Trieste sopii moneen makuun: Koe kahvin ja kauneuden kaupunki
Parin tunnin junamatka vie Venetsian vilinästä rauhallisemman Triesten kaduille. Täällä terasseilla kippistetään niin kahvia kuin kuplajuomia.
Miramaren junalaiturilta on muutaman minuutin kävelymatka linnalle: puutarha tarjoaa satumaisen näyn Habsburgien aikaiseen ”rantamökkiin”.
Trieste tarjoaa paljon nähtävää ja yleensä sykähdyttävän kaunista.
Junalla Venetsiasta Triesteen
Istun junassa Venetsiasta Triesteen ja annan mieleni levätä ikkunan takana ohi lipuvassa maisemassa. Mitä kauemmaksi Venetsian matkalaisten täyttämät kadut jäävät, sitä avarammaksi maisema muuttuu: molemmin puolin junarataa levittäytyy viiniviljelmiä ja peltoja, joita reunustavat pohjoisen horisontissa siniseen usvaan kietoutuneet Dolomiitit.
Puolisentoista tuntia matkustettuani vehreä näkymä muuttuu, kun Monfalconen jälkeen juna kaartaa kohti siniharmaana hehkuvaa Triestenlahtea. Hieman ennen Trieste Centralen asemaa jään Miramaren junalaiturille ja lähden kävelemään kohti Triesten kuuluisinta nähtävyyttä, Miramaren linnaa.
Castello di Maramare – romantikon linna
1850-luvulta peräisin olevan linnan rakennutti Habsburgin sukuun kuuluva Itävallan arkkiherttua Maksimilian I rakastuttuaan Triestenlahden maisemiin. Maksimilian oli paitsi innokas merenkävijä myös romantikko, joten ei ihme, että hän päätti rakennuttaa kodin itselleen ja tuoreelle vaimolleen, Belgian prinsessa Charlottelle juuri tänne. Linnan ikkunoista aukeaa utuinen merimaisema ja ympäröivää puutarhaa komistavat Maksimilianin matkoillaan keräämät kasvit.
Pari ehti asua linnassaan vain muutaman vuoden ennen kuin Maksimilian otti vastaan pestin Meksikon keisarina vuonna 1864. Keisari ei koskaan palannut työmatkaltaan Eurooppaan, sillä hänet teloitettiin muutama vuosi myöhemmin. Tarinan mukaan surun murtama Charlotte kävelee yhä kaihoissaan linnan puutarhassa.
Miramaressa vallitsee kuitenkin kaikkea muuta kuin synkkä tunnelma, sillä linnan huoneissa on säilytetty niiden kaunis alkuperäinen sisustus, mikä vie suoraan 1800-luvun aristokraattien elämäntapaan teesalonkeineen ja kirjastohuoneineen.
Linna puutarhoineen lumoaa, mutta lopulta on palattava nykyaikaan ja jatkettava matkaa Triesteen. Kävelen puutarhan kupeessa sijaitsevan pienen sataman bussipysäkille, ostan automaatista 1,40 euroa maksavan lipun ja hyppään linja-autoon numero 6. Se kipuaa kiemurtelevaa tietä ylös ja seuraa sitten rantaviivaa Triesten keskustaan saakka.
Trieste: spritziä ja tapaksia
Hyppään bussista mahtipontisen Piazza Unità d’Italian lähellä. Se on Euroopan suurin merelle antava aukio ja kuvastaa hyvin Triesten tärkeyttä Itävalta-Unkarin ainoana satamakaupunkina vuodesta 1382 vuoteen 1918.
Jatkan matkaani aukion itäiseltä laidalta alkavaan Triesten vanhaan kaupunginosaan, josta löytyy vieri vieressä pieniä kauppoja sekä kahviloita ja ravintoloita. Puheensorina raikaa kapeille sivukujille levittäytyvillä terasseilla. Istun Palato-delin katoksen alle ja tilaan paikalliseen proseccoon valmistetun spritzin. Spritz onkin Habsburgien aikainen keksintö, sillä aatelisto piti italialaisviinejä liian vahvoina, ja halusi laimentaa niitä. Sittemmin suosittu aperitiivi on levinnyt Pohjois-Italiasta ympäri maailmaa.
Kello lähestyy viittä ja terassit ympärilläni ovat täydet. Vaikka Triestessäkin riittää vierailijoita, täällä on helppo solahtaa paikallisten joukkoon.
Trieste on kulttuurinystävän kaupunki
Seuraavana aamuna kävelen Triesten keskustassa sijaitsevalle Canal Grandelle, ja tervehdin yhden kaupungin kuuluisimman asukkaan, irlantilaisen kirjailijan James Joycen patsasta. Kahviloiden ja ravintoloiden reunustaman Canal Granden rakennutti 1770-luvulla venetsialainen Matteo Pirona. Alun perin vesiväylä ulottui kanaalin päädyssä sijaitsevalle katoliselle Sant’Antonio Taumaturgon sekä Serbian ortodoksiselle Pyhän Spyridonin kirkoille. Nyt kirkkojen edustalla on pieni aukio, jolla esiintyy usein taiturimaisia katumuusikoita.
Astun sisään yhteen kanaalin varren rakennuksista, triesteläiselle teatteri- ja musiikkielämälle omistettuun Carlo Schmidl Theatre Museumiin. Museo sijaitsee 1700-luvulla Triestessä asuneen upporikkaan laivanvarustajan Spiridione Gopcevichin kaupunkipalatsissa.
Näyttelyesineistö vaihtelee säihkyvistä ooppera-asuista ja erilaisista instrumenteista vanhoihin elokuvajulisteisiin ja kilpailee näyttävyydessään palatsin kanssa. Museo onkin osoitus kaupungin vireästä kulttuurielämästä, joka sai inspiraatiota pohjoiselta isosiskoltaan Wieniltä.
Wieniläinen kahvilakulttuuri on voimissaan
Teatterin ja musiikin lisäksi Wien vaikutti myös Triesten kahvilakulttuuriin 1700-luvullla. Kun keisarinna Maria Teresia peri velkakierteeseen syöksyneen valtakunnan isältään, hän myönsi satamakaupungille uskonnonvapauden, mikä näkyy yhä Triesten monikansallisessa katukuvassa. Vapauden myötä Triesten varustamot sekä kahvikauppa alkoivat kukoistaa, ja täällä sijaitsee yhä Välimeren suurin kahvia välittävä satama.
Triestessä kannattaakin suunnata yhteen kaupungin historiallisista kahviloista. Vuonna 1914 perustetun Antico Caffè San Marcon neonpunainen nimikyltti on haalistunut ja puuovi narahtaa kotoisasti astuessani sisään. Baaritiskillä nököttää yhä alkuperäinen kuparista valmistettu espressokone.
Valkoisiin kauluspaitoihin ja mustiin esiliinoihin pukeutuneet tarjoilijat ojentelevat kahvikuppeja asiakkailleen vakavina – wieniläinen kahvilakulttuuri on täällä yhä voimissaan ja pyhään juomaan suhtaudutaan uskonnollisella hartaudella.
Artikkelia on muokattu 28.10.2023 klo 12:30
