Hittinikkari Kassu Halonen säveltää nyt sinfonioita: ”Jos tuntisin hitin kaavan, olisin säveltänyt pelkästään niitä”
Suomalaisen kevyen musiikin vaikuttajista yksi nimi on ylittämätön. Kymmenien kulta- ja platinalevyjen mies, 70 vuotta täyttävä Kalervo ”Kassu” Halonen kirjoittaa nyt samalla innolla sinfonioita.
Kassu Halonen juhlii tammikuussa syntymäpäiviään konsertissa. Samalla ilmestyvä elämäkertateos summaa menestyksekkään musiikkiuran värikkäät vaiheet. Haloselle kyky säveltää on lahja: ”Kuuntelen, mitä korvissa soi ja kirjoitan sen ylös.”
Ei ollut moista nähty! Suomen ensimmäinen tanssiva kapellimestari Kalervo ”Kassu” Halonen ihastutti ja vihastutti Suomen kansaa 40 vuotta sitten. Kehopositiivisuudesta ei vielä puhuttu, ja Halostakin arvosteltiin ihan julkisesti, ettei tuon kokoluokan kaverin ole sopivaa hillua ja heilua kameroiden edessä. Ja vielä violetti pipo päässään!
Tähän Halonen itse tuumasi, että aina jonkun täytyy olla ensimmäinen. Hän tuli noihin aikoihin ryminällä julkisuuteen myös sooloartistina ja sai heti kärkeen kokea julkisuuden valtavan voiman – hyvässä ja pahassa.
”Television vaikutus oli tuolloin monin verroin nykyistä väkevämpi. Kanavia oli kaksi ja ohjelmaa muutama tunti illassa. Ei ollut vaihtoehtoja, vaan kaikki joutuivat katsomaan sitä, mitä tuutista tuli”, Kassu Halonen hymähtää.
Vaikka mies on nuoruusajoistaan rauhoittunut, vielä sama showmies ja velikulta kuikuilee ulkokuoren alta. Haloselle on uran varrella ehtinyt sattua monenmoista.
Esimerkiksi kerran hän peruutti vankan amerikanrautansa tv-yhtiön lasiovien läpi aulan puolelle, koska ei keksinyt muuta keinoa herättää työpaikallaan torkkuvaa vahtimestaria. Erään toisen kerran Halonen osti levy-yhtiön laskuun pianon, vain mätkiäkseen sen lekalla säpäleiksi albumin kansikuvaa varten.
Huilistista urkuriksi
Kassu Halonen oli hurja kaveri jo alaluokilla, ja keskikoulussa meno sen kun yltyi.
”Isoveljeni, joka oli ollut siellä ennen, jätti minulle ’perinnöksi’ koulun asuntolan avainnipun, jonka oli jostain vohkinut. Avaimien avulla saatettiin joskus näpistää keittiöstä makkaroita tai keitellä kiljua vintillä. Asuntolan tyttöjen kerrokseenkin pääsi pujahtamaan omilla avaimilla.”
Soittelu oli alkanut mandoliinilla ja haitarilla jo ennen kouluikää. Sitten tuli kitara, ja armeijan soitto-oppilaana huilu sekä monet pop-soittimet rummuista alkaen.
Ahkerasti treenaavaa, musikaalista nuorukaista odotti lupaava klassisen musiikin ura, kunnes kaikki muuttui yhdessä yössä. Sinä yönä huilisti Halonen osui parikymppisen Kirka Babitzinin keikalle.
Huilisteja ei lavalla näkynyt, joten Halonen päätti muuntautua urkuriksi, sillä hän halusi mukaan lavalla näkemäänsä menoon. Tämä valaistuminen tapahtui 1970-luvun alun Ruotsissa, jonne Halonen oli muuttanut sisarustensa perässä.
Hienot Hammond-urut Halonen kävi hakemassa osamaksulla Malmöstä, ja alkoi hillitön harjoittelu.
”Kasasin Ruotsissa asuvista suomalaissoittajista bändin, mutta keikkatilanne ei ollut hääppöinen, joten muutimme Suomeen. Tilanne oli kurja täälläkin, ensimmäisen kesän asuimme keikkabussissa kainuulaisen sekatavarakaupan takapihalla.”
Kassu Halonen napattiin Finnlevyn iskelmätehtaalle
Tällä välin Kirkan yhtyeessä urkuri toisensa jälkeen oli saanut potkut. Lopulta paikka aukesi Haloselle. Se oli läpimurto musiikkipiirien eturiviin, ja Halonen pääsi näyttämään pitkää nenää kotikulmien väelle, joka oli toppuutellut, että on turha haaveilla suuresta tulevaisuudesta.
”Minua sikäläinen asenne ei koskaan onnistunut lannistamaan. Tiesin, että jonain päivänä onnistun!”
Kirkan riveistä Kassu Halonen napattiin Finnlevyn iskelmätehtaalle – aluksi sovittamaan, sitten tuottamaan musiikkia esimerkiksi Frederikin ja Vicky Rostin kaltaisille artisteille.
Pian työstettäväksi alkoi tulla myös poppia ja rokkia, kuten Riki Sorsaa, Hurriganesia ja Broadcastia. Jälkimmäisen bändin riveistä kasvoi itsenäisiäkin artisteja, kuten Edu Kettunen ja Kim Lönnholm, joista tuli Halosen tärkeitä työtovereita.
Iskelmä- ja poptuotantoja työstäessään Halosessa oli herännyt halu tehdä musiikkia myös omilla ehdoillaan ja omalla nimellään. Muutamassa vuodessa hän urakoi peräti viisi soololevyä.
”Päällikkömme Jaakko Salo antoi mahdollisuuden tehdä omaa musiikkia, koska samalla pystyin testaamaan uusia ideoita. Jakke ymmärsi, että siitä olisi hyötyä koko talolle. Eihän iskelmäsessioihin varattua studioaikaa voinut kokeiluihin tuhlata.”
Yhdessä yli 700 laulua
1980-luvun puolivälin lähestyessä Irwin Goodmanin uraan oli mahtunut jo useampia nousuja ja laskuja, ja loiston ajat vaikuttivat jääneen 1970-luvulle St. Pauli ja Reeperbahnin ja Poing poing poingin vuosiin.
”Irwin oli siihen saakka itse säveltänyt Vexi Salmen tekstit, vaikkei osannutkaan niitä nuoteiksi kirjoittaa”, Halonen kertoo.
Sitten sävellyksiä ei enää syntynyt. Kansantaiteilijan elämä oli sellaiseen liian rempallaan. Onneksi Vexi Salmi oli kuullut huhuja nuoresta, lahjakkaasta Halosesta, ja keksi pyytää tältä sävellyksiä teksteihinsä, joita oli sorvailemassa Irwinille.
Yhteistyön tuloksena Irwinin ura lähti uuteen nousuun ja kipusi korkeimpaan huippuunsa syksyllä 1988, jolloin yksi kappale nosti alkoholisoituneen Irwinin vielä kertaalleen supertähtien joukkoon.
Halonen paljastaa, että tekijät itse eivät Rentun ruususta menestystä odottaneet. Heille laulu oli vain yksi tusinassa.
”Mutta se oli se yksi, josta sattui tulemaan valtava hitti. Kun sain tekstin pöydälleni, lukaisin sen läpi ja naurahdin, että onpas hurja stoori. Muistan Vexin vastanneen, että teepä sitten hurja sävellys myös. Säveltämisessä tuskin meni varttia pidempään, mutta ei ollut Vexillä mennyt kauan tekstissäkään.”
Irwinin levytysten myötä Halosesta ja Salmesta kasvoi saumaton työpari, modernien aikojen Kärki ja Helismaa. Parhaimmillaan Halosen kymmenestä sävellyksestä yhdeksän sai tekstinsä Vexin kynästä. Yhteistyö jatkui Vexi Salmen kuolemaan 2020 asti.
”Vexi opetti mitä tarkoittaa reipas työtahti. Ehdimme tehdä yhdessä yli 700 laulua.”
Kassu Halonen muistelee Kirkaa
Jo 1970-luvulla Kirkan bändissä Halosesta oli tullut ensin artistin kapellimestari ja sovittaja, sitten tuki ja turva. Luottamusasema lunastettiin lopullisesti, kun Kirkan uusi nousu suomalaisen musiikkitaivaan kirkkaimpien tähtien joukkoon alkoi. Harva muistaa, että se käynnistyi raskaalla rockilla vuonna 1986.
”Se lyhyeksi jäänyt kausi, joka Kirkalle tuottamastani R.O.C.K.-älppäristä alkoi, oli hänelle itselleen uran rakkainta aikaa”, Halonen tietää.
”Kirka pääsi palaamaan juurilleen, kunnon rytinään. Mutta pian kävi selväksi, ettei tanssiravintoloissa voi kiertää luukuttamassa hevirokkia.”
Keikkajärjestäjien alkaessa painaa jarrua oli tehtävä jotain. Oltiin umpikujassa – mutta sitä artisti itse ei ymmärtänyt, tai halunnut hyväksyä.
Kirkan taustavoimissa vaikutti tuolloin Halosen ja Salmen lisäksi tärkeänä lenkkinä Kisu Jernström.
”Kolmisin mietittiin, että millä ilveellä Kirkan ura nostetaan raiteilleen. Keikkailu kun on niin tärkeä osa artistin hommaa Suomessa. Vexi sen taisi kiteyttää, että Kirkan on osallistuttava Syksyn säveleen – ja voitettava se!”
Ja kesämökkireissulla se tapahtui. Tarttuva melodia putosi Halosen korviin jostain ylhäältä, sanoineen päivineen. Ne olivat tosin englanniksi: ”I hate to see the sadness in your eyes…”
Aihion kuultuaan ruotsinkielinen Kisu käänsi avainfraasin tuoreella tavalla muotoon ”Surun pyyhit silmistäni”. Sen ympärille Salmi kirjoitti loput rivit.
”Sitten Kirkaa maaniteltiin ja lopulta melkein huijattiin laulamaan tämä suomenkielinen ralli, josta hän yritti kieltäytyä viimeiseen asti. Levyllä kuultava laulusuoritus on vieläpä ensimmäinen otto, Kirkan harjoituskerta”, Halonen muistelee.
Sen kolmikko lähetti Syksyn säveleen, ja se voitti. Voittokappaleen sisältävästä pitkäsoitosta tuli ensimmäinen suomalainen levy, jota myytiin yli 200 000 kappaletta. Myös seuraavista Kirkan levyistä tuli moninkertaista platinaa.
”Kirkan myyntimääriä katsellessani olin varma, että tuon korkeammalle kukaan ei voi koskaan päästä – kunnes tuotin itse Jari Sillanpään debyytin. Vasta silloin pudottiin Kirkan kanssa myyntitilastoissa toiseksi. Toisaalta kohosin Sillanpään kanssa kaikkien aikojen ykköseksi”, Halonen hymähtää.
Maamme valovoimaisimman tangokuninkaan nimeä kantanut pitkäsoitto oli listan kärkipaikoilla kokonaisen vuoden, ja sitä on näihin päiviin mennessä myyty yli 270 000 kappaletta. Se on Suomen äänitehistorian myydyin albumi.
Islanders Helsingin Ruoholahdenkadulla 1977. Pianossa Kari Siukonen ja mikrofonien takana Pekka Helin, Janne Louhivuori ja Kassu Halonen. Koiraa silittelee solisti Kirka Babitzin. © Pentti Nissinen / IS / Lehtikuva
Klassista Kainuussa
Musiikki tarjosi aikoinaan Kassu Haloselle menolipun maailmalle Kainuun korvesta. Mutta vaikka mies voikin lähteä Kainuusta, kainuulaisuus ei lähde miehestä.
Jo parikymmentä vuotta Halonen on viettänyt kesänsä lapsuusmaisemissaan. Vanhassa, tutussa kyläkoulussa Oulujärven Manamansalossa toimii vireä kulttuurikeskus nimeltään Kassu Halonen Taidetalo, jonka kyljessä Halonen pyörittää puolisonsa Miian kanssa Kultahiekat-lomakylää.
Halonen summaa, että elämä on nykyään seesteisempää kuin takavuosina. Lähes parintuhannen iskelmän, popin ja rokin jälkeen musiikillinen intohimokin kohdistuu taas klassiseen musiikkiin. Juuri sitä Halonen aikoinaan opiskeli, mutta kevyt musiikki vei vuosikymmeniksi mukanaan.
Työtahti on sinfonikko-Halosella sama kuin iskelmä-Halosella: maaninen, Vexi Salmelta omaksuttu.
”Luomiskaudella sävellän kymmenestä kahteentoista tuntia päivässä, ilman vapaapäiviä. Seitsemän sinfoniaa on valmiina, kahdeksas työn alla”, Halonen toteaa.
Samalla hän iloitsee siitä, että orkesteritoimintaa lamauttaneiden koronasulkujen päätyttyä sävelteokset ovat viimein saamassa ensiesityksiään.
Kassu Halosta on aikojen saatossa usein tituleerattu musiikintekijäksi, joka kuulemma tietää, millä konstilla hittejä syntyy.
Merkkipäiväänsä valmistautuva säveltäjä pudistaa oletukselle päätään.
”Jos tuntisin hitin kaavan, olisin säveltänyt pelkästään niitä! Vaikka hittejä äkkiseltään tuntuukin sattuneen kohdalleni useita, ei osumaprosentti niin kummoinen ole, jos laskee kuinka monta laulua olen säveltänyt”, Halonen huomauttaa hymyillen.