Vieno Kekkonen ja Heidi Krohn ystävystyivät yli 70 vuotta sitten: ”Olen edelleen ihan huithapeli – Vieno on yhä kuin ihana suomalainen kansanlaulu”

Ravintola Eliten terassi on täydessä loppukesän vehreydessä, kun iskelmätähti Vieno Kekkonen ja teatterin ja valkokankaan tähti Heidi Krohn tapaavat. Iloinen jutustelu ja naurunhelähdykset valaisevat naapuripöydätkin, joissa seurataan valovoimaisen kaksikon kohtaamista hymyssä suin.

Kun siirrymme tekemään haastattelua ravintolan sisätiloihin, siihen kuuluisaan Tauno Palon pöytään, pysähtyy ravintolasta poistuva herrasmies pöydän kohdalla ja lausuu: ”No nyt on taiteilijoiden pöydässä kerrankin todellisia taiteilijoita!”

Taiteilijoiden pöytä ravintolasalin ikkunaseinustalla on Vienon ja Heidin tapaamisten vakionäyttämö. Täällä he tapaavat, kun on aika juhlistaa syntymäpäiviä tai ihan vain elämää.

”On aina niin ihana nähdä. Meillä on sisarellinen yhteys”, Vieno Kekkonen valottaa.

Syksystä 1953 asti

Kaikki alkoi Teatterikoulun pääsykokeissa keväällä 1953. Maalaistalosta Karttulasta pääsykokeisiin matkannut Vieno muistaa nähneensä pääsykoetilaisuudessa Heidin ja ajatelleensa, että tuossa on maailman kaunein nainen.

Heidi asui Kirjatyöntekijänkadulla Teatterikoulun naapurissa. Ikiaikaisena myöhästelijänä hän kepsutteli pääsykokeisiin viime tingassa ja korkokengissä, joissa käveli elämänsä ensimmäistä kertaa.

Pääsykokeessa piti naputtaa ja taputtaa, laulaa ja näytellä, ja niin vain kummallekin avautui paikka elämän suunnan muuttaneeseen oppilaitokseen.

Ajan tavan mukaan koulutuksesta pudotettiin opiskelijoita pois pitkin matkaa, joten opiskelu oli jatkuvaa jännittämistä.

Vienolla oli kouluun tullessaan jo hieman kokemusta paikallisesta teatterista. Omien sanojensa mukaan hän ei kuitenkaan ”ymmärtänyt alasta vielä tuon taivaallista”.

Heidin lähtökohdat olivat tyystin toiset: hänen äitipuolensa Kerttu Krohn oli Kansallisteatterin näyttelijä ja isä Eino Krohn, kirjallisuustieteen ja estetiikan professori, kuului Teatterikoulun opettajakuntaan. Mutta niin vain tytöt solmivat ikuisen ystävyyden.

Samalla vuosikurssilla oli monta tulevaisuuden suurta nimeä: Tea Ista, Ritva Valkama, Kaija Siikala, Ismo Kallio ja Tauno Kajander.

Tiiviisti yhdessä

Vieno: Koulun alkaessa olimme Heidin kanssa vasta 19-vuotiaita. Toiset olivat meitä muutaman vuoden vanhempia, jo ylioppilaita. Ritva Valkama ja Tea Ista olivat jo ihan leidejä! Heihin verrattuna olimme aivan nyyhkyläisiä, arkoja ja kokemattomia. Minulla on sellainen mielikuva, että kuljimme koulussa peloissamme lähes käsi kädessä.

Heidi: Vaikka olin istunut teatterissa vaikka kuinka, ja kotonakin puhuttiin teatterista, oli koulu uutta ja vaikeaa. Menin ihan lukkoon siellä. Tuntui, että epäonnistuin kaikessa. Olin tuohon aikaan vielä lapsi, eikä minulla ollut kykyä ottaa vastaan sitä kritiikkiä. Onneksi sain purkaa tuntoja ystävilleni.”

Nuoruuden polkuja

Puolentoista vuoden opiskelun jälkeen Heidille tarjottiin pääroolia elokuvassa Leena. Hän pyysi kuvauksia varten koulusta kuukauden loman, mutta sitä ei myönnetty. Niinpä Heidi lähti koulusta ja tekikin seuraavat vuodet elokuvia, kuten ikimuistoiset Tähtisilmä, Silja – nuorena nukkunut, Tyttö tuli taloon ja Pää pystyyn, Helena.

Elokuvatähteyden myötä Heidistä tuli aikakauslehtien kansikuvakasvo ja suosikkiäänestysten voittaja.

