Asian ytimessä -ohjelman toimittaja Jaakko Loikkanen: ”Haluamme avata sitä, millaisia vaikutuksia tehdyillä päätöksillä on”

Asian ytimessä -ohjelmaan palannut Jaakko Loikkanen lupaa, että tänä syksynä ohjelmassa käsitellään päivänpolttavia aiheita entistä ihmisläheisemmin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Toivon, että saamme jatkossakin ohjelmaan Mihail Hodorkovskin, Kaja Kallaksen ja Jens Stoltenbergin tapaisia korkea-arvoisia kansainvälisiä vieraita”, Jaakko Loikkanen sanoo.

Asian ytimessä -ohjelmaan palannut Jaakko Loikkanen lupaa, että tänä syksynä ohjelmassa käsitellään päivänpolttavia aiheita entistä ihmisläheisemmin.
Teksti:
Anu Räsänen

Asian ytimessä -ohjelman toimittaja Jaakko ­Loikkanen on tyytyväinen siihen, että hänen oma nimensä on tipautettu pois ohjelman nimestä.

”Tämä mahdollistaa sen, että voin esimerkiksi jäädä kipeänä sairauslomalle, eikä se haittaa ­ohjelman tekoa. Tai jos minulle tulee joskus sellainen tilanne, etten voi tai haluaa enää antaa yhtä paljon aikaani tälle työlle, joku muu voi jatkaa”, Loikkanen sanoo.

”Olen koko ajan ollut vilpittömästi sitä mieltä, että on tärkeää, että kanavallamme ylipäätään on tällainen prime time -ajankohtaisohjelma, tein sitä sitten minä tai joku muu.”

Asian ytimessä pärjää ilman Loikkastakin

Ohjelman nimi lyheni jo viime vuonna, ja kevätkaudella 2023 Asian ydintä tehtiin ensi kertaa usean kuukauden pätkä ilman Loikkasta.

Loikkanen vietti kevättä kotona vanhempainvapaalla ja seurasi sieltä käsin kollegansa Jan Anderssonin vetämää versiota Asian ytimestä. Periaatteessa hän yritti kyllä vapaansa aikana katsoa tavallista vähemmän uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

”Minulla oli sellainen tunne, että se voisi tehdä hyvää, ja niin se tekikin. Jännitin jopa vähän, miltä paluu tuntuu ja haluanko yhä tehdä tätä. Paluu tuntui kuitenkin erittäin hyvältä. Pienen tauon jälkeen olen entistä enemmän täynnä motivaatiota ja intoa ohjelman tekemiseen”, Loikkanen sanoo.

”Viime syksynä olin mukana Tanssii tähtien kanssa -kisassa kauem­min kuin olin olettanut, ja se vaikutti tietenkin kaikkeen. Nyt haluan fokusoitua tähän ohjelmaan täysillä.”

Tarinat ja politiikka

Asian ytimessä -ohjelmaan on tehty pientä viilausta ja hienosäätöä sen neljän olemassaolovuoden aikana muutenkin kuin nimen osalta. Tänä syksynä Loikkanen tiimeineen haluaa tuoda mukaan entistä ihmisläheisempää näkökulmaa ja viedä aiheet lähemmäs meidän kaikkien arkea.

”Politiikan ja työmarkkinapolitiikan syksystä on tulossa kiinnostava, ja siellä riittää varmasti aiheita. Me haluamme avata sitä, millaisia vaikutuksia tehdyillä päätöksillä on.

”Tahdomme päästää päättäjien ja asiantuntijoiden lisäksi ääneen myös niitä, joihin päätökset vaikuttavat. Tv:n voima on kuitenkin ihmisten tarinoissa.”

Rytmi on tärkeää

Loikkanen tiivistää, että hyvän ajankohtaisohjelman on oltava ymmärrettävä, kiinnostava ja viihdyttävä.

Viihdyttävyydellä Loikkanen ei kuitenkaan tarkoita viihteellisyyttä vaan sitä, että katsojat jaksavat viihtyä ruutujensa ääressä. Tämä on erityisen tärkeää mainosrahoitteisella kanavalla, jossa ohjelman elinkaari riippuu katsojamääristä.

Loikkasen mukaan rytmi on yksi kiinnostavan ja viihdyttävän ohjelman oleellisimmista tekijöistä­.

”Se on aina ollut minulle tärkeä asia, ja koen, että hyvän rytmin pitäminen on myös vahvuuteni haastattelijana. Haastattelu- ja keskusteluohjelmia kritisoidaan useimmiten joko liian hitaasta tai liian nopeasta temposta. Minä otan mieluummin vastaan kritiikkiä liian nopeasta kuin liian hitaasta temposta.” 

Asian ytimessä, keskiviikko 20.9. klo. 21.00, MTV3

X