Hoitajana Riittaa on huoriteltu, purtu ja lyöty – Potilaan kuolema vei hänet toviksi alalta, mutta sydän pakotti palaamaan: ”Tämä on fantastinen työ”
Riitta Vartiaisen työura hoitajana alkoi Marian sairaalan päivystyksestä vuonna 1989. Hänen mukaansa tilanne oli yhtä kaoottinen silloin, kuin nyt liki 35 vuotta myöhemmin.
”Olemme jatkuvasti niin verbaalisen kuin fyysisen pahoinpitelyn alaisia. Olemme nyrkkeilysäkkejä", Riitta Vartiainen kuvailee arkeaan hoitajana.
”Työskentelin perushoitajana ilman minkäänlaista pätevyyttä. Kun olin saanut lääkeluvat, aloin tehdä sairaanhoitajan töitä”, Riitta Vartiainen kertoo työuransa alusta hoitajana.
Kun hän aloitti alalla, lääkärin tehtäviin kuului esimerkiksi ompeleminen ja hoidonarviointien tekeminen. Nyt teho-osaston hoitajat tekevät säädöt esimerkiksi hengityskoneisiin, joka oli ennen anestesialääkärin työ.
”Hoitajia on opetettu tekemään lääkärien työtä, teemme hoidon arvioinnitkin itsenäisesti. Sairaanhoitajat esimerkiksi Ruotsissa eivät tee puoliakaan sitä, mitä me täällä.”
Hoitajat henkisen ja fyysisen väkivallan alaisina
Riitta Vartiainen neuvoo nykyään potilaita puhelimitse. Hän vaihtoi puhelintyöhön sen jälkeen, kun potilas hyökkäsi terveyskeskuksessa hänen kimppuunsa. Se oli kolmas kerta. Potilas oli suuttunut, kun sai lääkäriajan vasta kahden viikon päähän.
”Mies oli yli kaksimetrinen, haukkui ensin huoraksi, siaksi ja paskaksi. Tätä kuulee päivittäin. Hän oli tulossa pöydän yli päälle, mutta onneksi työkaverit kuulivat huudon. Ei mennyt käsirysyksi, mutta tilanne oli niin uhkaava, että pelkäsin henkeni puolesta.”
Tapaus jäi kalvamaan.
Kun Vartiainen palasi töihin, hän kertoo pystyneensä olemaan työpisteellään vain hetken, ennen kuin rupesi tärisemään. Labralyhenteet ja muut työhön liittyvät asiat katosivat mielestä.
Diagnoosi – vakava masennus.
”En tiedä, pystyisinkö vieläkään kohtaamaan potilaita kasvokkain. Jos en olisi pystynyt palaamaan töihin ollenkaan, emme varmaan nyt keskustelisi.”
Riitta Vartiainen kertoo myös muista vaaratilanteista, joista osaa hän on itsekin todistanut. Potilas esimerkiksi heilunut aseen kanssa, rikkonut paikkoja, hakannut tuolilla. Yhden hoitajan kasvoluut hakattiin rikki.
”Olemme jatkuvasti niin verbaalisen kuin fyysisen pahoinpitelyn alaisia. Minua on huoriteltu, purtu, lyöty, päälleni on syljetty ja niin edelleen. Olemme nyrkkeilysäkkejä. Muistisairaat ihmiset ovat eri asia, he ovat oikeasti sairaita eivätkä voi sille mitään.”
Hänen kokemuksensa mukaan työnantaja ei ole ollut tapauksissa työntekijän puolella, vaan kysynyt ensimmäiseksi huolestuneena mitä hoitaja teki, kun sai asiakkaan hyökkäämään.
Hoitotyössä väkivallan uhka on hoitajan arjessa läsnä. © iStock
Työpäivän pituus melkein 15 tuntia päivässä
Myös perustyössä kertyi fyysistä ja henkistä kuormaa. Ylityötunteja Riitta Vartiainen sanoo tehneensä kolmen viikon aikana sata tuntia. Hän kertoo olleensa tuolloin päivittäin lähes 15 tuntia töissä.
Potilasturvallisuus vaarantuu, kun resursseja ja osaavia hoitajia ei ole.
Vartiainen sanoo kohdanneensa satoja potilasturvallisuuden vaarantavia tapauksia. Yleisimmät koskevat suppeita perehdytyksiä, epäpätevää henkilökuntaa ja epäsuhtaa henkilökunnan ja potilaiden määrässä.
”Päivystys on tukossa, kun kaikki petipaikat ovat menneet ja osa potilaista joutuu olemaan geriatrisissa tuoleissa, vaikka pitäisi saada paikka monitoripaikallisesta sängystä.”
Vuorossa saattaa toisinaan olla vain yksi hoitaja, jolla on oikeus antaa huumaavia lääkkeitä.
Potilaan kuolema sai vaihtamaan hetkeksi alaa
Vuonna 2005 sattunut tapaus sai Riitta Vartiaisen vaihtamaan toviksi alaa. Hän oli tuolloin helsinkiläissairaalan sisätautipuolen ainoa sairaanhoitaja. Vartiaisen lisäksi päivystyksessä työskenteli neljä sairaanhoitajaopiskelijaa, joilla ei ollut lääkelupia.
