Kiti Kokkonen teki dokumentin isästään Ere Kokkosesta: ”Hän oli hirveän hyvä isä”
Kiti Kokkosta hirvitti hieman lähteä tekemään dokumenttia isästään Ere Kokkosesta, mutta lopputuloksen nähtyään hän oli iloinen ja kiitollinen.
Kiti Kokkonen kiittää vanhempiaan siitä, että nämä suhtautuivat eron jälkeenkin toisiinsa kunnioittavasti. ”Lapsen näkökulmasta oli tärkeää, että kaikki saivat rauhassa tykätä toisistaan.”
Kiti Kokkonen kuvailee joutuneensa lievään paniikkiin, kun häntä pyydettiin mukaan tekemään dokumenttia isästään Ere Kokkosesta.
”Mietin, pystynkö siihen, sillä isän historian ja valokuvien läpikäyminen on minulle kauhean surullista ja haikeaa. Dokumentti tuntui kuitenkin hienolta kunnianosoitukselta isää kohtaan. En voinut kieltäytyä siitä sillä perusteella, että minulle tulee vähäksi aikaa haikea mieli”, Kokkonen sanoo.
Päätökseen vaikutti myös se, että Kokkonen luotti dokumentin tekijöihin, tuottaja Liisa Akimofiin ja toimittaja Arto Nybergiin.
”Tiesin, että heidän käsissään tästä tulee laadukas ja hieno juttu, ja niin siitä tulikin. Dokumentti on taiten tehty, tyylikäs ja inhimillinen. Olen iloinen, että se tehtiin.”
Arkistomateriaalien lisäksi dokumentissa nähdään pitkiä haastatteluosuuksia, joissa Kiti Kokkonen kertoo Nybergille avoimesti paitsi isästään myös omasta historiastaan.
”Ei avoin puhe ollut minulle nuorena mitenkään itsestään selvää eikä helppoa. Ikääntyessään sitä kuitenkin huomaa, että puhuminen ja keskusteleminen ovat kauhean tärkeitä asioita. Tosin jos minulle olisi tapahtunut jotain ihan hirveää, en ehkä juttelisi siitä yhtä avoimesti.”
Maine kihahti päähän
Kiti Kokkonen muutti hieman alle kymmenvuotiaana isänsä Eren kanssa Klaukkalaan, ja samoihin aikoihin hän alkoi myös näytellä tv:ssä. Kokkosen omien sanojen mukaan maine nousi hänellä tässä vaiheessa päähän.
Nuori filmitähti ajeli taksilla kouluun, vei kavereitaan ravintolaan syömään pihvejä ja jakeli nimikirjoituksia.
”Minusta tuntuu, että vanhempani eivät edes tienneet tästä. Se oli jotenkin omaa salaista puuhailuani”, Kokkonen nauraa.
Muutamaa vuotta myöhemmin Kokkonen liittyi Helsingin ylioppilasteatteriin, joka kuuluu Suomen ammattimaisimpiin harrastajateattereihin. Siellä hän järkyttyi huomatessaan, kuinka syvää rajaa taiteen ja viihteen välille vedettiin.
Jotain aavistusta Kokkonen oli tosin tästä kahtiajaosta saanut käytyään isänsä kanssa kotona satunnaisia keskusteluja tämän komedioiden kohtaamasta kritiikistä.
”Minun silmissäni isällä oli kuitenkin tosi hyvä itsetunto, ja hän keskittyi tekemiseen. Hän oli kova tekemään töitä ja koki saavansa siitä niin paljon plusmerkkistä, että se kritiikki oli hänen elämässään hyvin pienessä roolissa.”
Ere oli lempeä ja läsnäoleva isä
Kun Kiti Kokkosen vanhemmat 1970-luvun lopussa erosivat, sitä pidetiin varsin kummallisena, että lapsi jäi asumaan isänsä kanssa ja äidistä tuli etävanhempi.
”Tyttären näkökulmasta toivoisin tämän dokumentin antavan esimerkin siitä, että isät voivat olla kasvattajina hyvinkin läsnäolevia ja lempeitä. Minusta on kiva, jos se tulee sieltä esiin.”
Kiti Kokkonen menetti isänsä 15 vuotta sitten, lokakuussa 2008.
”Hän oli kyllä hirveän hyvä isä, läsnäolevainen ja kuuntelevainen. Sen takia menetys tuntuu vieläkin niin isolta”, Kiti Kokkonen sanoo.
”Voi olla ettei läheisten menetyksistä pääse ikinä täysin yli, mutta ehkä niistä ei kuulukaan päästä.”
Kokkonen Kokkosesta, tiistai 14.11. klo. 21.05, Teema & Fem