Kun kiinanharjakoira Erkki katosi, etsijäkoira Wiljo riensi apuun: ”Onneksi Erkki säästyi paleltumiselta”
Novascotiannoutaja Wiljo on koulutettu eläintenetsijä. Erkki-koiraa etsiessään Wiljolla oli apunaan vapaapalokunta ja lämpökameralla varustettu drone, mutta karkurikoira löydettiin lopulta sattumalta tienposkesta.
Etsijäkoira Wiljon kuonossa on tarkka ja huolella koulittu vainu. © Juha Metso
Kun koirat kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa silmästä silmään, täytyy ensin määritellä arvojärjestys.
12 vuoden ikäinen novascotiannoutaja Wiljo ärähtää vuoden ikäiselle kiinanharjakoira Erkille ja vilauttaa hampaitaan. Erkki vetäytyy takaperin pihanurmikolta pensasaidan varjoon, mutta Wiljo seuraa perässä.
Koirat lähestyvät hitaasti hiipien ja toisiaan pälyillen. Wiljon murina hiljenee ja vaimenee kokonaan, ja sen häntä alkaa huiskia. Erkki heiluttaa omaa pienempää häntäänsä takaisin.
Kun koirien kuonot koskettavat toisiaan, sopu on löytynyt. Vanhempi ja kookkaampi Wiljo on pomo mutta hetimiten myös Erkin kaveri.
Koirat istahtavat vierekkäin nurmikolle ja läähättävät.
Kotkassa asuva Wiljo ei ole nähnyt Pyhtäällä asuvaa Erkkiä aikaisemmin, mutta viime talvena Wiljo seurasi muutamaan eri otteeseen Erkin hajujälkeä pitkin Pyhtäätä. Vajaan puolen vuoden ikäinen pentu oli karannut kotoaan.
Kun Erkkiä ei alkanut kuulua takaisin, apuun hälytettiin Wiljo.
Wiljo on eläinten etsimiseen koulutettu etsijäkoira.
12 vuoden ikäinen Wiljo on jo kokenut ja osaavaksi todettu etsijäkoira. © Juha Metso
Räsähdys ja säikähdys
Viime uudenvuodenaattona pyhtääläinen Iida Sivonen vietti perheineen koirineen ja vieraineen iltaa kotitalonsa pihalla. Sivonen oli ajatellut, että vielä kello 20 aikoihin ilmoille ei ammuttaisi koiria säikäyttäviä raketteja.
Kun naapurustosta kuitenkin räsähti taivaalle ritisevä ilotulite, tuolloin vasta vajaan puolen vuoden ikäinen Erkki-koira joutui pakokauhun valtaan ja säntäsi pakoon. Sivosen aviomies Jussi Sivonen lähti koiran perään ja juoksi sen perässä metsän laitaa parin kilometrin matkan mutta ei saanut koiraa kiinni.
”Koko uudenvuodenyön etsimme sukulaistemme ja ystäviemme kanssa Erkkiä, mutta koiraa ei löytynyt”, Iida Sivonen kertoo.
Hän kertoo olleensa todella huolestunut Erkin puolesta, koska heidän kotinsa läheltä kulkee hiljaisempien kyläteiden lisäksi vilkasliikenteinen E18-moottoritie. Metsään joutuessaan pieni koira taas oli ilmeisessä vaarassa päätyä kettujen tai ilvesten saaliiksi.
Unettoman yön jälkeen Sivoset laittoivat sosiaaliseen mediaan etsintäkuulutuksen Erkistä. Koko joukko Pyhtään Siltakylän asukkaita rupesi etsimään koiraa, mutta siitä ei nähty jälkeäkään.
Reilun vuorokauden kuluttua Erkistä saatiin sitten näköhavainto läheiseltä moottoritien rampilta. Koiraa etsimään kiirehtinyt Jussi Sivonen näki Erkin bussipysäkillä ja pääsi noin parin metrin päähän koirasta.
”Erkki ei kuitenkaan antanut ottaa itseään kiinni”, Iida Sivonen kertoo.
”Koira oli yhä säikähdyksissään ja pakeni bussipysäkiltä pientareen yli metsikköön.”
Tehtävä suoritettavaksi
Ylöjärveläisellä Tuplaveen kennelissä syntynyt Wiljo muutti uuteen kotiinsa Kotkan Tavastilaan kahdeksan viikon ikäisenä pentuna.
