Stenskärin saaristokylä tarjoaa rauhaa ja hiljaisuutta lomailijalle – Nauvon ulkosaaristossa tunnelma on kuin menneessä maailmassa

Muutama vuosi sitten kaksi singaporelaista miestä istui laiturin nokassa Stenskärissä ja tuijotti edessään avautuvaa maisemaa. ”Tämä on paratiisi”, miehet hokivat hokemasta päästyään.

Seuraavassa hengenvedossa he miettivät, että saaristossa asuvien täytyy olla rikkaita, kun heillä on niin paljon maata. Singapore on yksi maailman tiheimmin asutuista maista, jossa on noin 8 000 asukasta neliökilometrillä. Suomessa vastaava luku on 18.

Me suomalaiset olemme Myrskyluodon maijamme lukeneet ja tiedämme, että saaristolaisten rikkaus piilee luonnossa, ei niinkään siinä, että siellä löisi helposti rahoiksi vaikkapa turismilla. Saaria riittää, mutta monista puuttuvat mukavuudet ja siksi saaret vetävät puoleensa vain saaristofaneja ja hiljaisuuden etsijöitä.

Kalastaja Ylitalo kuljettaa Stenskärin vuokramökkiläiset Nauvon Kirjaisten satamasta kunkin omalle saarelleen. Vaihtopäivä on lauantaisin. Kirsti Sergejeff

Stenskärin saaristokylässä Nauvon ulkosaaristossa tunnelma on kuin menneessä maailmassa. Kylässä asuu ympärivuotisesti vain kolme taloutta. Yksi on ammattikalastajapariskunta Agneta Jansson ja Jarmo Ylitalo. He vuokraavat mökkejä sekä myyvät kalaa, vihanneksia ja itse leivottua saaristolaisleipää kylän vierasvenesatamassa olevassa 100-vuotiaassa venevajassa.

Aamuisin, kun vuokramökkiläiset tulevat soutaen ostoksille, kalastajat puhdistavat verkkoja kalasaaliin jäljiltä. Kalat on fileoitu ja savustettu. Purjeveneet lipuvat satamasta seuraaviin kohteistiin. Illansuussa satamaan saapuvat uudet purjehtijat kiinnittämään veneensä yöksi laitureihin.

Näin pyörii kesä saaristossa lomalaisen näkökulmasta.

Vuokramökkiläiset saapuvat soutaen noutamaan täydennystä ruokapöytäänsä. Kirsti Sergejeff

Hiljaisuuden äänet

Nykymaailman aistiärsykkeistä väsyneelle kesävieraalle saaristo tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua ja vetäytyä hiljaisuudeksi kokemaansa olotilaan.

Tosiasiassa saariston hiljaisuus sisältää paljon ääniä: linnut, merenkäynti, aaltojen liplatus, tuuli, myrsky, mökin sisällä ritisevä takka, kaasuliedellä poriseva pata. Kaikki tuovat oman lisänsä äänimaailmaan. Auringon vetäytyessä yöpuulle saaristoon saapuu aivan omanlaisensa hiljaisuus. Lintujen äänet vaimenevat aste asteelta ja hämärän laskeutuessa käppyrämäntyjen päälle heinien vieno suhina ottaa tilansa äänimaisemassa.

Sähkölaitteet eivät kalastajapariskunnan vuokramökeissä hurise, sillä sähköä on vain pääsaarella, Stenskärin kylässä, jonne sähkölinja vedettiin mantereelta niinkin myöhään kuin vuonna 1988. Se luonnollisesti helpotti asukkaiden arkea.

Katajanmarjoista saa makua kalan savustukseen. Kirsti Sergejeff

Saari ei ole helppo lomakohde ulkohuusseineen kaikkineen, mutta se palkitsee vieraansa.

Mieli rentoutuu yksinkertaisia askareita tehdessä. Veden kantaminen kaivosta ja saunapuiden hakkuu liikuttaa lihaksia, joita harvemmin tarvitsee muualla kuin kuntosalilla.

Sauna, suomalaisten perinteinen hiljaisuuden pyhättö on kokenut muutoksen viime aikoina. Seurustelu, erilaiset hoitorituaalit ja musiikkia suoltavat kaiuttimet edustavat uutta aikaa. Stenskärillä vatipeseytyminen ja puulämmitteinen kiuas tarjoavat nykypäivän eksotiikkaa.

