Latvian kaunis pääkaupunki Riika on mainio matkakohde – Kaupunkiloma tarjoaa Baltian historian havinaa ja paljon koettavaa!

Kivetyt puistotiet mutkittelevat nurmikkoalueiden halki. Pian Vērmanes-puiston näkymä muuttuu täydeksi kevään vihreäksi. Puistoalue sijaitsee lähellä kaupungin kanaalia, jota myötäilee niin sanottu vihreä vyö, puistojen ja puutarhojen muodostama virkistävä vyöhyke. Puistoon kuten moneen muuhunkin Riian historialliseen kohteeseen liittyy tarina.
Vērmanes on kaupungin toiseksi vanhin julkinen puisto. Vuoteen 1812 alueella seisoi joukko puutaloja. Vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle ei saanut rakentaa kuin puusta, jotta kaikki voitiin hyökkäyksen sattuessa hävittää. Niin hävitettiinkin.
Napoleon ei vain koskaan päässyt Riikaan asti, vaan matka pysähtyi kaupunkia halkovalle Daugavalle, suomalaisittain Väinäjoelle. Kaupunginosa tuhottiin turhaan, mutta sen tilalle rakennettiin julkinen puisto aikana, kun sellaiset olivat vielä harvinaisuus.

Riikalaiset matkaoppaat tuntevat tarinan, jonka mukaan saksalaissyntyinen arkkitehti, joka suunnitteli oopperatalon, kuvasi puiston suihkulähteeseen rakastettunsa. Kyseessä on kuitenkin vain legenda. © Liveriga
Kanaali oli Riikan kaupungin linnoituksen vallihauta
Puistosta kävelee kaupungin kanaalille parissa minuutissa. Alun perin kanaali oli kaupungin linnoituksen vallihauta. Nyt sitä ympäröi puutarha, josta löytyy yli sadan lajin kokoelma kasveja, joita ei maan tavanomaisessa lajistossa ole. Vedessä ei näy nyt liikettä, mutta kanaalissa tiedetään asuvan myös majavia.
Kanaalin pientareella, Latvian kansallisoopperan edustalla kukkivat magnoliat ja linnut kisailevat. Jos osaa katsoa, oopperatalo kertoo sekin tarinaa. Pytingin pääovien päälle kaartuu holvikäytävä, joka muistuttaa maassa vallinneesta luokkajaosta.
Käytävän ansiosta saksalaistaustainen porvaristo pääsi hevoskärryistä nauttimaan kulttuurista niin, ettei edes sade pilannut kampausta. Tavallisille latvialaisille rakennus edusti tuolloin lähinnä mahtailua.
Kohteiden osoitteet:
Vērmanes Garden, Tērbatas iela 2D
Latvian kansallisooppera, Aspazijas bulvāris 3

Riian vapaudenpatsas on kaupungin ehkä tunnetuin nähtävyys ja Latvian itsenäisyyden ja yhtenäisyyden tunnus. Nuori nainen pitelee käsissään kolmea tähteä, jotka kuvaavat maan kolmea historiallista aluetta. Neuvostoaikana patsasta uhkasi kaataminen, mutta sen tarina muutettiin nokkelasti: Naisesta tehtiin äiti Venäjä, joka kannattelee Viroa, Latviaa ja Liettuaa käsissään. Patsaan jalustan punainen graniitti on peräisin Suomesta. © Reins Vilnis Baltins
Vanha Riika – Latviaa hallitsivat vuoroin saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset
Kanaali ja Daugavajoki sulkevat sisäpuolelleen Riian Vanhankaupungin. Puolen kilometrin päässä oopperatalosta seisoo ruotsalaisvalloittajien vuonna 1698 rakentama porttikaari. Sen päälle on veistetty kivinen leijonan pää. Toisella puolen porttia on samanlainen leijona, joka puree suurta rengasta. Väitetään, että sen viesti olisi: mitä tapahtuu Riiassa, jää Riikaan.

Ruotsalaisportit sijaitsevat Vanhan Riian vanhimmassa osassa. Muurissa oli alun perin kahdeksan porttia, mutta vain yksi on säilynyt. © Ryhor Bruyeu
Aivan Ruotsalaisportin kyljessä sijaitsevat 1700-luvun sotilasparakit, joissa toimii nykyään ravintoloita, putiikkeja ja kauneussalonkeja. Vanhankaupungin muurin päässä seisoo liki 26-metrinen Ruutitorni, joka oli osa historiallisen kaupungin puolustusta. Siinä toimii Latvian sotamuseo.
Vanhaksi Riiaksi kutsuttu alue on varsinaista keskiaikaista keskustaa suurempi, ja sen arkkitehtuuri on kerroksellista kuten kaupungin historia. Maata ovat hallinneet vuoroin saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Kaupungin useisiin kauppiaskiltoihin pääsi jäseneksi vain tietyillä henkilökohtaisilla ominaisuuksilla.

