Reportaasi: Etätyöretriitissä hurmaa Hailuodon hiljaisuus – ”Kun saa purettua jännitystä ja stressiä, ihminen ymmärtää, mitä itse haluaa”

Hailuodon lauttarannassa ripeksii vettä. Pimeän metsätien jälkeen alkaa sarastaa. Punaiset vanhat puutalot värittävät harmaata marraskuun lopun maisemaa ja pelloilla lumi on sulamassa vedeksi.

Mitä kauemmas matkamme etenee, sitä kuivemmaksi maisema muuttuu. Tuulenpieksemien mäntyjen rungot ovat tummempia ja tien reunassa on vielä vaaleaa loskaa. Kun saavumme saaren länsipäähän Luotsihotelliin, lumi on vain muisto.

Valkoisen majakan takaa pilkistävät punaiset kalastajamökit, ja meren ärjyntä kuuluu parkkipaikalle asti. Tänne meren äärelle olemme tulleet tutustumaan erilaiseen tapaan tehdä etätöitä ja osallistumaan etätyöretriittiin.

Toistaen rutiiniksi

Hailuodon majakan vieressä olevan hotellin ovella on jo joogaohjaaja Jaana Heiskanen, joka ottaa vieraat vastaan, ja myös hotellin omistaja Anne Harju tulee tervehtimään. Etätyöretriitti on juuri alkanut yhteisellä aamiaisella.

Kolmen päivän aikana on ohjelmassa viisi päivittäistä harjoitusta, jotka kannustavat itsestä huolehtimiseen. Luvassa on muun muassa päikkärijoogaa, faskiakävelyä, pilatesta, venyttelyä kuminauhoilla ja ilman sekä selkää hoitavien liikkeiden harjoittelua. Ohjelman välissä osallistujat voivat tehdä töitä tai nauttia Hailuodon luonnosta.

Luonto on läsnä myös sisällä. Hotellin ruokailusalin ikkunasta näkee meren etelään, länteen ja pohjoiseen, ja seiniä koristavat maalaukset laivoista tai majakoista. Kati Valjus on jo istahtanut naputtelemaan tietokonetta, Outi Laatikainen puolestaan puhuu englantia luurit päässään nurkassa ikkunoiden vieressä.

Hailuodon ensimmäinen etätyöretriitti järjestettiin marraskuussa. Töiden lomassa osallistujat pääsivät nauttimaan saaren luonnosta. © Teija Soini

Ennen päivän ensimmäistä harjoitusta on aikaa jutella. Jaana on vetänyt hiljentymiseen ohjaavia retriittejä neljä vuotta, sitä ennen hän pyöritti omaa liikuntasaliaan.

”Viimeiset kymmenen vuotta olen opiskellut palautumiseen liittyviä työkaluja. Huomasin itsestäni sekä asiakkaista, että suorittamiseen jää helposti koukkuun. Palauttavaa harjoitusta pitäisi tehdä ja vierailla lepohermoston eli parasympaattisen hermoston puolella. Moni tiedostaa levon ja rentoutumisen tärkeyden, mutta ei silti käytännössä malta pysähtyä.”

Palauttavista harjoituksista, esimerkiksi kevyestä kävelystä tai venyttelystä, ei saa hikisemmän suorituksen tapaan dopamiinia tai endorfiinia, mutta ne lisäävät oksitosiinia, mikä aiheuttaa turvallisuuden tunnetta. Kehoon ja mieleen tulee rauha.

Jos kroppa on tottunut saamaan jatkuvaan kovatehoiseen treeniin, esimerkiksi juoksuun tai kuntosaliharjoitteluun isoilla painoilla, meditointiin hiljeneminen vaatii totuttelua. Rutiineja on vaikea muuttaa.

”Harjoitus pitää tehdä 40–60 kertaa, ennen kuin siitä tulee rutiini. Kun sitä on tehnyt 200 kertaa, siitä ei ole enää valmis luopumaan. Palauttavien harjoitusten haaste on, että ne ovat yleensä tylsiä.”

Hän uskoo, että voimakas digitalisoituminen ja älypuhelinten läsnäolo arjessa on lisännyt monen tarvetta rauhoittua.

”Osa on tiedostanut, että heillä on jollain tavalla paha olla. Näihin retriiteihin tullaan, koska halutaan jotain muuta. Ei välttämättä tiedetä, mitä halutaan, mutta se tiedetään, mitä ei haluta. Kun saa purettua jännitystä ja stressiä, ihminen ymmärtää, mitä itse haluaa.”