Vatitiskaus terassilla merta katsellen rentouttaa. Kirsti Sergejeff

Luonnon armoilla

Ensikertaa saaristomökin vuokraava kuvittelee helposti menevänsä autiolle saarelle ja pakkaa mukaansa tavaraa paljon enemmän kuin todellisuudessa tarvitsee. Kaikkea liikaa tursuvassa nykymaailmassa niukkuus ja yksinkertainen elämä on kuitenkin kiehtova kokemus.

Vähäinen tavaramäärä lisää elämänhallinnan tunnetta ja säästää energiaa, sekä ihmisten että kulkuneuvon. Saareen siirtyminen vaatii tavaroiden liikuttelua veneeseen, pois ja lisäksi vielä saaressa. Autolla ei pääse oven eteen.

Ruokapöytään katetaan lähiruokaa. Mikä maistuisikaan paremmalta kuin juuri pellosta nostetut perunat ja merestä saatu saman päivän kala. Osa mökkiläisistä narraa ahvenia itse, joko omilla välineillään tai mökkien varastoista löytyvillä ongilla. Madot täytyy tuoda mukanaan, sillä niitä on hankala löytää kallioisesta maastosta.

Luontopolulla kohtaa saarella laiduntavia lampaita. Kirsti Sergejeff

Kalan koukkuun saaminen on oma juttunsa. Tässä suhteessa meri on eri asia kuin järvi, ja kalastajan puoti monen ruokapöydän pelastus.

Saariloma vaatii asennetta. On otettava vastaan mitä tulee. Saaristossa tuntee olevansa riippuvainen luonnosta. Harvoin sade osuu kohdalle kesäaikaan, tuuli sitäkin useammin.

Kevyt tuulenväre pitää hyttyset loitolla, mutta joskus tuuli tuivertaa kiukkuisena yltyen jopa myrskyksi. Silloin meri yllättää voimallaan. Kalastajapariskunta osaisi varmaan kertoa kaupunkilaisista, jotka uhmaavat merta ja lähtevät soutamaan voimansa ylittävässä merenkäynnissä. Heitä sitten hinataan omiin saariinsa.

Välillä tuuli tuivertaa, mutta saarella riippukeinulle riittää myös suojaisia kiinnityspaikkoja. Kirsti Sergejeff

Ajatuksille avaruutta

Mökkiläisten päivä alkaa soutamalla aamusta kalastajan puotiin valitsemaan kalaa.

Puodin liiteriin voi jättää kännykät lataukseen ja lähteä siksi aikaa luontopolulle.

Puolentoista kilometrin matkaan saa yllättäen kulumaan tunninkin. On kerrassaan pakko jäädä ihmettelemään karmiininpunaisena kukkivia verikuljenpolvia, vanhaa myllyä, polulle ilmestyviä lampaita ja milloin mitäkin. Jääkauden jäljet näkyvät luontopolulla siirtolohkareina ja hiidenkirnuina.

Stenskärin saaristotila on ollut samojen sukujen hallussa jo 1600-luvulta, mutta pysyvää asutusta arvellaan olleen jo aiemmin. Stenskäriin kuuluu viitisenkymmentä karia ja luotoa.

Stenskärin vierasvenesataman puodissa myydään vihanneksia ja villikalaa, sitä mitä milloinkin merestä nousee. Kirsti Sergejeff

Luontopolun korkein kohta sijaitsee Högskärissä, jonka maankohoaman vuoksi erottaa pääsaaresta vain kaislikkoinen oja. Huipulla kuuden kunnan alueelle tähyillessään voi tuntea pienuutensa maailmankaikkeudessa. Ylemmäs pääsee, kun kiipeää näkötorniin, jonka saarelaiset ovat rakentaneet vieraiden iloksi.

Näkötorni on varustettu nykyajan vaatimin ”omalla vastuulla” -varoituksin, mutta kannattaa kiivetä. Näkymät ovat hulppeat. Jos missä, niin siellä ajatukset avartuvat.

Alhaalla näkyy kylän punaisten talojen rykelmä. Pienehköjä kalliorantaisia saaria on silmänkantamattomiin ja meressä auringonsäteet tanssivat kilpaa aaltojen kanssa.

Viikon sähköttömällä saarella vietettyään korvat eivät tahdo tottua kaupunkikodin äänimaailmaan. Päiväkausia menee ihmetellessä, miten paljon taustaääntä löytyykään: jääkaappi, pakastin, astian- ja pyykinpesukone, muusta kodin elektroniikasta puhumattakaan.

Puupino voi olla myös taideteos. Kirsti Sergejeff

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 6/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti