Elokuva-arvio: Minä, Zlatan -draamassa ei ole riittävää potkua
Minä, Zlatan -draamaelokuva luo hienon henkilökuvan, mutta kärsii tasapaksusta tarinasta.
Granit Rushiti voitti Ruotsin elokuvainstituutin Guldbagge-palkinnon jalkapalloilijan roolistaan.
Jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićista on kasvanut ruotsalaiselle urheilulle yhtä suuri brändi kuin tennistähti Björn Borgista. Vuonna 2016 hänen elämästään valmistui maineikas dokumenttielokuva Nuori Zlatan. Nyt samaa asiaa käsitellään fiktion muodossa.
Jens Sjögrenin ohjaus luo hienon henkilökuvan maahanmuuttajalähiön kasvatista, joka nousee kaikkien odotusten vastaisesti huippuluokan urheilutähdeksi. Mutta ennen kuin näin tapahtuu, nuorukaisen on kyettävä taltuttaman oma hurja luontonsa. Granit Rushiti ja Dominic Andersson Bajraktati tulkitsevat aidosti ja uskottavasta aikuista ja nuorta Zlatania.
Itse tarina etenee kuitenkin turhan tasapaksusti ja suoraviivaisesti, vailla säväyttäviä käänteitä. Kerronta ei erityisemmin yllätä, eikä draamaan ole saatu tarvittavaa potkua. Juonikin kulkee hieman kömpelösti ja tarpeettomasti kahdella aikatasolla. Lopputulos menettelee, mutta mestarijalkapalloilija olisi ansainnut hieman jäntevämmän elokuvan itsestään.
**½
Minä, Zlatan, sunnuntai 4.2. klo 21.00, Teema & Fem