Kun automatka oli seikkailu – ilman kännykkää ja luottokorttia

Alppimaisemaa vasten pysäköity auto näyttää valokuvassa valtavalta.

Todellisuudessa Peugeot 203 oli pienempi kuin useimmat nykyajan perheautot. Sen takakontti oli niin ahdas, että koko perheen vaatteet piti sulloa kahteen matkalaukkuun.

Lopun tilan veivät mustaan kankaaseen kääritty työkalusetti ja suuri eväslaatikko, jonne pakattiin näkkileipää, lihasäilykkeitä, meetwurstia ja Koskenlaskija-sulatejuustoa taukopysähdyksiä varten.

Sivuikkunalla auton takaosassa roikkui pukupussi, jossa oli vanhempien kaupunkivaatteet. Pussin takia Ilpo Salonen ei koskaan nähnyt, miltä maisemat näyttivät tien vasemmalla puolella.

Salosten perhe kuului suomalaisiin automatkailun uranuurtajiin. He huristelivat Peugeotillaan Roomaan vuonna 1954. Sen jälkeen Euroopan-matkoja kertyi kolmella eri vuosikymmenellä.

Ensimmäisillä reissuilla oli mukana perheen kolme vanhinta lasta. Vuonna 1956 syntynyt Ilpo Salonen oli mukana vasta vuodesta 1963 lähtien. Juuri siltä samalta reissulta alppikuvakin on otettu.

Vuoristoja ylittävillä serpentiiniteillä Peugeotin moottorin kaikki 45 hevosvoimaa joutuivat töihin. Ilpo Salosen perhealbumi

Peugeotin katolla näkyy Valkeakosken ammattikoulussa teetetty kangashuppu, jonka sisällä on teltta ja muut leiriytymisvarusteet. Isä on kiinnittänyt paketin kattotelineeseen tukevilla nahkahihnoilla.

Jokaisen Eurooppaan suuntautuneen kesämatkan jälkeen isä ja äiti Salonen askartelivat muistojen mapin, johon lisättiin valokuvia, postikortteja, karttoja, kuitteja ja käsin kirjoitettuja tekstejä. Vasta aikuisena Ilpo Salonen havahtui huomaamaan, miten hyvin perheen yhteiset automatkat oli dokumentoitu. Tekniikan Maailman toimittajana työskentelevä Salonen työsti aineistosta kirjan Täältä tullaan Eurooppa (Avain, 2019).

Ajankuva perhematkailun pioneereista kertoo samalla myös keskiluokkaisen perheen unelmista. Etelän lämpö ja kauniit hiekkarannat ovat edelleen turistien suosiossa, mutta melkein kaikki muu on muuttunut: autot, matkailu – koko Eurooppa.

Navigointi oli huolettomampaa: kartta käteen ja oikean väristä reittiä pitkin kohti määränpäätä. Ilpo Salosen perhealbumi

Nosturilla laivaan

Toisen maailmansodan jälkeen maailma avautui ennennäkemättömällä vauhdilla.
Syrjässä asuville suomalaisille tarjoutui uudenlaisia mahdollisuuksia nähdä maailmaa. Las Palmasiin järjestettiin Suomesta ensimmäinen tilauslento 1956. Matka potkurikoneella kesti tosin neljä vuorokautta. Ennen määränpäätä konetta piti vaihtaa viisi kertaa.

Samaan aikaan meriyhteydet Eurooppaan paranivat. Helsingin olympialaisten kunniaksi suomalaiset varustamot tilasivat kolme uljasta ”olympialaivaa”.

Kesäkuun alussa 1954 Salosten perhe astui Birger Jarliin, joka liikennöi Helsingin ja Tukholman välillä. Laivassa oli 30 autopaikkaa, mutta ei keulavisiiriä. Peugeot piti lastata laivaan nosturilla.

Autoja ei voinut ajaa Birger Jarliin suoraan. Ne siirrettiin laivaan satamanostureilla kuten rahtitavarakin. Lehtikuva

Mistä ajatus automatkailusta oli peräisin?

Ilpo Salonen uskoo, että matkakuume tarttui hänen vanhempiinsa kirjoista.

”Äiti oli opiskellut yliopistossa klassista kulttuuria ja kirjallisuutta. Ajatus tarunhohtoisesta Roomasta tuli varmaan sieltä.”

Kukaan tuttava ei ollut tehnyt vastaavaa matkaa. Tietoa motelleista, leirintäalueista tai muista käytännön asioista oli tarjolla niukasti, jos lainkaan.

”Aika luottavaista se oli”, sanoo Ilpo Salonen.

Pariisin Riemukaaren ympyrässä ajettiin Helsinkiin verrattuna hurjasti – mutta tämän päivän mittapuulla suloisen rauhallisesti ja väljästi. Ilpo Salosen perhealbumi

Ranskassa kotimaista Peugeotia oli helppo huollattaa, mutta frangilaskuissa piti olla tarkkana: käteisen rahan kun piti riittää koko matkan ajaksi. Ilpo Salosen perhealbumi

Sitä ei kaipaa, mistä ei tiedä

Kun tämän päivän esiteinille ehdottaa Euroopan automatkaa ilman turvavöitä ja kännykkää, saa vastaukseksi voihkintaa ja silmien pyörittelyä.

Sen jälkeen yhtälön vaikeuskerrointa voi lisätä oman maun mukaan.

Autossa ei ole ilmastointia tai radiota. Maksimivauhti on 80 km/h. Viiden tunnin matkaan kannattaa aina varata yli kymmenen tuntia.

Leirintäalueen tasosta ei ole mitään takeita. Välillä teltan pystytys tapahtuu umpimähkään pimeässä, kanalan tai tunkion viereen.

Telttakangas ei pidä vettä.

Auton ajovalot ovat himmeät tuikut, joten pimeällä liikkumista on vältettävä.

Autossa istuttiin ilman turvavöitä, eikä pyyhkimien ja lamppujen teho ollut kummoinen. Ilpo Salosen perhealbumi

Ilpo Salosen perhealbumi

Ennen matkaa pankista on hyvissä ajoin tilattava seitsemän eri valtion rahaa. Setelit toimitetaan erillisissä muovitaskuissa, joissa on vahva synteettinen haju.

Matkan aikana päiväbudjettia on seurattava tarkasti. Jos käteinen loppuu, lisää rahaa ei saa mistään.

Turistikohteet ovat harvassa, eikä niissä yleensä pärjää englannin kielellä.

Shoppailu velaksi voidaan unohtaa, koska luottokortteja ei ole.

Jos haluat värikuvan matkalta muistoksi, osta postikortti.

Italiaa varten on hankittava etukäteen bensakuponkeja, koska polttoaineen saatavuutta on säännöstelty.

Ruotsissa on vasemmanpuoleinen liikenne.

Tämän listan perustella on kai jo melko turvallista todeta, ettei kaikki ollut ennen paremmin.

”Mutta sitä ei kaipaa, mistä ei tiedä”, Ilpo Salonen naurahtaa.

Saloset pukeutuivat kaupungeissa huolitellusti ja siististi: oli kunnia-asia jättää suomalaisista autoturisteista hyvä vaikutelma. Ilpo Salosen perhealbumi

Hän vietti Peugeotin takapenkillä satoja tunteja ilman turvavyötä, leikkien tyytyväisenä pikkuautoillaan.

”Sain ottaa matkalle mukaan yhden pienen muovilaatikon, johon olin pakannut pikkuautoni ja lentokoneeni.”

Matkalukemisena Ilpolla oli pino Aku Ankkoja. Välillä vanhemmat ostivat ulkomaisia auto- ja moottoripyörälehtiä. Niiden kuvia oli mukava katsella, vaikkei tekstistä mitään ymmärtänyt.

Mieluisimmat matkamuistot liittyvät hetkiin, jolloin Ilpo nojasi käsillään etupenkkien väliin.

”Juttelimme vanhempien kanssa. Se oli parasta yhdessäoloa. Arjessa he eivät aina ehtineet olla niin paljon kanssani.”

Matkoilla saattoi museoissa ja eläintarhoissa nähdä vielä entistä siirtomaavaltioiden eksotiikkaa. Ilpo Salosen perhealbumi

Rauhanprojekti

Muistot lapsuuden kesämatkoista kasautuvat yhdeksi isoksi vyyhdiksi, jossa vuodet ja paikat sekoittuvat.

”Albumeista löytyvät ne erot”, Ilpo Salonen sanoo.

Kansioiden sivuilta katsovat sekä pellavapäinen ylpeä pikkupoika että pitkätukkainen teini, joka tuijottaa kameraa totisena aurinkolasien takaa, kädet puuskassa.

”Minun viimeinen perhematkani oli 14-vuotiaana. Sen jälkeen en halunnut lähteä enää. Alkoi teini-ikä.”

Lapsuuden matkat jäivät Ilpo Saloselle mieleen ennen kaikkea turvallisina seikkailuina.

Aina välillä tapahtui jotain yllättävää, mutta kaikesta selvittiin.

Ilpo Salosen lapsuudessa Saksa oli piikkilangoilla ja muureilla kahteen osaan jaettu maa. Ilpo Salosen perhealbumi

Muistiin jäivät myös monet kohtaamiset tavallisten ihmisten kanssa leirintäalueilta ympäri Eurooppaa. Matkustelu oli sosiaalista.

”Aina oltiin jotenkin yhteisissä porukoissa mukana, vaikka ei olisi osattu kieltäkään.”

1960-luku erosi nykyajasta yhdellä merkittävällä tavalla: Matkailuteollisuus oli yhä lapsenkengissään. Turisti altistui tavallisen elämän piiriin, kun nykyään vietämme lomamme turisteille tehdyissä kuplissa.

Toinenkin tärkeä ero tulee Salosen mieleen.

Hänen vanhempansa olivat eläneet sota-ajan.

”Uskon, että automatkailu oli heille myös eräänlainen rauhanprojekti. He opettivat meidät lapset tajuamaan, että on erilaisia ihmisiä ja heidän kanssaan voi tulla toimeen.”

Leirintämatkailuun liittyi ideologia.

”Vanhempani ajattelivat, että se yhdistää Euroopan kansoja. Kun voi olla keskenään tekemisissä ihan tavallisissa merkeissä, vaikka pestä hampaita samalla pesuhuoneella.”

Siinäpä ajatus, jolle löytyy varmasti käyttöä vielä nykyäänkin.