Meluherkän nuhjaajan tunnustus – Anni Saastamoista hävettäisi koripallon pompottelu ja kenkien kirske

Jaa artikkeli
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja. © Tommi Tuomi/Otavamedia
"Ja mitä tulisikaan sitten pelaamisesta, kun jokainen pallon pompsahdus ja askelteni aikaansaama äännähdys vain hävettäisi", Anni Saastamoinen pohtii kolumnissaan.

Kaikkea sitä onkin tullut mieleen, kun on katsonut olympialaisia.

Esimerkiksi että miten en monestakaan syystä voisi olla ammattilaistason koripalloilija, mutta enimmäkseen siksi, että ­aivan sunnattomasti hävettäisi se pallon aikaansaama tömpse.

Siinä pompotellessani ajattelisin alituiseen, että nyt nuo kaikki muut ihmiset tästä naurettavasta metakasta stressaantuvat, kun minä itseriittoisena tässä palloa vain pompottelen.

Koripallossa kuuluu kengistäkin se nihjaava kirske, kun kumiset tai muoviset tai mitä materiaalia ne nyt ovatkaan, mutta kengänpohjat kuitenkin, laaruavat kiiltäväksi lakattua lattiaa vasten äkkinäisten liikkeideni ajelihdittamina pelikentillä.

Jokainen nirskahduskin hävettäisi! Ja mitä tulisikaan sitten pelaamisesta, kun jokainen pallon pompsahdus ja askelteni aikaansaama äännähdys vain hävettäisi ja herkistäisi miettimään sitä, miten paljon jokainen synnyttämääni metelöintiä kuuleva nyt suuttuu tai on ainakin ärtymäisillään?

Eihän siitä tulisi kerrassaan mitään.

Että muuten kyllä, ehdottomasti voisin olla ainakin puoliammattilainen tuolla koripallokentillä.

Millaisen urheilulupauksen onkaan Suomi minussa meluherkkyyteni tähden menettänyt.

Ajatella kaikkia niitä mahdollisia mitaleja!

Tosin nekin sitten kilkattaisivat kaulassa ja painaisivatkin paljon, hävettäisi ja niska menisi jumiin.

Silkkaa harmia olisi mitaleistakin!

Ja takuulla kävisi niin, että sille palkintopallille noustessaan kompastuisi. Sitten naurettaisiin jo iltapäivälehdissäkin, että katsokaa tätä koheltajaa!

Että paitsi paniikinomaisesti palloa kauhoi ja hirveällä metelillä sitä pompotteli ja kenkiään nirskutti, myös kompastui!

Kuinkahan paljon vaihtoehtoisia tule­vaisuuksia sitä onkaan menettänyt vain sen tähden, että on meluherkkä nuhjaaja.

Millaisissa tehtävissä tästä ominaisuu­desta ja vaikeasta taipumuksesta häpeään sitten olisi hyötyä?

Olisin takuulla erinomainen oven­avaaja. Avaisin oven täsmällisesti ja ­oikea-aikaisesti, ehdottoman suurella huolellisuudella. Sulkisin sen samalla ­tavalla. ­Ilman ylimääräistä mäiskettä ja lukon kielen kuluttamista.

Sellaisia työtehtäviä on vain valitettavan vähän.

Onneksi olympialaiset ovat ohi

Onneksi kaltaisiani, ylianalysointiin taipuvaisia siiselimäisiä tuotteita on vähänlaisesti. Ainakaan tuolla urheilukentillä.

Olympiakisojen tennisotteluita katsoessani stressaannuin palloa noukkivien lapsukaistenkin puolesta.

Kai he huomaavat, että pallo nyt tuonne meni.

Ja älkää kaatuko! Ettehän kaadu. Nopeasti ja liukkain ja hiljaisin liikkein juoskaa pallot noutamaan, minä kannustin.

En pystynyt katsomaan pelejä. Siitäkään syystä.

On eräänlainen onni, että olympialaiset ovat ohi.

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä. 

Lue myös: Osallistuminen joukkotapahtumiin hirvittää – Anni Saastamoinen: ”Miten ihmispelkuri selviää tästä?”

X