Aivokalvontulehdus vei puhe- ja kävelykyvyn: ”Kun Tia-Maria lakkasi hengittämästä ja vietiin teho-osastolle, emme edes ymmärtäneet, miten paha tilanne oli”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Tia-Maria ja aivokalvontulehdus
Tia-Maria on saanut takaisin vanhoja taitoja terveiltä vuosilta. Puhekykyä hänellä ei kuitenkaan ole. Kuvassa Tia-Maria Pusa ja hänen vanhempansa Jukka ja Tarja Pusa. © pekka mustonen / mediamustoset
Ennen sairastumista Tia-Maria Pusa oli tavallinen teinityttö. Sitten aivokalvontulehdus teki hänestä vaikeasti kehitysvammaisen.

Tia-Maria Pusa elää nykyisin melko tavallista nuoren naisen elämää. Hän asuu ympärivuorokautisessa kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Tia-Marian isä, Jukka Pusa kertoo koko perhettä järisyttäneestä sairastumisesta.

Kuumetta, näkökyky petti ja taju lähti

”Tia-Maria pääsi sinä kesänä ripille. Syyskuussa käytiin Turkissa yhdessä lomamatkalla. Oltiin tultu sieltä kolme päivää aikaisemmin.

Tintsu soitti koulupäivän jälkeen, että jalkaa särkee. Kehotin ottamaan särkylääkkeen.

Kun tulin töistä, kaikki tuntui olevan hyvin.

Tia-Marian kuume alkoi kuitenkin nousta illalla. Päättelimme, että hänelle on tulossa normaali flunssa. Tia-Maria sanoi ottavansa särkylääkkeen ja meni nukkumaan.

Seuraavana aamuna Tia-Maria yritti mennä oksentamaan, mutta hoippuroi takaisin omaan huoneeseen. Hän ei enää edes nähnyt meitä ovensuussa.

Lähdimme omalla autolla sairaalaan. Tia-Marian taju meni matkalla.”

Aivokalvontulehdus diagnosoitiin

”Lääkäri teki diagnoosin joko verenmyrkytyksestä tai bakteerin aiheuttamasta aivokalvontulehduksesta, ja sitten lähdettiin ambulanssilla kohti yliopistollista sairaalaa.

Kun Tia-Maria lakkasi hengittämästä ja vietiin aikuisten teho-osastolle, emme edes ymmärtäneet, miten paha tilanne oli.

Tia-Mariaa pidettiin koomassa pari viikkoa. Koska pääsuonissa kuitenkin veri kulki kovaa, Tintsua ei irrotettu letkuista. Kiihtyvä verenkierto lisäsi, ikävä kyllä, samalla aivopainetta.

Ratkaiseva pelastava liike oli, kun kallosta leikattiin 12 x 15 -senttimetrin pala pois. Se laski aivopainetta.

Aivokuoresta oli kuitenkin mennyt kuolioon 90 prosenttia.

Häntä yritettiin herättää, mutta herääminen viipyi. Lopulta hän heräsi itsestään.

Meille sanottiin, että on alle 10 prosentin mahdollisuus, että ikinä tapahtuu mitään merkittävää.

Valtaosan ajasta Tintsu nukkui. Kädet ja jalat eivät siinä vaiheessa toimineet.”

Elämä muuttui – taidot kävellä ja syödä palautuivat ajan saatossa

”Kahden kuukauden tehostetun hoidon jälkeen seurasi kolme kuukautta tavallisella osastolla.

Koska tässä vaiheessa kädet pelasivat ja päävärkki tuntui toimivan, päätimme, että Tintsu ei mene laitokseen, vaan tulee kotiin.

Saimme tarvittavat apuvälineet, kuten tuolihissin. Tia-Maria sai nestemäistä ruokaa suoraan mahalaukkuun kyljessä olevan letkun avulla.

Hän yritti alussa äännellä kimeällä äänellä, mutta sitten se loppui. Myöhemmin ilmaantui kuitenkin nauru, vaikka puhetta ei tulekaan.

Pikkuhiljaa Tintsu opetteli fysioterapeutin avulla seisomaan ja aivoihin iskostettiin muitakin liikeratoja. Hän alkoi myös käydä kehitysvammaisten koulua.

Kun sairastumisesta oli kulunut yli vuosi, Tintsu pomppasi pyörätuolista pois ja jäi seisomaan. Lopulta hän oppi uudelleen myös kävelemään ja syömään.”

Kaveripiiri jäi – aktiivista kuntoutumista tapahtuu yhä

”Nyt hän elää sitä teinitytön elämää, joka sairastuessa jäi taakse.

Tintsu ymmärtää paljon puhetta. Hän osaa jonkin verran tukiviittomia ja pystyy näyttämään kuvista, mitä haluaa.

Tintsu ymmärtää myös jonkin verran englantia ja lukee telkkarista tekstejä.
Tia-Maria muutti pari vuotta sitten ympärivuorokautiseen ryhmäkotiin.

Vanha kaveripiiri jäi pois, kun hän sairastui. Myös monien sukulaisten ja tuttujen on ollut todella vaikea suhtautua uuteen Tintsuun.

Arkipäivisin hän käy kehitysvammaisten päivätoiminnassa.

Meille ennustettiin, että aktiivista kuntoutumista tapahtuu vain 6–12 kuukautta siitä, kun Tintsu sairastui. Sitä tapahtuu kuitenkin yhä, vaikka sairastumisesta on 13 vuotta.”

X