Kirja-arvio: Elämän jäljet näkyvät Vanhassa Raumassa – ”Kirjan pysäyttävin kuva on kuluneesta puulattiasta”
Vanhan puutalon remontti on aina suuri seikkailu. Kun kohteena on noin kaksisataa vuotta vanha talo, tarvitaan asukkailta kärsivällisyyden lisäksi nöyryyttä.
Miksi kiinnosti?
Vanha Rauma on ainutlaatuinen, historiallinen asuinalue. Se on koko Pohjoismaiden suurin yhtenäinen puukaupunginosa ja se on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon.
Tuollaisilla vanhoilla taloilla on jännä vaikutus ihmismieleen. Ne jotenkin rauhoittavat ja maadoittavat: niiden lähellä on hyvä olla. Siksi tunnen suurta kiitollisuutta ihmisille, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen vanhasta talosta huolehtimisen ja siinä asumisen. Omistajalleen vanha puutalo on elämäntehtävä. Siitä tämä kirja kertoo.
”Rakennushistoriallisen arvon säilymisen kannalta turvallinen periaate on, että korjaaja etenee maltilla ja tekee mieluummin vähemmän kuin enemmän. –– Kuluneisuus ei haittaa, mikäli rakennusosan tehtävä edelleen täyttyy. Mitään, mikä ei ole rikki, ei pidä korjata.”
Mitä pidin?
Kirjassa kerrotaan 11:n eri Vanhan Rauman talon korjaus- ja restaurointityöstä. Paljon on kaunista katsottavaa ja ihania yksityiskohtia, mutta varsinkin näin asuntomessuhypen aikaan pysäyttää erityisesti kirjan ajatusmaailma. Näissä taloissa ei eletä trendien mukaan.
Vanhan Rauman asukkaat ovat oivaltaneet, että vanhasta talosta ei saa tehdä kulissia eli remontoida joka paikkaa uutuuttaan kiiltäväksi ja korskean komeilevaksi, vaan pitää mukautua taloon ja hyväksyä se, että vanha talo nyt vain on vino.
Kutkuttava ajatus on, että asukas on pelkkä vierailija talossaan ja hänellä on vastuu talosta ja sen hengen säilymisestä jälkipolville.
Arvio: ***
Kirja sai minut…
hiljentymään ajatukseen, että kuluneita pintoja ei tarvitse maalata. Kirjan pysäyttävin kuva on kuluneesta, maalatusta puulattiasta. Talon omistajilla ei ole aikomustakaan maalata sitä, sillä he arvostavat elämän jälkiä talossaan.