Hollywood-gaalassa pukeuduttiin mustaan #MeToon puolesta – nähdäänkö sama ilmiö Suomessa? Elokuva-alan naiset kertovat

Jaa kaverilleTilaa Seura
© COLOURBOX
Näyttelijä-opettaja Elina Knihtilä ja ohjaaja-käsikirjoittaja Saara Cantell uskovat, että #MeToo-kampanja näkyy myös suomalaisen elokuva-alan kerääntyessä palkitsemaan vuoden huippusuorituksia. "On selvää, ettei suomalainen elokuva-ala voi vaieta omista ongelmistaan, eikä sivuuttaa kampanjaa omissa juhlissaan", Cantell kommentoi.

Punainen matto täyttyi viime sunnuntai-iltana mustiin pukeutuneista Hollywood-tähdistä, kun elokuva- ja televisioalan Golden Globe -palkinnot jaettiin Los Angelesissa.

Edustamalla mustissa gaalavieraat halusivat osoittaa tukensa #MeToo-kampanjalle, joka nosti viime syksynä näkyvästi esiin elokuva-alalla pitkään vaiettuna pysyneen aiheen: seksuaalisen häirinnän.

Sunnuntai-ilta oli ensimmäinen Hollywood-tähtien suuri kokoontuminen sen jälkeen, kun kampanja alkoi. Suomessa alan ihmiset kokoontuvat kampanjan alkamisen jälkeen näkyvimmin yhteen myöhemmin keväällä, kun alan parhaita palkitaan Jussi-patsailla.

Tullaanko myös Jussi-gaalassa näkemään kannanotto seksuaalista häirintää vastustavan kampanjan puolesta?

”En näe mitään syytä, miksei tällainen kannanotto istuisi myös suomalaiseen gaalaan”, toteaa näyttelijä ja Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä.

”On selvää, ettei suomalainen elokuva-ala voi vaieta omista ongelmistaan, eikä sivuuttaa kampanjaa omissa juhlissaan”, kommentoi ohjaaja ja käsikirjoittaja Saara Cantell.

Häirintä esillä myös juhlapuheissa

Pukeutumisen lisäksi #MeToo-kampanja näkyi Golden Globe -gaalassa juhlapuheissa. Tilaisuuden juontanut Seth Meyers suomi jo avajaispuheessaan seksuaalista häirintää ja etenkin kampanjan myötä isojen syytösten kohteeksi joutunutta Harvey Weinsteinia

Kaikki alkoi viime syksynä, kun The New York Times -lehti paljasti elokuvatuottajamoguli Weinsteinin ahdistelleen seksuaalisesti lukuisia näytteijöitä. Myöhemmin näyttelijä Alyssa Milano kirjoitti tviitin, jossa hän kannusti naisia kertomaan kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä sosiaalisessa mediassa #MeToo-tunnisteella.

Sunnuntaisessa gaalassa raikuvat aplodit sai osakseen myös entinen talk show -juontaja Oprah Winfrey. Hänet palkittiin tilaisuudessa työstään vahvojen naisten esiintuojana mediassa. Kiitospuheessaan Winfrey otti voimakkaasti kantaa #MeToo-kampanjan puolesta.

”Ainoastaan se, ettei yksikään palkituista miehistä käyttänyt tilaisuutta ottaa kantaa kampanjan puolesta tai elokuva-alalla esiintyvää seksuaalista häirintää vastaan oli surullista”, Saara Cantell kommentoi.

”Pelkät kannanotot eivät riitä”

Seksuaalista häirintää esiinnostava kampanja on herättänyt keskustelua myös Suomessa. Ohjaaja ja näyttelijä Heidi Lindén on kerännyt naisten kokemuksia häirinnästä elokuva-alalla. Monissa kertomuksissa toistuu sama kourallinen nimiä. Niitä ei kuitenkaan ole kerrottu julkisuuteen.

Aiemmassa Seuran haastattelussa Lindén arvioi, että seksuaalisen häirinnän teema tulee olemaan osa julkista keskustelua myös tänä vuonna. Ainakin keskustelu on levinnyt kulttuurialalta myös muualle, kuten eduskuntaan ja puolustusvoimiin.

Sekä Cantell että Knihtilä uskovat, että seksuaalista häirintää käsittelevillä, julkisilla kannanotoilla on merkitystä. Ne tekevät asiaa näkyväksi ja pitävät keskustelua yllä.

”Näyttelijäliitto on tehnyt seksuaalisesta häirinnästä selvityksen ja julkaissut aika hurjia lukemia jo vuonna 2011. Silloin aihe ei kiinnostanut mediaa lainkaan. Se että aihe nousee esiin maailmantähtien kautta tekee siitä kiinnostavan. Sinällään häirintä tällä alalla ei kuitenkaan ole mitään uutta”, Knihtilä toteaa.

Cantell ei tänä vuonna osallistu itse tilaisuuteen. Jos tilanne olisi toisin, hän aikoisi ottaa tilaisuudessa kantaa.

”Mutta tietenkään pelkät kannanotot eivät riitä. Tärkeintä on niiden jälkeen päästä konkreettisiin tekoihin, joilla taataan, etteivät väärinkäsitykset enää tulevaisuudessa voi jatkua. Kuitenkin nimenomana julkiset kannanotot ja ulostulot ovat ratkaisevia vaikuttaessaan asenteisiin.”

Kuka kommentoisi?

Vaikka aiheen ympärille on virinnyt Suomessa keskustelua, viime joulukuussa uutisoitiin myös, että ahdistelijoista julkisesti puhuneet naiset ovat saaneet miesten asianajajilta vaientamiskirjeitä.

Tätä juttua tehdessä elokuva-alalla toimivia kommentoijia on ollut vaikea saada. Kaikkiin yhteydenottopyyntöihin ei ole vastattu.

Näyttelijä Mari Rantasilalla ei ollut aikaa haastattelulle työkiireiden vuoksi. Tuottaja ja ohjaaja Riina Hyytiä kertoi, ettei ole osallistumassa gaalaan, eikä sen vuoksi halua kommentoida. Ohjaaja-käsikirjoittaja Selma Vilhunen vastasi, ettei halua kommentoida aihetta.

Tänään perjantaina viime vuoden parhaita kotimaisia tv-ohjelmia ja -esiintyä palkitaan Kultaisilla Venloilla. Gaala olisi hyvä tilaisuus osoittaa näkyvästi tukea #MeToo-kampanjalle Golden Globe -tyylillä ennen Jussien jakoa.

X