Alzeheimer loitonsi ja vei äidin viidessä vuodessa – Laulaja Päivi Lepistö kulki vierellä: ”Uskon, että äiti tunnisti minut loppuun saakka”

Laulaja Päivi Lepistö eli vuonna 2013 vauhdikasta keikka-arkea. Movetronilla meni lujaa, ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Keikkoja piisasi. Kun lapset olivat pieniä, he olivat paljon Päivin vanhempien hoidossa Kihniössä. Äiti ja isä olivat todella tärkeässä roolissa, ja tytär saattoi keskittyä huoletta keikkailuun.

”Äidin sairastumisen merkit huomasimme pikkuhiljaa. Ruokaa laittaessaan äiti saattoi kysyä, tuliko ruokaan suolaa, vaikka oli tehnyt samaa annosta koko ikänsä. Äiti oli innokas ristikoiden ratkoja, mutta yhtäkkiä hän ei saanutkaan niitä enää valmiiksi”, Päivi Lepistö kuvailee.

Äiti ei ennenkään ollut mikään supliikki-ihminen mutta muuttui entistä hiljaisemmaksi ja vetäytyvämmäksi.

”Suvussamme on muistisairautta, ja veimme äidin ­melko nopeasti tutkimuksiin, joissa äidillä todettiin Alzheimerin tauti. Hitaasti ja tasaisesti etenevä muistisairaus. Taudin eteneminen on yksilöllistä.”

Alzheimerin tauti vei toimintakyvyn

”Äidin toimintakyky aleni seuraavina vuosina nopeasti. Lopulta häneltä meni kävelykyky ja hän joutui pyörätuoliin. Koti alkoi olla äidille turvaton paikka. Hän saattoi herätä yöllä vessaan ja noustessaan kaatua ja lyödä päänsä.

Kun vaikeuksia alkoi olla kaikessa toimintakyvyssä ­syömisestä lähtien, isä sanoi, ettei enää pysty hoitamaan äitiä kotona, koska tämä tarvitsee valvontaa 24/7. Oli kova paikka koko perheelle, kun kolmen vuoden päästä sairastumisestaan äiti muutti ympärivuorokautisen hoivan piiriin.

Upouudessa hoitokodissa oli pääosin hyvä hoito, mutta henkilökuntaa olisi saanut olla enemmän. Iskä kävi päivittäin syöttämässä äidin. Itse kävin sekä yksin että lasten kanssa aina, kun töiltäni kerkesin.

Äiti tunnisti meitä vaihtelevasti. Minut nähdessään silmiin syttyi tuike ja huuliin hymynkare, joten uskon, että syvällä sisimmässään hän tunnisti minut loppuun saakka.

Pikkuhiljaa hän meni kuitenkin miltei puhumattomaksi, joten loppuvaiheessa tärkeintä oli hellyys ja läsnäolo. Usein lauloin äidille hänen mielikappaleitaan.”

Äidin viimeiset sanat

”Juhannuksena 2018 kävin keikkojen välissä äidin luona. Siinä häntä syöttäessäni kerroin, mistä olen tulossa ja että jatkan pian matkaa. Äiti katsoi minuun ja kysyi yhtäkkiä selkeällä äänellä: ”Että mihkäpäin?”

Minulla meni pasmat sekaisin. Hän oli kuullut ja ymmärtänyt kaiken. Tuntui hyvältä, sillä äiti oli aina suurin fanini.

Ne olivat äidin viimeiset sanat. Kaksi kuukautta myöhemmin elokuussa hän menehtyi. Olimme koko perhe äidin vierellä saattelemassa häntä viimeiselle matkalle.

Olen onnekas, että sain olla äidin vierellä nuo viimeiset hetket. Pahinta oli katsoa, kun toinen vetelee viimeisiä lyhentyviä hengenvetojaan. Kuoleman hetki sen sijaan oli kaunis ja rauhallinen. Siitä ei jäänyt kuin kauniita muistoja.

Viime metreillä toivoin eniten, että olisin voinut kääntää kelloa taaksepäin. Pahinta Alzheimerissa oli tilanteen hyväksyminen. On surullista ja raadollista läheisille, kun rakas ihminen pikkuhiljaa loittonee pois sellaisena, kuin hänet tunsi.

Äidillä lääkehoidot eivät toimineet, ehkä sairaus oli jo löydettäessä liian pitkällä. Emme tiedä. Olisin toivonut, että äiti olisi saanut olla terve ja nähdä lastenlastensa kasvavan. Esikoispoikani täyttää 18 ja tyttäreni 14.”

”En pelkää muistisairautta”

”Äidin kohtalo on jättänyt jäljen. Suvustamme löytyy muistisairauden lisäksi myös kakkostyypin diabetesta. Omalla kohdallani en pelkää muistisairautta. Se tulee, jos tulee.

Tiedostan, että nyt 51-vuotiaana aikaa on vääjäämättä enemmän takana kuin edessä. En kuitenkaan jää odottelemaan sairauksia. Ajatuksilla voi oloaan helposti parantaa tai pahentaa. Asenne ratkaisee.

Itselleni tärkeintä on, että ääni kulkee ja jaksan hillua lavalla tunnin, kuten olen tehnyt jo 30 vuotta. Aion vetää täysillä loppuun saakka.”

Movetron – Romeosta Juliaan -historiikki julkaistiin huhtikuussa.

Lue myös: Tuijasta tuli Alzheimeriin sairastuneen miehensä omaishoitaja – ”Vaikka yhteiset muistot Askolta häviävät, uskon, että tunteet yhä pysyvät”