Elokuva-arvio: Matti Ijäs ohjasi satiirisen komedian esiintymiskiertueelle lähtevistä runoilijoista

Matti Ijäs kirjoitti Pilkkuja ja Pikkuhousuja -komedian (1992) yhdessä kirjailija Heikki Reivilän kanssa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Paavo Pentikäisen näyttelemä runoilija Tane kohtaa reissullaan muun muassa runotyttö Virven, jota näyttelee Liisa Mustonen. Elokuvan ohjasi Matti Ijäs.

Matti Ijäs kirjoitti Pilkkuja ja Pikkuhousuja -komedian (1992) yhdessä kirjailija Heikki Reivilän kanssa.
Teksti:
Arto Pajukallio

Ohjaaja Matti Ijäs ja kirjailija Heikki Reivilä laativat yhdessä käsikirjoituksen satiiriseen komediaan esiintymiskiertueelle lähtevistä runoilijoista. Pilkkuja ja pikkuhousuja valmistui vuonna 1992.

Paavo Pentikäinen esittää keski-iän kriisissä rimpuilevaa konkaria ja Mikko Reitala nuorta kollegaa. Osin tositapahtumiin pohjautuvassa työssä on jopa tuhlailevan runsaasti kiintoisia ja herkullisiakin aineksia, mutta motiiveiltaan hämmentävässä muodossa: mitä lopulta satirisoidaan kenelle?

Perustuva ristiriita avautuu myös päähenkilön persoonassa. Runoilija ei ole saanut julkaistavaa tekstiä aikaiseksi vuosikymmeneen, mutta suoltaa siviilissä koko ajan taideaforistista tekstiä, jonka tyhjäkäyntisenkin ironisuuden takaa luulisi kustannustoimittuvan teos jos toinenkin.

Muutkin roolihenkilöt sekä elokuvallinen kerronta tuottavat alati heittoja ja huomioita, joita hoksatakseen ja sulatellakseen kannattaa katsojan pysytellä valppaana.

✪✪1/2

Pilkkuja ja pikkuhousuja, lauantai 25.5. klo 23.00, TV2

Lue myös: Runoilija Edith Södegran on sammumaton tähti – Näin hänen vain 31-vuotiaana loppunut elämänsä meni

X