Vienokin ehti valkokankaille. Teatterikoululainen Vieno Kekkosta voi ihastella klassikkoelokuvissa Hilmanpäivät ja Isän vanha ja uusi. Valmistuttuaan hän näytteli vuoden Lahden kaupunginteatterissa, kunnes antautui iskelmäuralle.

Fazerin koelauluun jo kouluaikana hänet yllytti toinen Helsingissä opiskellut kuopiolainen, Spede Pasanen. Ja niin syttyi iskelmätähti, joka lauloi Suomen kansalle kestohitit La Strada, Uska dara ja Ei koskaan sunnuntaisin. Vieno oli myös aktiivisesti tv-toiminnassa sen alkuhetkistä lähtien.

Vieno: Koulun jälkeen meidän tiet erkanivat, kun opiskelutoverit alkoivat tehdä töitä kuka missäkin päin Suomea. Tulivat työt, miehet ja lapset. Heidin kuulumiset saattoi aina lukea lehdistä.

Heidi: Siihen aikaan ei ollut niin helppoa pitää yhteyksiä kuin nykyisin. Mutta minulla on mielikuva, ettemme me kauan ehtineet olla erossa.

Erilaiset luonteet

Kiireisimmät työvuodet Vieno kiersi Suomea orkesterinsa kanssa. Heidi näytteli elokuvissa ja teattereissa Tampereella, Helsingissä ja Turussa.

Vieno meni naimisiin vuonna 1964 toimittaja ja kustannusjohtaja Eero Saurin kanssa, Heidi avioitui ensin näyttelijä Stig Fransmanin kanssa ja myöhemmin Esko Salmisen kanssa.

Vauhdikkaimpina vuosina työtä pelkäämättömiä naisia vietiin joka suuntaan. Teatterikoulun kurssitapaamiset toivat ystävykset yhteen.

Heidi: Elämä on opettanut paljon. Mutta perusluonteemme ovat ennallaan. Minä olen edelleen ihan huithapeli. Ja Vieno on yhä kuin ihana suomalainen kansanlaulu.

Vieno: Heidi on kaunotar ja kaunosielu. Hän käy kaikissa näyttelyissä, oopperoissa ja vaikka missä. Hän on todellinen taiteilija, joka arvostaa käsitöitä ja taidetta.

Heidi: No mutta niinhän sinäkin!

Vieno: Paskanmarjat! Minä olen siivooja.

Käy ilmi, että Vieno rakastaa siivoamista. Hän pesee ikkunatkin mielellään kolme kertaa vuodessa. Vielä muutama vuosi sitten käydessään tyttärensä luona Vieno pyykkäsi ja mankeloi talouden lakanat, tuosta vain.

Vieno: Olen sanonut, että sitten minä olen vanha, kun en enää pysty pesemään ikkunoita.

Heidi: Sitten minä olen ollut vanha jo jonkin aikaa!

Yhteinen sävel läpi vuosikymmenten

Luonne-eroistaan huolimatta ystävykset ovat aina ymmärtäneet toisiaan. Kun Heidi eläkkeelle jäätyään lähti Brasiliaan, josta oli tyttärensä Sanna Fransmanin ja tämän tuolloisen aviopuolison Kari Väänäsen kanssa hankkinut majapaikan, Vienokin sai kutsun tulla kylään.

Heidi: Meillä oli pieni alkeellinen mökki Atlantin valtameren rannalla. Makasin riippukeinussa, luin ja opiskelin portugalia. 10 vuoden aikana vietin Brasiliassa yhteensä kaksi vuotta.

Vieno: Tuo on niin Heidiä!

Vaikka Brasilian-visiitti jäi Vienolta tekemättä, aviomiehen ja hänen oma työnsä tarjosivat matkustamista kylliksi.

Nyt Vieno nauttii kotona olemisesta, eikä häntä saisi enää ulkomaille.

Heidi: Me ymmärrämme toisiamme. Muistamme kumpikin sota-ajan. On todella tärkeää saada puhua muistoista jonkun kanssa, kun Ukrainan sota nostaa vanhoja asioita mieleen.

Heidi lähetettiin sotalapseksi, Vienon isä kuoli jatkosodassa

Heidi muistaa yhä elävästi Helsingin pommitukset ja sen, kuinka käveli isoäidin johtaman joukon mukana turvaan keskustasta Kuusisaareen. Hänet lähetettiin kaksi kertaa sotalapseksi Ruotsiin, jossa hänet erotettiin veljestään. Länsinaapurissa vessapaperikin oli niin valkoista ja hienoa, että Heidi söi sitä, kun se maistui niin hyvältä.

