Paasto koitui monen tytön kohtaloksi 1800-luvulla – ”Ihmeellinen pikkutyttö” kuoli, ”Brooklynin arvoitus” makasi sängyssä puoli vuosisataa
1800-luvulla kerrottiin tarinoita nuorista naisista, jotka eivät syöneet tai juoneet mitään moneen kuukauteen, ehkä jopa vuosikausiin. ”Paastoavat tytöt” olivat oman aikansa sensaatioita, joita toiset pitivät ihmeenä, toiset huijareina.
"Paastoavat tytöt" olivat monen mielestä ihmeitä, mutta paaston taustalla oli monesti huijaus.
Vain kynttilät valaisevat hämärää huonetta, jossa 11-vuotias tyttö makaa vuoteessa kalpeana ja riutuneena. Sairaanhoitaja ja nunna valvovat vuoteen äärellä lapsen kuiskatessa hiljaisella äänellä, ettei ole nauttinut neljään kuukauteen ravinnokseen muuta kuin ”mannaa taivaasta”.
Kohtaus on elokuvasta Ihme (2022), joka pohjautuu irlantilaisen kirjailijan Emma Donoghuen samannimiseen romaaniin. Hyytävän psykologisen trillerin tapaan etenevän tarinan tapahtumat on sijoitettu 1860-luvun Irlantiin, jonka synkkämielisen taikauskon varjostamassa ilmapiirissä nuori tyttö on nälkiinnyttämässä itsensä ennenaikaiseen hautaan.
Kertomus on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, mutta sen nuorella päähenkilöllä oli monia tosielämän esikuvia. Elokuvan riutuva neito on yksi 1800-luvun ”paastoavista tytöistä”, joiden väitettiin eläneen pitkiä aikoja ilman mitään ravintoa.
Paasto vei uskomusten mukaan lihalliset himot
Itsensä nälkäkuoleman partaalle näännyttäneitä naisia tunnetaan jo ainakin keskiajalta lähtien. Naispyhimykset ja mystikot paastosivat saadakseen hengen voiton lihallisista intohimoista ja nähdäkseen taivaallisia visioita.
Parisataa vuotta sitten eläneet paastoavat tytöt eivät ilmeisestikään ryhtyneet ruokalakkoon leijaillakseen henkisempiin sfääreihin vaan kontrolloidakseen omaa kehoaan. Ruokahalun pitäminen kurissa oli lähes ainoa keino, jolla miesten hallitsemassa maailmassa eläneet naiset pystyivät ohjailemaan omaa elämäänsä.
Viktoriaanisen aikakauden ihannenainen oli hoikka, eteerinen kaunotar, joka ei syönyt koskaan vatsaansa täyteen. Äärimmäisen laihuuden ihannointi loi otollisen maaperän syömishäiriöille, ja varsinkin teini-ikäiset tytöt alkoivat tarkkailla painoaan pakkomielteisesti.
Kuuluisa paasto oli huijaus
Kuuluisin 1800-luvun paastoavista tytöistä oli walesilainen Sarah Jacob, joka oli 12-vuotias lopettaessaan syömisen lokakuussa 1867. Reilut kaksi vuotta myöhemmin hän oli kuollut.
Sadat uteliaat ihmiset saapuivat pitkienkin matkojen päästä Sarahin perheen kotitalolle, joka sijaitsi Walesin syrjäisellä maaseudulla. He olivat tulleet todistamaan ihmettä.
Sarah toikin mieleen enkelin tai pyhimyksen. Hän otti vieraat vastaan maaten krusifiksein koristellussa vuoteessaan, valkoisessa yöpaidassa ja kukkaseppele kutreillaan.
Kaikki halusivat nähdä omin silmin ”ihmeellisen pikkutytön”, mutta lääkärit eivät uskoneet ihmeeseen. He julistivat, ettei kukaan voinut pysyä pitkiä aikoja hengissä ilman ruokaa ja juomaa.
Sarah oli lopettanut syömisen toipuessaan tulirokosta, kun hän oli huomannut paastoamisen lievittävän kipuja. Lääkärien mielestä tyttö oli kuitenkin huomionkipeä hysteerikko ja petkuttaja, joka hiipi öisin salaa ruokakomerolle.
Lääkärit päättivät asettaa Sarahin kokeeseen ja järjestivät hänen huoneeseensa ympärivuorokautisen vartioinnin. Tarkoituksena oli varmistaa, että Sarah tosiaankin eli pelkästä pyhästä hengestä eikä napostellut salaa herkkuja.
Lääkärit saivat jo muutaman päivän vahtimisen jälkeen karmean todisteen siitä, ettei Sarah ollut voinut elää ilman ravintoa yli kahta vuotta. Tytön vointi alkoi heiketä hälyttävästi, ja hän vaipui kuolonuneen joulukuussa 1869.
