Ilman vettä ei ole ajatuksia eikä elämää: ”Eipä kumma, että etsimme innolla vettä myös muualta aurinkokunnasta”

Jaa artikkeli
Esko Valtaoja
Esko Valtaoja on Seuran kolumnisti. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Esko Valtaoja pohtii kolumnissaan yhtä elämän perusedellytyksistä – vettä.

En tiedä millaista helvetissä on, mutta yhdestä asiasta olen varma: siellä on vain kuivan maan mökkejä. Mikä sen helvetillisempää kuin lomailu ilman veden läheisyyttä?

Jos ei merta ja horisonttia, niin ainakin järven laineiden liplatusta tai edes joki.

Lapsena luin tarinan hölmöläisistä, jotka yrittivät uida sinisenä kukkivassa ruispellossa.

Minua itketti, niin surulliselta tuntui ajatus ihmisistä vailla uimarantaa.

Kemissä juoksimme mereen uimaan heti koulujen päättymispäivänä, vaikka horisontissa olisi vielä häämöttänyt viimeinen kevätjää.

Ei elämää ilman vettä

Joel Lehtosen Lintukotoa ympäröi ­Vanajavesi, Henry Thoreau asui Walden-lammen rannalla, ja paratiisin halki virtasi suuri joki.

Satoja tuhansia vuosia sitten esivanhempamme keräsivät simpukoita merenrannalla, satoja miljoonia vuosia sitten he elivät vedessä.

Sen muistona sikiötä ympäröi yhä vesikalvo. Ilman vettä ei ole ajatuksia eikä elämää.

Astrobiologit ovat pohtineet elämää ilman vettä, mutta turhaan.

Kukaan ei ole keksinyt, miten pelkkä kiinteä aine pystyisi tekemään kaikkia niitä temppuja, joista elämä koostuu – ­aineenvaihduntaa, ajattelua, lisääntymistä ja sen semmoista.

Veden perässä vaikka kuuhun

Tekoäly ei nesteitä tarvitse, mutta senkin ovat luoneet hivenaineiden täyttämät vesisäkit.

Eipä kumma, että etsimme innolla vettä myös muualta aurinkokunnasta.

Onko Kuun napa-alueilla tarpeeksi jäätä siirtokunnan tarpeiksi, juomavedeksi ja vetypolttoaineen valmistukseen?

Olisiko mahdollista lämmittää Marsia niin paljon, että sen pinnan alainen ikirouta sulaisi ja voisimme asuttaa punaisen planeetan?

Jupiterin Europa-kuun paksun jääkuoren alla piilee valtameri, jossa on ­vettä kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin koko maapallolla. Voisiko siellä olla myös ­elämää?

Ajattelemattomuus kostautuu

Kuin kala vedessä, tavataan sanoa. Me neliraajaiset kalat olemme ottaneet meitä kaikkialla ympäröivän veden itsestään selvyytenä, huonoin seurauksin.

Olemme yrittäneet tuhota ilmamme kasvihuonekaasuilla, mutta myös vetemme kaikella mitä siihen dumppaamme.

Emme pahuuttamme vaan pelkästään ajattelemattomuuttamme, ymmärtämättä että rajaton taivas ja meri ovat itse asiassa sangen rajallisia.

Lopultakin olemme alkaneet suojella pieniä ja suuria vesiämme.

Kemin rantojen uimavesi ei ole enää ­sakeana selluteollisuuden jätepökäleistä, ja jopa Lievestuoreella kuulemma polskitaan vedessä.

Yksi vielä puuttuu: jokien vapautusliike. Koska pääsemme niin pitkälle, että voimme purkaa voimalaitoksemme, korvata vesienergian paremmilla tavoilla ja siivota joille ­aiheuttamiemme suunnattomien ekokatastrofien jäljet?

Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit tästä.

Lue myös: Esko Valtaoja on 70-vuotiaana varovaisen toiveikas: ”Jospa sinnittelen elossa siihen saakka, kun astronautit lähtevät Marsiin”

X