Vieno ei kokenut Karttulassa pommituksia, mutta hänen perheensä joutui maksamaan sodasta sen kalleimman hinnan: isä kaatui jatkosodassa, kun Vieno oli 6-vuotias. Välirauhan aikana syntynyt pikkusisko oli tuolloin vasta puolivuotias.

Vieno: Sen jälkeen on pärjätty, miten on pärjätty.

Vaikka sotauutiset ahdistavat, kumpikin seuraa uutisointia tiiviisti.

Vieno: Uutiset on saatava tietää heti aamulla, vaikka ne olisivat miten kamalia.

Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä ystävyys tuo kummallekin turvaa. On tärkeää, että on joku joka kuuntelee, hyväksyy ja kannattelee.

Vieno: Heidi on kuin siskoni. Voin kertoa hänelle kaiken ja hän yrittää parhaansa mukaan auttaa.

Heidi: Juuri niin, tunnen ihan samoin!

Vieno: Vaikka tiedän, että Heidilläkin on lapset ja lapsenlapset, jotka pitävät hänestä huolta, kaipaan silti aina Heidin kuulumisia. Jos Heidistä ei joskus hetkeen kuulu, olen ihan huolissani.

Meillä on omia asioita, joista ei puhuta edes lapsille.

Heidi: On ihanaa, että on ihminen, jonka kanssa voi muistella vanhoja aikoja ja vanhoja tuttavuuksia.

Yhteisistä teatterikoulutovereista on valtaosa jo siirtynyt muille näyttämöille. Vanhaan porukkaan kuuluu oikeastaan enää luokkatoveri Kaija Siikalan puoliso Mauri Heikkilä.

Hyvä elämänvaihe

Heidi on kiitollinen tyttärelleen Sannalle, joka hoitaa hänen ruoka- ja lääkeasiansa. Hän myöntää kuitenkin välillä ärsyyntyvänsä, jos häntä holhotaan liikaa. Hän on ylpeä siitä, että hoitaa oman huushollinsa, pyykit ja pankkiasiat.

Vieno: Niin, pankkiasiat! Heidi opetteli tietokoneen käytönkin!

Kun Heidi muutti Taiteilijakoti Lallukkaan toi hänen poikansa Kristo hänelle tietokoneen. Niin Heidillä oli yhtäkkiä hyppysissään koko maailma.

Heidi: Hemskatti sentään, yhtäkkiä pääsin kirjoittamaan vaikka New Yorkin MoMA:n sivuille! Tietokone on ollut minulle valtava ilo, enkä enää osaisi elää ilman sitä. Luen sillä lehdet, pidän yhteyksiä ystäviin ja maksan laskut. Joka aamu avaan netistä Helsinki-kanavan ja näen, kun laivat tulevat Helsingin satamaan. Olen hetkessä taas tilanteen päällä ja elämässä kiinni!

Digimaailma on tuonut kummankin elämään myös Facebookin, jota he käyttävät näppärästi kännyköistään. Nykyajassa on paljon hyvääkin.

Vieno: Tunnen itseni juuri sen ikäiseksi kuin nyt olen. Lopetin laulamisen 85-vuotiaana, 65 vuoden jälkeen. Sain tarpeekseni siitä ainaisesta lähtemisestä, vaatteiden laittamisesta ja matkustamisesta.

Heidi: Minä taas tunnen itseni ikäistäni nuoremmaksi. Vaikka järjellä ymmärrän tosiasiat, en hyväksy ollenkaan, että olen näin vanha. Suorastaan vastustan sitä! Lapsenikin aina sanovat, että kasva nyt jo aikuiseksi, mutta samanlainen hömppänä olen aina vain.

Tässä elämänvaiheessa parasta on hiljainen arki. Kiireen väistyttyä perheen ja ystävien merkitys korost

Vieno Kekkonen

Syntyi: 1934 Karttulassa.

Asuu: Helsingissä.

Perhe: Puoliso Eero Sauri, lapset Elina ja Eeva, lapsenlapset Atte, Masi, Timi ja Essi.

Työ: ”Tehty.”

Mitä ihailet ystävässäsi?

Vieno: ”Heidi on upea näyttelijä ja ollut niin monessa mukana. Olen katkera, ettei häntä ole palkittu missään gaalassa elämäntyöpalkinnolla.”

uu.

Heidi: Onhan tämä tällaista vanhan ihmisen elämää: jonain päivänä jaksaa mennä puistoon penkille istumaan, jonain ei. Mutta tässä sitä porskutetaan.

Vieno: Niin, päivä kerrallaan.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti