Irrational man: Vieläkö Woody Allenin elokuvia voi katsoa?

Me too -liikkeen hampaisiin joutunut Woody Allen on kiistänyt insestisyytökset, mutta hänen maineensa on silti tahriintunut. Viimeisin elokuva joutui Yhdysvalloissa hyllylle. Nyt Suomen tv-ensi-illassa nähdään Irrational Man vuodelta 2015.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Filosofian professori Abe Lucasin (Joaquin Phoenix) masennusta ei paranna edes Jill Pollardin (Emma Stone) osoittama kiinnostus.

Me too -liikkeen hampaisiin joutunut Woody Allen on kiistänyt insestisyytökset, mutta hänen maineensa on silti tahriintunut. Viimeisin elokuva joutui Yhdysvalloissa hyllylle. Nyt Suomen tv-ensi-illassa nähdään Irrational Man vuodelta 2015.
Teksti: Pertti Avola

Woody Allenin ohjaaja-käsikirjoittajauran parhaat elokuvat sijoittuvat melko selkeästi 20 vuoden ajanjaksolle 1971-1992. Tähän tuotantoon mahtuu satiirisia komedioita, katkeransuloisia oman elämänpiirin kartoituksia, hienoja draamakomedioita ja muutama erinomainen vakava draamaelokuva.

Vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Allenin onnistui tehdä muutama erinomaisen onnistunut elokuva (muun muassa Match Point ja Vicky Cristina Barcelona), mutta 2010-luvulla anti on ollut epätasaisempaa. Tahtiaan pian 84-vuotias ohjaaja ei ole hiljentänyt, mutta hänen otteensa elokuvien aiheisiin on löystynyt. Ne ovat usein olleet joko keveitä tuulihattuja tai hieman sisäänlämpiäviä pastisseja menneiden aikojen amerikkalaiselle kulttuurille ja elokuvalle.

Masennuksen kourissa

Nyt meillä tv-ensi-iltansa saava Irrational Man (2015) on yksi näitä Allenin ohilaukauksia. Se kertoo filosofian professori Abe Lucasista (Joaquin Phoenix), joka on entinen idealisti ja nykyinen masentunut keski-ikäinen surkimus.

Abe saa lehtorinpaikan yliopistossa Newportissa ja jopa kahden ihanan naisen rakkauden, mutta mikään ei miestä piristä. Lopulta hän ajautuu Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin päähenkilön Raskolnikovin ratkaisuun. Abe toivoo saavansa uutta ytyä elämäänsä tappamalla haitallisena ja hyödyttömänä pitämänsä ihmisen.

Abe ei vain oikein tajua päätöksen tuomaa moraalista pulmaa: onko ihmisen tappaminen koskaan oikein ja onko liioin hyväksyttävää asettua niin tehdessään lain, moraalin ja yhteisön yläpuolelle?

Allen ei nyt kykene viemään rakentelemiaan ajatuksia ja kysymyksenasetteluja pintaa syvemmälle. Tämän vuoksi Irrational Man jää eräänlaisen kiintoisan mutta hieman onton luonnoksen tasolle, Phoenixin, Emma Stonen ja Parker Poseyn hyvistä roolitöistä huolimatta.

Elokuvan taustalla ei tällä kertaa soi Allenin yleensä suosima vanha jazz, vaan jatkuvalla ( ja jo hieman puuduttavalla) syötöllä Ramsey Lewis Trion hitti The ”In” Crowd vuodelta 1965.

Syytösten kohteena

Irrational Manin jälkeen Allen on tehnyt jo kolme elokuvaa ja yhden tv-sarjan, mutta hänen asemansa yhdysvaltalaisessa elokuvateollisuudessa on muuttunut. Sen sijaan, että Allen olisi kaikkien rakastama veteraaniohjaaja, jonka elokuvien rooleista näyttelijät kilpailevat, hän on me too -liikkeen myötä pudonnut pohjamutiin. Ehkä hieman sijaiskärsijänäkin.

Me too -kähinöissä nimittäin nousi esiin Allenin entisen kumppanin Mia Farrow’n vanha syytös siitä, että Allen olisi vuonna 1992 ahdistellut seksuaalisesti Farrown tuolloin 7-vuotiasta ottotytärtä Dylania. Vuonna 1993 päättyneessä tutkinnassa Allenia vastaan ei löytynyt näyttöä. Lisää sotkua seurasi, kun Allen ja Farrow’n toinen adoptiotytär Soon-Yi Previn avioituivat 1997.

Kun Allen sai elämäntyöstään Kultainen maapallo -palkinnon 2014, syytös pomppasi jälleen pinnalle. Farrow’n lapsista Ronan ja Dylan itse heittivät taas epäilyjä Allenin ylle ja Moses puolusti häntä.

Seurauksena uudelleen heränneistä syytöksistä tuotantoyhtiö Amazon hyllytti Yhdysvalloissa Allenin uuden elokuvan A Rainy Day in New York ja purki ohjaajan kanssa tehdyn kolmen elokuvan sopimuksen. Euroopassa elokuva on tiettävästi saamassa ensi-illan useissa maissa.

Entä kuinka tämä vaikuttaa Woody Allenin muuhun tuotantoon? Yhäkö mahdollisesti ahdisteluun syyllistyneen Allenin elokuvia sietää katsoa?

Se on kustakin itsestä kiinni, mutta on kiistatonta, että Woody Allen on tehnyt ison liudan hienoja elokuvia.

Irrational Man, pe 30.8. klo 21.00 Yle Teema & Fem

X