Mutta kuten Jaana sanoi, pelkkä tieto ei riitä. On siis aika aloittaa ensimmäinen harjoitus.

Päivi Ahonen aloitti aamunsa kävelemällä rannassa ja punaisten kalastajamökkien välissä. Retriitiltä hän haki vaihtelua ja sosiaalisuutta tutkijan arkeen. © Teija Soini

Liikettä lihaksiin

”No niin, missä meillä on kaikki osallistujat”, Jaana huutelee harjoitussalin ovelta.

Game of Thrones -sarjan tunnuskappale alkaa soida ja retriittiläisiä saapua huoneeseen. Normaalisti Jaanan retriiteillä on noin 20–30 osallistujaa, mutta koronatilanteen takia heitä on nyt kuusi.

Päivän ensimmäinen harjoitus voi alkaa: puolen tunnin Footbicilla ja FasciaMethod-harjoituksella huolletaan stressi pois lihaskalvoista. Se onnistuu sinisten Footbic-hierontapallojen avulla. Jaana muistuttaa, että faskioita voi huoltaa kesken päivän vaikka vain muutama minuutti kerrallaan.

Ensin palloa liikutellaan varpaiden alla. Jalkakaaren keskiosassa tuntuu pientä kipua. Jaana kertoo, että syvä faskialinja lähtee sieltä ja jatkuu koko kehon läpi.

”Ei tunnu missään, teenkö jotain väärin?” Päivi Ahonen kysyy.

”Suomalainen aina epäilee, jos palauttava harjoitus ei tuota kipua. Nyt ei ole tarkoitus vahvistaa lihaksia”, Jaana vastaa.

Seuraava liike on Jaanan mielestä tylsä, mutta kuntouttava liike estää kantapään tulehdusta tehokkaasti. Jaana muistuttaa, että pumppaava liike tekee hyvää lihaskalvoille.

Harjoitustuokion päätteeksi reisissä ja pohkeissa tuntuu jäykkyyttä, ja vaikka liikkeet on tehty hitaasti hengityksen tahtiin, on lämmin. Jaana kertoo, että lantion aktivoiminen lämmittää koko kehon. Hän kehottaa juomaan tavallista enemmän vettä.

Muut lähtevät harjoitussalista, mutta kajaanilainen Saija Nyström ja helsinkiläinen Jenni Luoma jäävät, sillä heillä on alkamassa bisnesvalmennuksen lopputyön nauhoitukset. Siihen vaaditaan rauhallista tilaa.

Kantapään tulehdus on etenkin seisomatyötä tekeville yleinen vaiva, josta toipuminen kestää pitkään. Jalkateriä voi vahvistaa esimerkiksi Footbic-pallojen avulla. © Teija Soini

Apua rauhoittumiseen

Ennen lounastaukoa lähdemme Jaanan kanssa kävelylle meren rannan tuntumaan. Kultaisena hehkuvan heinikon keskellä maassa pilkistää jäätyneitä puolukoita. Rannassa hiekka on yhä pehmeää. Kaukaisuudessa metsän reunassa kävelee joku muukin. Meren pauhu peittää kaikki äänet.

Jaana kertoo, että kesällä aamujooga pidettiin ulkona. Tässäkin retriitissä ohjelmassa on ulkoilua, sillä ensimmäinen ilta päättyy faskiakävelyyn. Siinä liikutaan syviä faskioita eli lihaskalvoja vetreyttävällä tavalla.

Retriiteistä haetaan työkaluja kiireen katkaisemiseen. Jaana kertoo huomanneensa, että etätyöaikana moni on saattanut alkaa tehdä töitä myös myöhään illalla. Työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. Turvavälien pitäminen muihin on myös aiheuttanut stressiä, sillä ihminen tarvitsee pyyteetöntä kosketusta.

Kaikille jooga ei ole tehokkain apu rauhoittumiseen, joten siksi retriitin aikana on erilaista ohjelmaa. Retriitissä osallistujille tulee helposti sosiaalinen paine osallistua kaikkeen. Siksi Jaana ei aina kysy osallistujista edes nimiä, jotta harjoituksiin osallistutaan omasta halusta, ei yhteisön paineesta.

”Näissä retriiteissä korostetaan sitä, että riität juuri sellaisena kuin olet. Ei ole pakko osallistua, jos tuntuu, ettei jaksakaan.”

Jaana itse on saanut muiden järjestämistä retriiteistä apua hidastamiseen, se ei ole tullut häneltä luonnostaan. Osallistuessaan itse ensimmäiseen retriittiinsä hän lähti kesken pois, koska piti ohjelmaa tylsänä.

”Muutaman kuukauden kuluttua menin uudelleen samalle kurssille, koska suorittajana otti päähän, että olin lähtenyt kesken pois. Sitten innostuinkin”, hän tunnustaa nauraen.

Virkistymistä arkeen

Helsinkiläinen Päivi Ahonen on käynyt Hailuodossa asuvien tuttaviensa kanssa kävelyllä, ja nyt he istuvat kahvilassa katselemassa ikkunan takaa näkyviä alleja.

Päivi viimeistelee väitöskirjaansa Oulun yliopistossa Bhutanin bruttokansanonnellisuuden kehityslinjauksen näkymisestä Bhutanin koulujen opetuksessa. Hän on tehnyt 27 vuotta kehitysyhteistyötä eri puolilla maailmaa ja ihastui aikoinaan Bhutanin luonto- ja ilmastoystävälliseen elämäntapaan.

Päivi on harjoittanut joogaa pitkälti yli 30 vuotta, mutta retriittiin hän on tullut sosiaalisuuden takia. Päivi on asunut lähes koko korona-ajan Yli-Kiimingissä Oulun pohjoispuolella, ja tapaa kylällä vain muutamia ihmisiä. Väitöskirjaan liittyvät kokoukset hoituvat Zoomin avulla.

”Nyt kun en ole käynyt Helsingissä, haen tästä retriitistä virkistymistä, etten tule ihan mökkihöperöksi ja erakoidu. Harjoituksetkin ovat kivoja.”

Päivi saapui Hailuotoon jo edellisenä päivänä ja tänään hän kävi aamukävelyllä meren rannassa ennen aamiaista. Päiville rauhoittuminen on osa arkirutiineja: hän aloittaa jokaisen päivän aamumeditaatiolla, jonka on oppinut tiibetiläiseltä opettajaltaan. Opettajalla oli Italiassa opetuskeskus, jonka kurssille Päivi osallistui noin 30 vuotta sitten.

Omaa aikaa

On lounastauon aika. Hotellin omistaja Anne tuo pöytiin höyryävän kuumaa kalakeittoa ja tarjoaa kahdenlaista tuoretta leipää. Hän osoittaa rannalla näkyvään kalahalliin ja kertoo, että keiton ainekset siika ja ahven ovat sieltä.

Kajaanilainen Outi Laatikainen ja helsinkiläinen Jenni Luoma keskustelevat hiljaisella äänellä. Jenni on retriitissä ensimmäistä kertaa.

”Tykkään mindfulness-harjoituksista ja pilateksesta ja lähden aina kokeilemaan mielenkiinnolla kaikkea hyvinvointiin liittyvää uutta. On tärkeää huolehtia itsestä ja muista, etenkin tässä ajassa.”

Retriitille osallistuvien ei tarvinnut huolehtia ruokahuollosta. Lounaskeitto oli todellista lähiruokaa. © Teija Soini

Ympäristötekniikan insinööri Outi ei osallistunut päivän ensimmäiseen harjoitukseen, sillä hän piti samaan aikaan luentoa Japaniin. Retriitti on irtiotto arjesta. Kolmen lapsen äitinä hän kokee pystyvänsä keskittymään työntekoon vieraassa ympäristössä paremmin kuin kotona.

”Sen lisäksi tämä on mahdollisuus keskittyä omiin tuntemuksiin, kun arkipyöritys ei ole koko ajan läsnä. Kotona töitä tehdessä on vaikea sokeutua pyykkivuorelle ja multitaskauksesta on tullut tapa,” Outi kertoo.

Hänelle jooga ja meditaatio ovat jo monen vuoden ajan olleet tapa rauhoittaa mieltä ja kehoa, mutta arkioloissa hiljentymiseen ei ole aina tilaisuutta. Lapset ovat 5–8-vuotiaita, eikä kotona ole helppo löytää hiljaista aikaa tai paikkaa.

Myös Jennillä on lapsia, ja hän tunnustaa, että Hailuodon luonnon keskellä pystyy rauhoittumaan paremmin kuin kotona.

”On tämä niin erilaista tavalliseen lapsiarkeen verrattuna, kun joku muu tekee ruoat. Arvostan pieniäkin hetkiä, ja kolme päivää on jo pitkä aika meille.”

Retriitin harjoitusten ja työnteon ohella Jenni ja Outi aikovat jättää aikaa henkeville keskusteluille, lukemiselle ja leppoisille kävelyille.

”Eilen illalla hämärässä majakka ja sen valo pääsivät eri tavalla oikeuksiinsa. Majakan valossa meren ääntä kuunnellessa oli hyvin hankalaa kokea arkiasioitaan vaikeiksi”, Outi sanoo.

Esimerkiksi tällä liikkeellä voi venyttää tehokkaasti lantion lihaksia. © Teija Soini

Lupa nokosille

Lounaan jälkeen on luvassa päikkärijoogaa. Jaana sytyttää tuoksulyhdyn, ja vieno appelsiinin tuoksu leviää huoneeseen. Hetki lootusasennossa, ja sitten tehdään 15 minuutin ajan lonkkia avaavia liikkeitä, joiden on tarkoitus rentouttaa kehoa ja mieltä. Toisen varttitunnin aikana on tarkoitus nukkua tai levätä silmät kiinni.

”Jos tuntuu, että haluat saman tien ruveta nukkumaan tai ensimmäisen liikkeen jälkeen uni alkaa viedä mennessään, annapa viedä. Silmien sulkeminen on äärimmäisen rentouttavaa keholle, koska 70 prosenttia kaikista ärsykkeistä tulee silmien kautta.”

Ensimmäisessä liikkeessä olemme konttausasennossa, jossa pumppaavalla liikkeellä avataan niska-hartia-seutua. Konttausasennosta siirrymme makaamaan selällään asennossa, joka Jaanan mukaan liike voitelee lonkkia.

Kun varttitunti on mennyt, Jaana käy laittamassa viltit kaikkien päälle. Hän kehottaa keskittymään hetkeksi pelkästään omaan hengitykseen ja tarkkailemaan, nouseeko vatsa sisäänhengityksellä.

Sitten saa nukahtaa, jos uni tulee. Hetkeen huoneessa ei kuulu kuin hiljaista torvimusiikkia, joka soi samanlaisena kuin mantra. Ajatukset alkavat lennellä, ja viltistä huolimatta tulee vilu. Jossain päin huonetta kuuluu raskasta hengitystä.

”Nyt voi alkaa heräillä. Tunnustele raajojasi, mikä niistä haluaa lähteä ensimmäisenä liikkeelle. Halutessasi voit ottaa syvemmän sisäänhengityksen ja kertoa keholle, että nyt lähdetään jatkamaan töitä muutamaksi tunniksi.”

15 minuuttia menee nopeasti. Vaikka en nukahda, olo tuntuu virkeältä ja levänneeltä. Päivi ja Kati tunnustavat torkkuneensa.

Päivän viimeisenä ohjelmanumerona on faskiakävely ulkona. Pimeässä kävellessä näköaistin sijaan aktivoituvat muut aistit, ja takaperin kävely voi parantaa myös muistia. © Teija Soini

Aistit heräävät

Ikkunoiden takaa näkyy, kuinka dyyneillä heinät heiluvat ja aallot luovat rantaan valkoisia tyrskyjä. Aurinko on enää horisontissa koko ajan pienenevä ohut punertava viiva.

Ohjelmassa on vielä selkää rentouttava harjoitus ja sen jälkeen faskiakävely ulkona. Viimeistä varten odotamme pimeyttä. Iltapäivällä aurinko laskee jo puoli kolmelta ja hämärä alkaa vallata maisemaa.

Kun on pimeää, lähdemme ulos lyhdyt mukanamme. Faskiakävelyssä olennaista on liikkua rullaavin pienin askelin itseään kannattelevan hevosen tavoin. Kannatus lähtee isovarpaan tyvestä.

”Kävely yhdistetään aivotreeniin ja on tutkittu, että esimerkiksi paljasjalkakävely parantaa keskittymiskykyä ja ehkäisee muistisairauksia. Kun näköaistimme on pois, muut aistit heräävät. Se on samalla luottamusharjoitus, jossa opitaan kuuntelemaan kehon vaistoja”, Jaana kertoo.

Jaana muistuttaa olemaan enemmän läsnä jalkapohjassa. Pimeässä kävellessä voi aistia meren ja luonnon läsnäolon eri tavalla kuin silmien kautta maailmaa havainnoidessaan, kunhan tottuu pitämään katsetta jalkojen sijaan suoraan edessä.

Päivän päättävän kävelytuokion jälkeen retriitti jatkuu vielä kaksi päivää, mutta meidän on aika lähteä takaisin lauttarantaan. Kun olemme parkkipaikalla, majakka valaisee pimeää heinikkoa. Pimeydestä kantautuu meren kohinaa.

Täällä mieli lepää.

Lue myös: Lintubongarin taivas: Hailuodossa on tavattu peräti 300 lintulajia