Ei nimi miestä pahenna -dokumentissa neljä Urpoa kertoo, millaista Urpo-nimen kanssa on elää

Ei nimi miestä pahenna -dokumentin Urpot kertovat, että aikoinaan on kiusaajissa ollut kestämistä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ei nimi miestä pahenna -dokumentissa Urpot astuvat esiin.

Ei nimi miestä pahenna -dokumentin Urpot kertovat, että aikoinaan on kiusaajissa ollut kestämistä.
Teksti:
Pekka Eronen

Ei nimi miestä pahenna on Karolina Gröndahlin dokumentti, jossa neljä Urpoa kertoo, että aikoinaan on kiusaajissa ollut kestämistä.

”Heti kun nään Urrpon, sen Urrpon varrpaat surrvon”, lauloi Sleepy Sleeperskin joskus 1970-luvulla, eikä jättänyt epäselvyyksiä kyseisen kaverin hengenlahjoista.

Urpo Ari Kangas arvelee, että elämä Arina olisi ollut todella paljon helpompaa. Lappilainen taksikuski Urpo Kaarela puolestaan pitää urpottelua etelän slangina, eikä viitsi enää semmoisesta hätkähtää. Urpo Nylander kertoo, ettei tyttöystävän äiti suostunut kutsumaan häntä etunimellä. 

Emeritusprofessori Urpo Kangas johtaa nimilautakunnan kokouksia Oikeusministeriössä, jossa pitää esimerkiksi huolen, ettei lapsen nimeä väännetä jostain Euroopan 3 600 rikollisjärjestöstä. Yrittäjiä on kuulemma riittänyt. Urpo, alkujaan Urbanus, on sen sijaan kunniakas, paavienkin suosima nimi. 

Lämminhenkinen dokumentti ehtii pudotella inhimillisiä totuuksia tunteista ja muuttuneista miehen malleista. Lopussa Nylander, Kaarela ja kaksi Kangasta kahvittelevat nimipäivänsä kunniaksi – ihan Urpoina.

Ei nimi miestä pahenna, lauantai 25.5. klo 22.30, Teema & Fem

Lue myös: Kaikki alkoi Jaguarin entisöinnistä – Urpo Ikävalko perusti kotiseutumuseon vanhoilla päivillään: ”Keräilyharrastus karkasi hieman käsistä”

X