Vuonna 1786 painettu virsikirja on Ulla-Maijan aarre: ”Intialaiset ystäväni ovat olleet virsikirjasta ihmeissään”
Ulla-Maija Jokelan, 90, perimällä virsikirjalla on ikää yli 200 vuotta. Hänen äitinsä isoisä sai sen syntymäpäivälahjaksi Teiskon kirkosta.
Ulla-Maija Jokela näyttää virsikirjaa mielellään vierailleen. Painovuosi on herättänyt ihmetystä. © Sara Pihlaja
”Minulla on vuonna 1786 painettu Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja, jonka otin kuusikymmentä vuotta sitten talteen äitini jäämistöstä. Suvussamme tämä virsikirja on ollut ainakin 1900-luvun alusta lähtien.”
Miten virsikirja tuli sukuun?
”Äitini isoisä Paul Hammar sai sen Teiskon kirkosta, jossa työskenteli kanttorina. Oletan, että 25. tammikuuta 1843 syntynyt Paul sai sen syntymäpäivälahjaksi joko täyttäessään 50 tai 60 vuotta.
1800- ja 1900-lukujen vaihteessa virsikirjasta julkaistiin jo uusi painos, joten tämä kirja oli luultavasti kirkossa muistokapineena. Teiskon kirkko vihittiin käyttöön elokuussa 1787, joten virsikirja on sitäkin vuoden vanhempi.”
Keiden hallussa se on ollut?
”Virsikirjalla ja Teiskolla on muutakin yhteistä historiaa kuin kirkko. Kuulemani mukaan Paul kuoli urkujen viereen 7.5.1905, mutta kuolinsyytä en tiedä. Hän lepää Teiskon hautausmaalla mustalla enkelillä koristellun hautakiven juurella. Paul sai kolme lasta, joista kuopuksena syntyi Hilja.
Virsikirja siirtyi äitini äidin Hiljan haltuun, joka asettui perheineen Teiskon Asuntilan kylään. Hänen kuudesta tyttärestään virsikirjan sai toiseksi vanhin, minun äitini Maija.”
Millainen virsikirja on?
”Ikäisekseen se on hyvin säilynyt. Nahkaiset kannet suojaavat hentoja sivuja, joista muutaman on joku repäissyt irti. Sivut puuttuivat jo silloin, kun minä sain virsikirjan.
Sekä etu- että takakannen sisäpuolella on käsin kirjoitettua tekstiä, mutta käsialasta ei saa selvää. Etukannen sisuspaperista myös puuttuu osa. Olen ajatellut, että siihen on kirjoitettu onnittelut Paulille.”
Mitä virsikirja merkitsee sinulle?
”Sillä on oma paikkansa tuossa hyllyssä, jossa säilytän muitakin muistoesineitä. Perheeni ei ollut erityisen uskonnollinen, emmekä esimerkiksi käyneet kirkossa. Mutta kun tulee vanhaksi, osaa antaa arvoa näin historialliselle esineelle.
Tykkään näyttää sitä vierailleni. Erityisesti intialaiset ystäväni ovat olleet virsikirjasta ihmeissään, että voi herrajumala tuota vuosilukua.
En osaa laulaa, eikä minulla ole lempivirttä. Tätä virsikirjaa olen välillä lueskellut ja todennut, että kyllä tekstistä selvän saa. Vanhaa suomea se silti on, ja jotkut kirjaimet ovat erilaisia kuin nykyään. Olen minä pohtinut sitäkin, pitäisikö kirja palauttaa Teiskon kirkkoon tai antaa museoon. Mutta kun se on kuitenkin lahjaksi saatu.”
Paul Hammar (alla) työskenteli Teiskon kirkon kanttorina vuodesta 1874 aina kuolinvuoteensa 1905 saakka.
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti