Erik Bruun – vielä yksi työ -dokumentti jää etäiseksi kuvaukseksi tuotteliaasta ja merkittävästä graafikosta

Ville Lipiäisen ohjaaman puolituntisen henkilökuvan parhaita hetkiä ovat Bruunin hihityksentäyteiset tarinat merkkiteosten synnystä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© FILMus Oy / Yle

Ville Lipiäisen ohjaaman puolituntisen henkilökuvan parhaita hetkiä ovat Bruunin hihityksentäyteiset tarinat merkkiteosten synnystä.
Teksti: Tero Kartastenpää

Erik Bruun nauraa, kun häntä, maailman yhtä tuotteliainta graafikkoa, seurataan työhuoneella Suomenlinnassa. Työ on Bruunille, 96, edelleen ilahduttavaa.

”Pitäisi saada jotain uutta”, hän sanoo. Keho alkaa monella tavalla pettää, mutta Bruun ei luovuta. Hän kokeilee aaltojen maalaamista Itämeri-kuvitukseen. ”Täytyy kokeilla enemmän”, hän miettii.

Poika Peter Bruun saattaa isäänsä ja kertoo tiivistelmän elämänvaiheista.

Bruun on näkynyt kaikkialla: kylteissä, mainoksissa, postimerkeissä, seteleissä ja virvoitusjuomissa. ”Mittaamaton”, Jenni Haukio määrittelee arvoa näyttelyn avajaisissa.

Valitettavasti tv-dokumentin tunnelma jää etäiseksi ja selittäväksi. Ville ja Piritta Lipiäisen kuvitusmaiset luontokuvat eivät saavuta Bruunin kykyä tiivistää ympäristöä ja eläimiä.

Vaikka päähenkilö on kiehtova – samoin kuin Lipiäisen tänä vuonna ilmestyneessä Kummola-dokumentissa – takellellen yhteensovitettu materiaali ei avaa persoonaa juuri Wikipediaa enempää.

Erik Bruun – vielä yksi työ, maanantai 12.6. klo. 20.25, Teema & Fem

X