Kun Liisa ja Fouad tapasivat Kairossa, syntyi Tampereelle jotain legendaarista – Abu Fuad tarjosi ennen kokemattoman herkun
Kebab on muutamassa vuosikymmenessä raivannut tiensä suomalaisten katuruokasuosikkien joukkoon. Suomessa sitä ryhtyi ensimmäisten joukossa tarjoilemaan Abu Fuad.
Fouad Hanafi-Eweiss (kesk.) perusti Tampereen ensimmäisen kebab-ravintolan 1980-luvun alussa yhdessä vaimonsa Liisan (oik.) kanssa. Myös parin poika Sami Eweiss (vas.) työskenteli nuorena ravintolassa.
Kun kebab tuoksuu, herahtaa vesi kielelle mausteisen liharuoan ystävällä. Ruskeat lihasiivut tarjoiltuna sämpylän, riisin, salaatin tai ranskalaisten kera on herkku, josta on 40 vuodessa tullut suomalaisten epävirallinen kansalliskaturuoka. Sitä tarjoavat sadat kebabravintolat ympäri Suomea, niiden joukossa kaksi Abu Fuad -ravintolaa Tampereella.
Abu Fuad saapui Egyptistä Tampereelle
Tampereelle kebab saapui rakkauden tuomana. Kaikki sai alkunsa, kun egyptiläinen Fouad Hanafi-Eweiss, lempinimeltään Abu Fuad, ja tamperelainen Liisa tapasivat Kairossa 1970-luvulla. Pari rakastui, ja Foaud päätyi Liisan luo Tampereelle. Naimisiin mentiin ja lapsiakin syntyi, ensin Sami ja sitten Rami.
Foaud etsi aluksi töitä omalta alaltaan. Egyptissä hän oli työskennellyt lentäjänä, mutta Suomessa lentoyhtiöt eivät halunneet palkata häntä.
”Siihen aikaan oli ollut muutamia lentokonekaappauksia, joiden takana oli Lähi-idästä kotoisin olleita ihmisiä. Ehkä Suomessa ajateltiin, että egyptiläistä ei siksi haluttu päästää lentokoneiden lähelle”, Hanafi-Eweiss sanoo.
Fouad Hanafi-Eweiss, päätyi työskentelemään kahviloihin, ravintoloihin ja pubeihin, kunnes perusti ensin Sadat Padat -nimisen ruokaravintolan ja vuonna 1983 ensimmäisen kebabravintolansa.
Hän ei vielä silloin tiennyt, että ravintola viitoittaisi kebabin tietä Suomessa.
Kebab ei ollut välittömästi kansanherkku
Sekä Suomi, suomalainen ruokakulttuuri että Tampereen katukuva näyttivät nelisenkymmentä vuotta sitten hyvin erilaisilta. Suomessa oli Abu Fuad -ravintolan lisäksi vain yksi kebabpaikka, joka sijaitsi Porissa. Käytännössä juuri kukaan Suomessa ei tuntenut Lähi-idän perinneruokaa kebabia.
Tähän maailmaan avattiin Abu Fuad aivan Tampereen ydinkeskustaan, Aleksis Kiven kadulle kivenheiton päähän Keskustorista ja Laukontorista.
Suomen ensimmäinen McDonald’s-hampurilaisravintola avattiin muutaman sadan metrin päähän vuotta myöhemmin, joten pikaruokaa ei tunnettu grillikioskeja lukuun ottamatta. Tampereen katukuvassa kebabista tuli paitsi lihapiirakoiden myös mustanmakkaran kilpailija.
Kebab ei ollut välitön läpimurto.
”Moni kysyi, että mitä helvettiä tämä oikein on”, Fouad kertoo nauraen.
Töissä yömyöhään
Nykyään useimpien kebabravintoloiden naudanlihakebabvartaat ostetaan valmiina suoraan tukusta. Fouad Hanafi-Eweissin uran alussa hän valmisti vartaat itse ja rakensi ne sekä naudan- että lampaanlihasta.
”Jossain vaiheessa luovuin lampaanlihasta, kun suomalaiset eivät olleet tottuneet siihen ja sanoivat sen maistuvan villasukalta.”
Tamperelaisille hän teki kebabia läheisemmäksi tarjoilemalla ilmaisia maistiaisia. Lopulta työ kantoi hedelmää, ja parhaimpina päivinä jono oli kymmenien metrien pituinen.
Hanafi-Eweiss tottui tekemään yrityksessään pitkiä työpäiviä. Tavallisesti hän aloitti päivän aamukuudelta käymällä tukussa, minkä jälkeen hän meni ravintolalleen valmistamaan ruokaa ja palvelemaan asiakkaita yöhön saakka. Kotona hän oli usein vasta kolmelta yöllä.
”Isää näkyi niinä vuosina hyvin vähän kotona”, Sami Eweiss kertoo.
”Hyvä puoli oli se, että ei koskaan ehtinyt käyttää työssä ansaittuja rahoja”, Fouad Hanafi-Eweiss sanoo.
Ravintola oli koko perheen ponnistus. Liisa työskenteli yrityksen mainospäällikkönä ja vastasi muun muassa ravintolan sisustuksesta, markkinoinnista ja yleisilmeestä.
Perheen pojatkin saivat tutustua työelämään jo paljon ennen monia luokkatovereitaan.
”Perjantaisin oli tavallista, että kun luokkakaverit lähtivät viettämään viikonloppua, lähdin ravintolan keittiöön leikkaamaan sämpylöitä. Ja niitä riitti, monta kymmentä laatikkopinoa lattiasta kattoon. Teini-ikäisenäkään ei tarvinnut miettiä, mistä löytäisi kesätyöpaikan”, Sami Eweiss muistelee.
Hienoon ravintolaan
Kebab yleistyi Suomessa 1980-luvulla. Ennen EU:hun liittymistä Suomen ravintola- ja ruokakulttuuri oli vähemmän monikulttuurinen kuin nyt, sanoo Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Taru Lindblom.
Pitakebab on ollut 80-luvun suomalaiselle helpohko hahmottaa grilleiltä tuttujen lihapiirakoiden ansiosta.
”Kebabin saapuessa osalla asiakkaista on voinut olla aika paljon totuttelemista uudenlaisen lihan, kastikkeen ja mausteiden kanssa.”
Kebab on katuruokakulttuuria, mikä sekin on vaatinut uudenlaista ajattelua.
”Suomessa ihmisillä on ollut pitkään mielessä, että kun mennään ulos syömään, on kyse erityistapauksesta ja muodollisesta tilaisuudesta. On tavattu ajatella, että ravintolaan mennään syömään kunnon pihvit.”
Suomessa on totuttu kebabpizzerioiden yhdistelmään. Se on jo niin tuttu osa katuruokakulttuuriamme, että harvalle tulee nykyään edes mieleen kyseenalaistaa italialaisen pizzan ja Lähi-idästä kotoisin olevan kebabin yhteenkuuluvuutta.
Hyvin monelle lounasruokailijalle tärkeintä on, että ruoka maistuu hyvältä, on helposti saatavilla ja sopivan hintaista sekä tuottaa kylläisyyden tunteen.
”Ruokaan liittyvät alakulttuurit ja harrasteet ovat sitten asia erikseen.”
31-kiloinen lihavarras
Jokaisen suomalaisen kebabravintolan ydin on kebabvarras, josta ravintolan työntekijät veistelevät ohuita lihasiivuja asiakkaan annokseen.
Pieni osa ravintoloista valmistaa vartaat itse käsityönä, mutta nykyään suurin osa kebabravintoloista ostaa vartaansa tukusta tai suoraan varraskebabin valmistajalta.
Yksi varrasalan suurimpia yrityksiä on nurmijärveläinen Deniss Ceylan Oy, jota on vuodesta 2013 alkaen vetänyt Sami Koivuniemi.
Hänen yrityksensä valmistaa vartaat naudanlihasta.
”Valmistus tapahtuu täysin koneellisesti. Meille tulee luutonta naudanlihaa, joka sitten jauhetaan, sekoitetaan, maustetaan ja puristetaan puristimella vartaan ympärille. Lopuksi liha pikajäädytetään.”
Koivuniemen yritys valmistaa neljän koon vartaita, joista ravintola voi valita omansa menekkinsä mukaan. Pienin vartaista on 11-kiloinen, suurin 31-kiloinen. Ravintolaan täytyy nimittäin pystyä myymään koko varras yhden päivän aikana tai vaihtoehtoisesti leikata varras siivuiksi ja jäädyttää ne pikajäähdytyskaapissa.
Fouad Hanafi-Eweissin perintö elää
Kebab on edelleen Fouad Hanafi-Eweissille sydämen asia. Siitä muistuttaa muun muassa kodin muistohyllyltä löytyvä Tampereen kaupungin myöntämä kultainen ansiomitali kaupungin ruokakulttuurin eteen tehdystä elämäntyöstä.
Hanafi-Eweiss viettää jo rauhallisia eläkepäiviä, mutta Tampereella jatkaa edelleen kaksi Abu Fuad -nimistä ravintolaa, jotka toimivat franchising-periaatteella. Siitä koko perhe on iloinen.
Isä teki Egyptistä erottamattoman osan Tamperetta.