Ennen tuhoutumistaan Mustapäiden talo toimi kokoontumispaikkana 700 vuotta. Nyt siellä järjestetään jälleen tapahtumia. © Sergio Delle Vedove
Mustapäiden talon jäsenet tunnettiin iloluontoisina ja naimattomina kauppiaina ja merimiehinä. Toisessa maailmansodassa tuhoutunut kiltatalo rakennettiin uudestaan vuonna 1999. Suuressa killassa taas vaadittiin, että jäsen oli syntynyt avioliitossa, oli kristitty – ja tietysti saksalainen, kuten maan eliitti oli vuosisatoja ollut.
Kissatalona tunnetun Art Nouveau -tyylisen rakennuksen omistajan tiedetään hakeneen killan jäsenyyttä. Mutta hän oli etninen latvialainen, ja kilta torjui jäsenhakemuksen. Legendan mukaan kaksi talon katolla keikkuvaa kissaa olivat miehen hiljainen mielenosoitus. Ne nimittäin pyllistävät kohti kiltarakennusta.

Kissatalon arkkitehtuuri yhdistää Art Nouveau’ta ja keskiaikaisen linnan tyyliä. Kissojen tarinasta kerrotaan useita versioita. © LiveRiga
Kohteiden osoitteet:
Mustapäiden talo, Rātslaukums 7, Centra rajons. Avoinna ti–su, kello 10–17. Liput 5–9 euroa
Ruutitorni, Smilšu iela 20. Avoinna ke–su kello 10–17. Ei pääsymaksua.
Kissatalo, Meistaru iela 10.
Riikan Anatomiamuseo kertoo kehon historiaa
Reilun kilometrin päässä Puuteritornista on museo, jonka aulassa seisoo luuranko. Kallossa on luodinreikä. Luurangon edessä liikkuu digitaalinen näyttö, jossa on kuva tukirankansa luovuttaneesta miehestä.
Tsaarin armeijassa palvellut mies oli kuollessaan vain 27-vuotias. Itsemurhaviestissään mies käsitteli surkeaa avioliittoaan ja haluttomuuttaan elää. Lisäksi hän toivoi luurankonsa luovutusta lääketieteen opetukseen. Luultavasti kyse oli masennuksesta ja sotatraumasta.
Luuranko on Anatomiamuseon kokoelmissa eräänlainen historiallinen kummallisuus. Tiettävästi se on ainut entisestä Riian yliopiston lääketieteellisestä kokoelmasta, joka on annettu vapaaehtoisesti. 1920- ja 1930-luvuilla kerätyn kokoelman muut näytteet on ajalleen tyypillisesti otettu yhteiskunnan laitamilla eläneiltä ihmisiltä heidän kuolemansa jälkeen – vangeilta, kodittomilta, köyhäin- ja vanhainkotien asukkailta. Suostumusta ei tuohon aikaan kysytty.
Juuri tämä tekee museosta kiinnostavan: se ei esittele vain alkoholiin tai formaldehydiin säilöttyjä ihmisjäänteitä vaan kertoo lääketieteen historiasta suhteessa aikansa yhteiskuntaan. Sen arvoista ja tavoista.
Museon alakerrasta löytyy myös kokoelma, joka voi hirvittää osaa katsojista. Epämuodostumien galleria. Lapsia, jotka aikanaan syntyivät raskauksista, jotka nykypäivänä lähes poikkeuksetta keskeytetään jo varhain.
Kohteen osoite:
RSU Anatomy Museum, Kronvalda bulvāris 9. Avoinna: ti-la 11–18, paitsi torstaina 13–20.
Lue myös: Luontoa ja luolia Latvian Riiassa – Koe upea Gaujan kansallispuisto suurkaupungin kupeessa

Joenvarren upeasta luonnosta saa parhaan kuvan vuokraamalla kanootin: myötävirtaan melominen ei ole kovin vaikeaa edes vasta-alkajalle. © Kuva: Pekka Numminen