyskoiralle.” Läheskään kaikki Suomen luontoon vuosittain vapautetut, kymmenettuhannet fasaanit eivät päädy metsästyssaaliiksi tai petojen ravinnoksi.
Ne, jotka ovat ensisäikähdyksestä selvinneet, kiekuvat keväisin kovaan ääneen kaupunkien puistoissa jatkamassa sukuaan.
Karkkikauppiaan lahja
Jo ajanlaskumme alussa roomalaiset kiikuttivat fasaaneja ympäri Eurooppaa koristeiksi ja vallasväen jahdattaviksi.
Täällä linnusta innostui 1901 myös muuan innokas metsästäjä, Karl Fazer. Niinpä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä fasaania istutettiin laumoittain monin paikoin Etelä-Suomea.
Jahti oli herrojen huvia. Ankarat sotavuodet salametsästyksineen ja kylmine talvineen romahduttivat arviolta 20 000 yksilöön paisuneen fasaanikannan lähes olemattomiin.
Laajat fasaani-istutukset ja talviruokinta aloitettiin uudestaan 1950-luvulla, ja kanta kasvoi nopeasti. Muutamassa vuosikymmenessä lintujen määrä moninkertaistui ja 1970-luvun lopussa maamme pesimäkannan suuruudeksi arvioitiin 30 000 yksilöä. Suomen fasaanikanta on pysytellyt 2000-luvulla likimain noissa lukemissa.
Tarkkoja arvioita on hankala tehdä, koska villien ja istutuslintujen laskeminen on vaikeaa.
Rauno Mikkonen kasvattaa fasaaneja vanhassa navetassa ja vapauttaa niitä luontoon. Jere Malinen
Pysyy ihmisen liepeillä
Fasaani on vahvasti kulttuurilintu. Se viihtyy peltojen ja asutuksen läheisyydessä, missä pienet metsiköt, puukujanteet ja valoisat metsänreunat elävöittävät maisemaa. Kaupunkejakaan se ei kaihda.
Luonnonvaraisen fasaanin kohtaa varmimmin Etelä-Suomessa. Toisaalta eläinten pitopaikkarekisterin mukaan Suomessa on tällä hetkellä sata rekisteröityä fasaanitilaa saaristosta Etelä-Lappiin, joten erillisiä esiintymiä voi putkahdella sinne tänne. Ne ovat tosin usein lyhytikäisiä, jos lisäfasaaneja ei tuoda alueelle säännöllisesti.
Fasaaneilla on luonnossa ihmisen ohella paljon ottajia. Tutkimuksissa on havaittu istutuslinnuista jopa joka toisen päätyvän petojen suuhun.
Pahimpia surmaajia ovat kettu sekä vapaana kulkevat kissat.
”Petolinnuista fasaanit vetävät puoleensa etenkin kanahaukkoja ja huuhkajia”, sanoo fasaanien menestymistä Suomen luonnossa tutkinut riistaeläintieteen lehtori Veli-Matti Väänänen Helsingin yliopistosta.
Ravintolalintuja
Fasaaneja metsästetään syyskuusta helmikuuhun. Lintujen lihatarhaustakin on jonkin verran, mutta valtaosa saaliista päätyy metsästäjien pöytiin.
”Meillä saalis syödään omassa taloudessa ja joskus joku tarhalintukin. Myyntiin asti lintuja ei riitä.”
Rauno Mikkonen miettii, että tuotantomäärien pitäisi olla aivan eri luokkaa, jotta kaupat ja ravintolat kiinnostuisivat tarhatuista fasaaneista.
”Tiedän joitakin suurkasvattajia, joilta lintuja päätyy myös Etelä-Suomen ravintoloihin.”
Fasaanien tulevaisuuden Suomessa Veli-Matti Väänänen näkee turvattuna.
”Talvet leutonevat. Se ei ainakaan haittaa fasaaneja.”
Etelä- ja Keski-Suomessa lintu pärjää jo ilman istutuksia.