Imatrankosken Valtionhotelli on kuin sadun jugendlinna – Kosken partaalla elelee aaveena rouva Harmaa, joka muinoin heittäytyi suruissaan kuohuihin

Koski kuohuu, tappaisi jos joutuisi sen armoille. Jännittää, vaikka villin veden ja itseni välissä on kunnon aita. Luonto muistuttaa, kuka lopulta on kuningas. Imatrankoskella on ohijuoksutuspäivä, joten iloksemme saamme luonnon voimaa ja kauneutta silmät ja sydämen täyteen kesäpäivän iloksi.

”Kaikki eivät ole turva-aitaa uskoneet. Koskeen on jäänyt moni liian uhkarohkea”, Joni Erinko huomauttaa.

”Ja sitten ovat ne rakkaudessa pettyneet onnettomat naiset historian saatossa. Koski oli se lopullinen ratkaisu”, Nina Kenttämaa lisää.

Naisten sekä muiden epätoivoisten muistoksi on pysäyttävä veistoskin kosken yli menevän sillan kupeessa Patopuistossa. Imatran impi -niminen teos on muistuttanut surullisista ihmiskohtaloista vuodesta 1972.

Seisomme ja katsomme villiä vettä jylhässä kalliouomassa. Kesätuuli tuntuu äkkiä viileältä. Imatrankosken kuohuissa huokaavat monet henget.

Valtionhotellin oma aave on rouva Harmaa

Joni Erinko on kasvanut ­kosken äärellä. Hän on paljasjalkainen imatralainen ja ­nykyään Imatran kuuluisan Valtionhotellin johtaja.  Hotellin tapahtumakoordinaattori Nina Kenttämaallakin on juuret Imatralla, tai ­kivet, voisi sanoa tässä tapauk­sessa. Hänellä nimittäin on ­kotonaan pikkupoikien aikoinaan tyhjästä koskiuomasta poimimia erityisiä pyörökiviä. Paikallishistoriaa, joka erottaa oman väen junantuomista.

Kenttämaa myös tietää ­kosken tragedioista ­enemmän kuin moni, tai paremminkin tuntee, ainakin yhden traagisen tarinan. Sellaiseen hän on tutustunut liikkuessaan Valtionhotellin käytävillä.

”Se on sellainen olo, että joku on läsnä, mutta mitään ei näy”, Nina Kenttämaa kuvailee.

On joku jotain nähnytkin. Naishahmon sängyn ­päädyssä yöllä tai kulkevan ohi. Harmaaksi rouvaksi häntä kutsutaan, Valtionhotellin omaa ­aavetta.

”Tarinan mukaan tämä ­nainen vietti miehensä ­kanssa rakkaudentäyteiset hetket vastavalmistuneessa Valtionhotellissa. Vuotta myöhemmin nainen tuli takaisin yksin, koska mies oli hänet pettänyt. Suruissaan nainen heittäytyi jokeen.”

Nainen oli jättänyt jälkeensä kirjeen, jonka oli pyytänyt toimitettavaksi petturimiehelleen. Kirje kuitenkin unohtui palvelijan esiliinan taskuun. Postittamattoman viestin takia nainen ei saa rauhaa vaan on jäänyt hotelliin vaeltamaan.

”Onneksi aave on kuitenkin hyväntahtoinen eli huonekalujen rymistelyääniä ja siirtelyjä lukuun ottamatta hänestä ei ole haittaa”, Kenttämaa naurahtaa.

Imatran impi -veistos sijaitsee Kruununpuiston Patopuistossa suihkualtaassa. Veistoksen on tehnyt Taisto Martikainen ja altaan suunnitellut Kari Pärssinen. © Liina Putkonen

Vain taivas rajana

Valtionhotelli on nähtävyys, jollaista ei ole muualla Suomessa. Sen hulppeat tornit, monimuotoiset seinät ja ikku­nat ja yksityiskohdat ovat vertaansa vailla. Jugendlinna on kuin sadusta tai prinssin ­unelmasta.

Sellainen se itse asiassa ­onkin. Reilut 120 vuotta sitten Imatrankosken kupeessa kesää vietti omanalaisensa prinssi eli nelikymppinen, arvostettu arkkitehti Usko Nyström, jolta oli tilattu oikein senaatin toimesta hotelli. Näin kunniakas työ vaati aikaa ja tarinan ­mukaan myös huomattavan määrään ruokaa ja juomaakin – sekä moninaista pohdintaa.

”Kerrotaan, että päivä ­saatettiin rakentaa ­hotellia hiki hatussa arkkitehdin ­ohjeiden mukaan ja aamulla ­herra ­Nyström tulikin siihen ­tulokseen, että ei sittenkään noin, vaan näin. Kaikki päivän tai parin aikana rakennettu ­purettiin ja tehtiin uudestaan, ­vähän eri tavalla”, viestintäpäällikkö Johanna Uimonen Scandic hotelsista kertoo.