Oli kesä, sijaisia ei ollut.
”Päivystykseen tuli perusterve, 40-vuotias mies. Järkytyin, kun näin sydänfilmin. Kysyin miksei miestä viety Meilahteen, hänellä on sydäninfarkti. Ensihoitajat totesivat, että ei ole. Potilas oli odottanut monta tuntia perustason kuljetusta, koska sydäninfarktia ei huomattu.”
Sen jälkeen Vartiainen käski opiskelijoita soittamaan paikalle anestesia- ja sisätautilääkärin, jotta voi itse tehdä nitrotipan. Opiskelijat eivät ymmärtäneet tilanteen vakavuutta, vaan sanoivat, että listaukset pitää tehdä valmiiksi ennen vuoron loppua.
”Kun lääkärit saatiin vihdoin paikalle, neljä kertaa liuotettiin teholla ja potilas kuoli. Tämä ei ole ainut tapaus, mutta jäänyt parhaiten mieleen esimerkkinä, kuinka huono tilanne voi olla, kun päteviä henkilöitä ei ole. Päivystykset toimivat loistavasti, kun siellä on tietäviä ja osaavia henkilöitä.”
Jos ammattitaitoisia henkilöitä olisi ollut tarpeeksi, potilas olisi lähtenyt jo ensihoidosta oikeaan suuntaan. Kesän jälkeen Vartiainen lähti ja teki töitä sijoitusneuvojana. Palkka saattoi parhaimmillaan olla jopa 8 000 euroa – yli kolminkertainen hoitajan peruspalkkaan nähden.
”Jos tekisin työtä rahasta, olisin jäänyt sinne. Sydän kuitenkin on hoitotyössä. Haluan tehdä työtä, jolla on jotain merkitystä. Ee ei tarkoita sitä, ettei työstä tarvitsisi maksaa. Työ on paljon arvokkaampaa, kuin joku pirun rahojen sijoittaminen osakkeisiin tai muihin rahastoihin.”
Neljä päivää murtuneella jalalla
Riitta Vartiaisen mukaan tilanne on nyt Suomen terveydenhoidossa vaikea. Terveyskeskus ei pysty vastaanottamaan potilaita, joten heidät ohjataan päivystykseen. Päivystys poimii kiireellistä hoitoa tarvitsevat ja kehottaa muiden ottamaan yhteyttä terveysasemalle.
Asiakkaat ottavat yhteyttä, koska eivät ole saaneet lääkäriaikaa terveysasemalle, työterveyteen tai edes yksityiselle. Osa kävelee päivystykseen kehotuksista huolimatta. Ne, jotka eivät pysty kävelemään, jäävät vaivojensa kanssa kotiin.
”Mieti, että ihminen on murtanut jalkansa ja joutuu odottamaan neljä päivää leikkausta. Neljä päivää murtuneella jalalla”, Vartiainen puuskahtaa.
Tilanne on hänen mukaan mennyt vähitellen yhä huonomaksi. Lopullisesti hoitajat raivostuivat kikystä – Juha Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksesta.
”Työkavereita lähti päivystyksestä. Tuumattiin vain, että viedään vielä lomarahatkin. Lomarahaa on odotettu, että voidaan ostaa jotain määrättyä, kuten kodinkoneen tai mennä perheen kanssa lomalle. Moni osti sillä lapsilleen talvivaatteet. Ei ostanut enää. Sitä oli järkyttävä kuunnella ja työkaverit joutuivat lainaamaan jatkuvasti rahaa.”
Myös johtamiskulttuurissa on Riitta Vartiaisen mukaan isoja ongelmia: Lääkärijohtoisessa hierarkiassa käskytetään yhä ylhäältä alas, 2020-luvun Suomessa. Käskytetään, mutta ei muisteta aina edes tervehtiä.
Hoitoala vetovoimaisemmaksi – mutta miten?
Hoitoala pitää saada vetovoimaisemaksi, jotta ihmiset jälleen hakeutuisivat alalle. Tärkeä teko on Vartiaisen mukaan saada palkka vastaamaan työmäärää ja tehtävän vastuullisuutta.
”Meille työnnetään joka vuosi yhä enemmän lääkäreiden töitä. Meillä on hoitajia, jotka pistävät potilaita silmään ja heidän peruspalkkansa on tavallinen 2 600 euroa kuussa. Ennen kuin operaatio opetettiin hoitajille, silmälääkäreiden tekemänä pelkkä operaatio maksoi potilaalle 200 euroa.”
Riitta Vartiainen muistuttaa työn olevan monelle alalla todella rakas. Työ on vaihtelevaa ja monipuolista. On mahdollista erikoistua mihin tahansa, ja työskennellä vaikka toisella puolella maapalloa.
”Tämä on fantastinen työ, jos meidän vain annettaisi tehdä sitä.”
Uusilla hyvinvointialueilla on suuri pula hoitajista ja lääkäreistä. Sekä hoitajat että hoidettavat voivat yhä huonommin, paljastaa Seuran selvitys. © Tommi Tuomi
Perhe- ja peruspalveluministerin mukaan hyvinvointialueet tarvitsevat kipeästi lisärahoitusta. Hoitajapula ja hoitojonot eivät ratkea ilman lisärahoitusta. © Tommi Tuomi