Suomen dopinglaboratorio päästi kulisseihinsa – Uskomattoman tarkka laitteisto havaitsisi vaikka sokeripalan miljoonien litrojen uima-altaassa

Tätä paikkaa ulkopuoliset eivät pääse näkemään juuri koskaan. Olemme helsinkiläisessä laboratoriossa, jossa futuristisen näköiset härvelit surisevat ja pihisevät hiljaa, kun verta ja virtsaa sisältävät näytepurnukat kääntyilevät laitteiden sisällä. Doping ja sen vastainen työ pitävät laboratorion liikkeessä aina.

Täällä, Suomen ainoassa dopinglaboratoriossa, tutkitaan maamme parhaiden urheilijoiden näytteitä. Samalla valvotaan, että urheilijat pysyvät kaidalla tiellä ja noudattavat puhtaan urheilun ihanteita.

Valkoisiin takkeihin pukeutuneet työntekijät kulkevat edellämme monen lukitun oven kautta. Etenemään pääsee vain kulkukortin avulla. Ensikertalaisen silmissä toisiaan seuraavat laboratoriohuoneet ovat sokkelomaisia.

Mitä tällaisessa laboratoriossa tapahtuu? Miten urheilijoita valvotaan? Mitä doping on?

Nämä kuusi nostoa kertovat, mistä dopingissa ja sen vastaisessa työssä on kyse.

1. Laitteet ovat uskomattoman tarkkoja

Suomessa urheilijoiden dopingnäytteitä ottavat Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin testaajat. Näytteet tutkitaan Helsingin Pikku-Huopalahden Tilkanmäellä sijaitsevan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiloissa.

Laitteet, joilla dopingnäytteitä tutkitaan, ovat uskomattoman tarkkoja, joten doping jää seuloihin todella herkästi.

”Olympialaisissa käytettävässä uima-altaassa on 3 750 000 litraa vettä. Jos sinne pudottaisi yhden 2,5 gramman painoisen tavallisen sokeripalan, laitteemme huomaisivat helposti veden pitoisuuksien muuttuneen”, laboratoriopäällikkö Tina Suominen havainnollistaa.

Maailman antidopingtoimisto WADA hyväksyi Tilkanmäen laboratorion viralliseksi testauslaboratorioksi vuonna 2021. Vastaavia laboratorioita on Euroopassa kymmenkunta.

Esimerkiksi Afrikassa ja Etelä-Amerikassa testauslaboratorioita on vain yksi kummassakin.

2. Auttaisiko kannabis urheilijaa?

Huippu-urheilun kiellettyjen aineiden listalta löytyy myös kannabinoideja, joiden tunnetuin lähde on hampusta valmistettava kannabis. Sitä käytetään laittoman huumaavan päihteen lisäksi myös laillisesti lääkinnällisin perustein. Lääkekannabis helpottaa esimerkiksi MS-taudin oireita.

Aine jakaa dopingasiantuntijoiden mielipiteet jyrkästi. Viime vuosina Maailman antidopingtoimisto Wadan sisällä on käyty keskustelua siitä, säilytetäänkö kannabis kiellettyjen aineiden listalla.

Suekin lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala ­kertoo, että Cannabis sativa -kasvia ja sen johdannaisia on käytetty tuhansia vuosia erilaisten oireiden, myös kipujen hoitoon. Kannabiksen vaikutus on yleensä rauhoittava. Siksi mielikuva aineesta urheilukäytössä on ristiriidassa esimerkiksi nopeutta tai räjähtävää voimaa vaativien lajien kanssa.

Rauhalan mukaan voi ajatella, että koska kannabiksella on rauhoittavaa vaikutus, se voi auttaa joissakin lajeissa.

”Kannabiksen kieltämiseksi on käytetty perusteluina esimerkiksi sitä, että aine on urheiluhengen vastainen ja voi olla vaaraksi urheilijan terveydelle. Kannabiksesta saatava mahdollinen hyöty urheilijalle on kysymysmerkki.”

Joka tapauksessa kannabis on yksi esimerkki siitä, että myös laillinen lääke voi olla kiellettyjen doping­aineiden ­listalla.

3. Dopingtestaaja saattaa iskeä koska vain

Urheilija voidaan testata kilpailun yhteydessä mutta myös kisojen ulkopuolella minä päivänä hyvänsä. Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin testauspäällikkö Katja Huotari kertoo, että kaikki testauksen piiriin eli testauspooliin kuuluvat urheilijat käyttävät puhelinsovelluksella maailmanlaajuista olinpaikkatietojärjestelmää, johon heidän on muun muassa ilmoitettava jokaiselle päivälle klo 5–23 tunnin mittainen aikaväli sekä paikka, josta heidät tavoittaa testausta varten.

Dopingtesti otetaan virtsasta tai verestä, riippuen analysoitavasta aineesta.

”Virtsatestin onnistuneeseen ottamiseen voi pisimmillään kulua tuntikausia, mutta keskimäärin testin ottamiseen kuluu noin tunti. Nopeimmillaan testi tehdään paperitöineen alle vartissa”, dopingtestauksen asiantuntija Janne Väre kertoo.

Dopingnäytteitä voidaan säilyttää ja analysoida uudelleen kymmenen vuotta, joten analyysien kehittyessä näytteitä pystytään tutkimaan uudestaan vielä vuosia näytteen antamisen jälkeen.

4. Myös biologinen passi voi käräyttää

Varsinaisten dopingtestien lisäksi kaikilla huippu-urheilijoilla on käytössään myös urheilijan biologinen passi, jonka avulla seurataan urheilijan biologiaa koko hänen uransa ajan. Muutokset biologisessa profiilissa voivat paljastaa dopingin käytön.

Jos urheilija jää kiinni kiellettyjen aineiden tai menetelmien käytöstä, näytteen antamisesta Suekin päätöksentekoon ja siitä tiedottamiseen voi mennä puoli vuotta. Prosessiin kuuluvat urheilijan oma selvitys, vastine ja mahdollinen valitus vievät aikaa.

Jos urheilija tunnustaa dopingin käytön, prosessi on huomattavasti nopeampi. Jos urheilija ei tunnusta vaan käyttää kaikki vastine- ja valitusmahdollisuutensa, prosessi sisältää kaikkiaan kaksitoista vaihetta. Niistä viimeinen on Suekin julkinen tiedottaminen asiasta.

Suekin lakiasiainjohtaja Petteri Lindblom kertoo, että positiivinen dopingnäyte on aina johtanut seuraamuksiin. Eli vaikka urheilijalla on mahdollisuus antaa selityksiä ja vastineita sekä tehdä valituksia, dopingista kiinni jääminen on Suomessa aina aiheuttanut kilpailu­kiellon.

5. Doping ennen nykylääkkeitä

Ihmiset ovat pelanneet, kisanneet, kilpailleet ja otelleet myös huvikseen huomattavista palkinnoista tuhansien vuosien ajan. Ennen nykyaikaisia lääkkeitä kilpailijat ovat hakeneet tehoja suoritukseensa käyttämällä erilaisia luonnonkasveja ja niiden uutteita, kuten hasista, kokapensaan lehtiä, sieniä ja kaktuksia.

Suhtautuminen aineiden käyttöön on vaihdellut eri aikoina. Jo sana doping itsessään juontaa juurensa muinaisten kreikkalaisten oopiumitiivistettä tarkoittavaan sanaan.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF kielsi vuonna 1928 ”kiihoittavat aineet”, joiksi dopingaineita tuolloin kutsuttiin. Virallinen kiellettyjen aineiden lista on kuitenkin laadittu ensimmäisen kerran vasta 1960-luvun lopussa, jolloin kilpailijoita on ryhdytty myös testaamaan.

Kun Suomea juostiin, hiihdettiin ja painittiin maailmankartalle 1900-luvun ensimmäisellä puolikkaalla, jotkut suomalaisurheilijatkin käyttivät piristeitä.

”Täysin varmaa tietoa tästä ei ole kuten arvata saattaa. Piristeitä on käytetty, ja muun muassa hevosurheilusta saatuja kokemuksia on hyödynnetty. Pervitiniä eli metamfetamiinia on käytetty sotien jälkeen aika laajasti, samoin alkoholia jo aiemmin”, sanoo tietokirjailija ja Liikunta & Tiede -lehden toimituspäällikkö Jouko Kokkonen.

6. Entä jos doping olisi laillista?

Toisinaan dopingia koskevassa keskustelussa nousee esiin kysymys siitä, mitä pahaa suoritusta parantavissa aineissa on. Miksi urheilijoiden ei anneta piristää ­itseään niin paljon, että keihäs lentää sata metriä pituushyppääjä kymmenen metriä?

Vastaus on urheilijoiden hyvinvointi, sanoo Suekin pääsihteeri Teemu Japisson.

”Antidopingtyöllä halutaan varmistaa, että urheilijat voivat urheilla mahdollisimman terveinä.”

THL:n pääjohtaja Mika Salminen puolestaan painottaa, että dopingin vastainen työ on tärkeää myös siksi, että urheilijat eivät ole esimerkkejä ainoastaan urheilun sääntöjen noudattajina. Heidän toiminnallaan on merkitystä myös laajemmin yhteiskunnan moraalin kannalta.

Lue myös: Toimittaja Johanna Aatsalo joutui riipivän ajojahdin kohteeksi, kun paljasti Jari Räsäsen kasvuhormonin käytön – ”Enää ei ole mitään menetettävää”