”Kun kukaan ei katsonut ­perään, lopputulos on sitten varsin mielikuvituksellinen.”

Nyt voi miettiä, että hyvä niin, sillä enää ei kukaan tekisi samanlaista. Rakennus ­olisi nykyisen tehokkuusajattelun aikana painajainen niin raken­nuksella tarvittavan henkilötyömäärän, rakennustarvikkeiden kustannusten kuin ­rakennusajankin takia.

Toisaalta on jotenkin ­reilua, että luonnon taideteoksen, Imatrankosken kupeeseen on rakennettu jotain hienoa työllä ja vaivalla. Sillä työllä ja vaivalla on ihminen myös tuhonnut alkuperäisen nähtävyyden. Kosken kuohut ­kahlitseva voimala alkoi nousta hotellin viereen vähän Valtionhotellin valmistumisen jälkeen 1920-luvulla.

Usko Nyströmin suunnittelema, 120-vuotias jugendlinna on kuin sadusta temmattu.
© NORMAN OJANEN/KUVARYHMÄ SKOY

Hotellin suurimmassa tornissa olevan kaksikerroksisen sviitin ylemmästä kerroksesta näkee puiden yli Venäjän puolelle Svetogorskiin. © Liina Putkonen

Sibeliuksen Karelia-sarjan tahdissa

Valtoimenaan virtaava koski oli aikoinaan yksi Euroopan suurista luontonähtävyyk­sistä. Venäjän keisarinna ­Katariina II kävi hoveineen paikalla jo 1700-luvun ­lopulla, ja Venäjän tsaari Nikolai I ­julisti kosken rannalla olevan Kruununpuiston suojelukseensa vuonna 1842. Siitä tuli Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue.

1800-luvulla koski vetosi myös taiteilijoihin. Sen varrella tekivät historiaa niin ­Gallén-Kallela, Edelfeldt kuin Sibeliuskin.

Sibelius on yhä tiiviisti hengessä mukana, sillä aina, kun Vuoksi päästetään valtaamaan uomansa koskinäytöksen ajaksi, katselijoille soitetaan Sibeliuksen Karelia-sarjan musiikkia. Koskinäytöksiä pidetään kesän ajan keskiviikosta sunnuntaihin kello 18.

Kesäkauden koskinäytökset kestävät 16 minuuttia, ja silloin kaiuttimista soi Sibelius. Toista oli 1800-luvulla, jolloin näytös oli aina, kun rannalle käveli. © Anni Toiviainen/Imatrakuvat.fi

Kruununpuisto on Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue. Sieltä löytyy muun muassa tuhansia vuosia vanhoja hiidenkirnuja, joista suurimpiin mahtuu aikuinen seisomaan. Puisto ei ole iso, joten sen jaksaa kiertää huonojalkainenkin. © Imatrakuvat.fi

Tuhatvuotisia koloja

Vaikka koski on suuren osan ajasta padottuna, ­tarjoaa Kruununpuisto mainion patikkakokemuksen kuivankin uoman vieressä. Puistossa olevat jokihiidenkirnut ovat jännittäviä. Kuinka vesi voi ­ollakin voimakas ja purra ­kallioon kokonaisia luolia.

Puistossa on opasteita ja ­tauluja, mutta parhaan kokemuksen saa opastetulla, noin tunnin kävelykierroksella. ­Sellaisia järjestetään kesäaikaan koskinäytöspäivinä kello 17. Hintakaan ei päätä huimaa, se on 10 euroa aikuiselta.

Kierroksella esitellään ­luonnon ihmeiden lisäksi ­keisarilliset näköalapaviljongit, ­monta sataa vuotta vanhat entisaikojen turistien ­kalliokaiverrukset sekä käydään läpi Imatran Valtionhotellin monipolvista historiaa. Hotelli on toiminut myös sotasairaalana sisällissodan aikana ja Kannaksen armeijan esikuntana toisen maailmansodan aikaan.

Valtionhotelliin on ­mukava myös päättää päivä kosken varrella. Hotellin ­ravintola Linnasalissa on 120 vuoden kunniaksi tarjolla juhla­menu. Sen on suunnitellut Imatran ”oma poika”, ­hotellinjohtaja Joni Erinko. Hän oli ­nimittäin aikaisemmin Valtion­hotellin ravintolapäällikkö. Kun Suomen huikeimman ­kosken ­rannalle pääsee tekemään ­töitä, miksi enää lähtisi ­kauemmas kalaan.

Imatrankosken varren kallioista voi lukea nimiä 1800-luvulta asti. Suurin osa nimistä on venäläisten turistien jäljiltä. © Liina Putkonen