Kansa yliluonnollisen lumossa
Lääkärit eivät olleet uskoneet hetkeäkään Sarahin paastonneen oikeasti, mutta suuri yleisö oli 1800-luvun loppupuolella kiinnostuneempi yliluonnollisista ilmiöistä, spiritualismista ja okkultismista kuin ehkä koskaan aikaisemmin.
Sarah Jacobin tapaus herätti brittilehdistössä valtaisaa huomiota, ja ihmepaasto sai entistä dramaattisempia käänteitä, kun Sarahin vanhempia alettiin syyttää tyttärensä kuolemasta.
Sensaatiolehdistö mässäili murhaoikeudenkäynnillä, jossa Sarahin vanhempien väitettiin pakottaneen tyttärensä teeskentelemään paastoamista, sillä ”ihmeellisen pikkutytön” esitteleminen oli ollut oivallinen tilaisuus rahastaa ihmisten hyväuskoisuudella. Arveltiin, että vanhemmat olivat saattaneet pitää lasta myös pitkiä aikoja oikeasti nälässä.
Totuus ei koskaan täysin selvinnyt, mutta siitä huolimatta Sarahin isä tuomittiin moneksi kuukaudeksi pakkotyöhön.
Paino nousuun pakolla, henkinen puoli unohtui
Sarah Jacobin surullisen tapauksen jälkeen lääkärit tajusivat, että ilman ravintoa ihminen saattoi kuolla jo lyhyessä ajassa. Englannin kuningatar Viktorian perheen luottolääkäri Sir William Withey Gull keksi 1870-luvulla termin anorexia nervosa.
Nimi viittasi siihen, että syömättömyys oli vakava hermostollinen sairaus, joka saattoi johtaa hoitamattomana kuolemaan.
Gullin potilaat olivat 16–23-vuotiaita varakkaiden perheiden tyttäriä, joiden ruoasta kieltäytymistä ei selittänyt taloudellinen pakko tai pula ruoasta.
Gull ei tuntenut potilaitaan kohtaan empatiaa, vaan piti näitä uppiniskaisina ja oikuttelevina hysteerikkoina, jotka olivat itse aiheuttaneet sairautensa. Hänen mukaansa nälkälakkolaiset oli saatava syömään – joko vapaaehtoisesti tai väkisin.
Sairaaloissa tapahtunut pakkoruokinta oli raju ja nöyryyttävä toimenpide, mutta pelasti monen potilaan hengen. Lääkärit eivät osanneet kuitenkaan vielä kiinnittää riittävästi huomiota anoreksian taustalla piileviin psykologisiin syihin. Keho sai ravintoa, mutta henkinen puoli jäi ilman hoitoa.
Lue myös: Jarkko halusi hallita elämäänsä – ja sairastui syömishäiriöön
Vuoteessa 51 vuotta
Myös Yhdysvalloissa eli 1800-luvulla paastoavia tyttöjä. Näistä sensaatiomaisin oli New Yorkissa vuonna 1848 syntynyt Mary J. ”Mollie” Fancher, joka tunnettiin lehdistössä nimillä ”Brooklynin arvoitus” ja ”1800-luvun suurin psykologinen ihme”.
Mollie oli ollut jo pikkutyttönä helposti pyörtyilevä ja erityisherkkä ”surun lapsi”. Teini-iässä hän paranteli hermostoperäisiä ruoansulatusvaivojaan syömällä mahdollisimman vähän.
Alle parikymppisenä juuri ennen häitään Mollie loukkasi itsensä pahasti kahdessa onnettomuudessa. Häät oli peruutettava, ja 17-vuotias Mollie vetäytyi vuodelepoon ja vietti vuoteessa seuraavat 51 vuotta, aina kuolemaansa saakka.
Ilmeisesti onnettomuuksien jättämien traumojen seurauksena Mollie alkoi oirehtia entistä omituisemmin. Anoreksian puhkeamisen lisäksi hänellä uskottiin olevan yliluonnollisia kykyjä ja hänen kerrottiin saavan viestejä henkimaailmasta.
Mollie aloitti myöhemmin syömisen ja eli hyvissä voimissa 68-vuotiaaksi, kuitenkin vuoteessa maaten. Sängyssä yli puoli vuosisataa elämästään viettänyt ”Brooklynin arvoitus” oli vuosikymmenten ajan kansainvälisen lehdistön lempilapsi, jonka uskomaton elämä kutkutti ihmisten mielikuvitusta Atlantin molemmin puolin.
Lääkärit eivät kuitenkaan koskaan tutkineet Mollie Fancherin tapausta perusteellisesti, ja syyt hänen kummalliseen käyttäytymiseensä ovat jääneet mysteeriksi.
Lähteet: Joan Jacobs Brumberg: Fasting Girls. The History of Anorexia Nervosa (2000). Jessica Witte: The ”Welsh Fasting Girls” and Anorexia Nervosa in the Victorian Medical Imagination. Journal of Literature and Science 13 (2020). Anthony A. Walsh: Mollie Fancher – ”The Brooklyn Enigma”. The Psychological Marvel of the 19th Century (1978).