”Köyhyyden ongelmaa ei ole osattu ratkaista – tuskin sitä päivää koskaan tuleekaan: Vahvat ja hyväosaiset osaavat pitää puolensa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia
"Ihminen monenlaista yrittää, mutta luonto on edelleenkin se, joka sanoo viimeisen sanan", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Tulipa piristysruiske tempoilevaan talouteen. Pikku-Leijonat yllättivät ja toivat MM-kultaa jääkiekon kotimaasta Kanadasta. Urheilullakin saadaan kuulemma rattaat pyörimään rivakammin. Kansakunta saa uutta puhtia. Tarkemmin ei Koikkalainen tosin asiaa tunne. Ehkä väittämä on tempaistu hihasta niin kuin moni muukin uskomus.

Isot Leijonat ovat voittaneet kaksi kertaa MM-kultaa, pienemmille kerta oli jo viides. Ei mitään pehmoporukkaa, vaikka Utunen (Toni) onkin lutunen.

Suomi voitti ja rahajäille tuli tarjolle uutta räjähtävää lihasvoimaa ja tarkkaa pelisilmää. MM-kisoissa ei pelata vain kunniasta, ne ovat aina myös näytön paikka yksilöille, jotka pyrkivät isoille areenoille taalojen äärelle. Kykyjen etsijät istuvat katsomossa ja tekevät muistikirjoihinsa merkintöjä. Jos ei heti, niin perästä kuuluu.

Taistelua on jäillä ja jäiden ulkopuolella. Köyhyydelläkin on monet kasvot. Se on osattomuutta, kyvyttömyyttä hallita omaa elämää, vaikka haluaisikin. Pelimerkit vain puuttuvat. Köyhyys on aina vertailua. Ei siis toimi se, että vertaa elämäänsä Afrikan köyhiin. Sitä verrataan Suomessa muihin suomalaisiin, heidän elämisen tasoonsa.

Ihminen on käynyt Kuussa, punainen planeetta Mars on kuvattu edestä ja takaa, mutta köyhyyden ongelmaa ei ole osattu ratkaista. Tuskin sitä päivää koskaan tuleekaan – tai sitten on niin, että osataan kyllä ratkaista, mutta ei haluta. Vahvat ja hyväosaiset osaavat pitää puolensa.

Kaikki on suhteellista, varakkuuskin. Ilmassa on epävarmuutta. Romahtaneet pörssikurssit ovat panneet monet hikoilemaan. Joidenkin yhtiöiden markkina-arvosta on mennyt puolet, useista kolmannes ja vielä suuremmalta joukolta neljäs- tai viidesosa. Ikuisuuskysymys kuuluu, jatkuuko nousu vai tuleeko korjausliike. Samaa tuskaa on myös sen puntarointi, nousevatko korot vai jatkuuko historiallinen alhaisten korkojen aika vielä pitkäänkin. Meillä on jo ikäluokka, joka ei tiedä, mikä on korko.

Selkärangan kautta sekin oppi vielä jonain päivänä tulee. Kummajainen kömpii komerosta esiin vaivihkaa kuin torakka ja istuutuu röyhkeästi parhaalle paikalle keskelle ruokapöytää. Koikkalainen muistaa liiankin hyvin etenkin ne 1990-luvun alkupuolen vuodet, jolloin asuntolainan korot hipoivat kahtakymmentä.

Mutta älkäämme hötkyilkö emmekä tehkö hätiköityjä päätöksiä. Kun hiukan miettii ennen kuin tekee tai vaikka jotain hölmöä suustansa päästää, niin kauemmas näkee ja pääsee. Edelleenkin pysähtyy metrojuna Sörnäisten asemalla ja jatkaa matkaansa sitten, kun se sille sopii. Aina on sopinut.

Ennen vanhaan – Koikkalainen ei sano, että vanhoina hyvinä aikoina – juuri näinä tammikuun päivinä oli viimeisetkin uuden vuoden lupaukset jo rikottu ja ihmiset taas normaaleja. Vaan merkilliseksi on mennyt maailma: nyt lupaukset pidetään. Kun joku sanoo, että menossa on raitis tammikuu, se pitää myös paikkansa. Päivän sana on kurinalaisuus eikä se koske vain tipatonta tammikuuta. Moneen ihminen taipuu, kun vain haluaa. Useimmat haluavat.

Aapeli riehui aikansa, nosti myrskyt, katkoi sähköt ja kaatoi sopivaksi katsomansa määrän puita. Ihminen monenlaista yrittää, mutta luonto on edelleenkin se, joka sanoo viimeisen sanan.

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

X