Wiljon omistaja ja ohjaaja Katri Tolppanen kertoo, että Wiljo oli hyvin vilkas pentu, joka vaati paljon koulutusta, mutta koira oli myös herkkä oppimaan uusia taitoja.
Viiden vuoden ikäisenä Tolppanen ja Wiljo hakeutuivat etsijäkoirien alkeiskurssille. Sen jälkeen Wiljo ja Tolppanen ovat suorittaneet kaksi etsintöihin vahvistavaa kurssia ja käytännön taitotason testejä erilaisissa ympäristöissä.
Kaikkiaan Wiljon koulutus etsijäkoiraksi kesti peräti kolmisen vuotta.
Vainu Eläinetsijäkoirat ry:n perustajiin kuuluva Tolppanen on saanut Wiljosta itselleen taitavan työparin. Koirien ja kissojen lisäksi Wiljo on ollut etsimässä hevosia, lehmiä, lampaita ja kanoja.
”Kilpikonna lienee eksoottisin eläin, mitä olemme etsineet. Hyväkuntoinen ja terve konna löydettiinkin varsin nopeasti.”
Toisena päivänä tammikuuta Tolppanen ja Wiljo saivat tehtäväkseen lähteä etsimään Pyhtään Siltakylästä karannutta Erkki-koiraa.
Erkistä oli mahdollisesti saatu näköhavainto noin viiden kilometrin päästä koiran kotoa Heinlahden koululta.
Etsijäkoira Wiljolle oli tiedossa tehtävä suoritettavaksi.
Wiljo oli miltei blondi ja sinisilmäinen pentu. © Katri Tolppasen kotialbumi
Väärä ja oikea hälytys
Kun Wiljo loikkaa auton takaluukusta, se hakeutuu heti Katri Tolppasen jalkojen viereen. Koira seuraa tiukasti ohjaajansa liikkeitä ja ilmeitä. Tolppanen kertoo, että Wiljo ei välitä vieraista ihmisistä eikä myöskään koirista.
Wiljo on Tolppaselle työpari mutta myös erottamaton koiraystävä.
Tolppanen kertoo, että etsintätehtävissä Wiljo tuskin olisi kenenkään muun kuin hänen ohjattavissaan.
”Koira täytyy tuntea hyvin, että pystyy tulkitsemaan sen välittämän viestin. Jokainen koira myös ilmaisee itseään siten kuin sen oma ohjaaja on sille opettanut.”
Kun Wiljo ja Tolppanen pääsivät Heinlahden koululle, missä Erkki oli mahdollisesti nähty, Wiljo jäi seisomaan paikoilleen ja alkoi vinkua.
”Se on Wiljon tapa ilmaista, että hajujälkeä ei löydy. Ilmoitettu havainto ei siis tuottanut tulosta.”
Kun etsijät palasivat Erkin kotiin, Wiljolle annettiin vielä uusi hajujälki Erkin sukasta. Etsijäkoira kohotti kuonoaan etelän suuntaan, istahti sitten Tolppasen eteen ja tuijotti häntä herkeämättä silmiin.
Se oli merkki siitä, että Wiljo oli haistanut kadonneen koiran.
Tolppanen ja Iida Sivonen seurasivat vainun saanutta Wiljoa parin kilometrin matkan läheisen Lökörenlahden rantaan saakka.
Wiljo kohotteli kuonoaan ja istahti taas Tolppasen eteen.
Oliko Erkki kulkeutunut vielä heikoille meren jäille?
Lue myös: Koira haistaa huumeet, kadonneet henkilöt, räjähteet, setelit – ja myös epilepsian
Palokunta rannalla
Tammikuun alussa lahti oli vasta osittain jäätynyt. Mikäli Erkki oli päätynyt jäälle, se oli suuressa vaarassa hukkua.
Rantaan hälytettiin pelastustehtäviin paikallinen Siltakylän vapaapalokunta, ja Erkkiä etsittiin lämpökameralla varustetulla dronella ilmasta käsin.
Pakeneva Erkki saatiin paikallistettua jäältä lämpökameraan, mutta dronesta loppui ratkaisevalla hetkellä akku ja koira pääsi pakenemaan omille teilleen.
Rantaan jätettiin loukku ja ruokaa Erkin houkuttelemiseksi, mutta koira ei enää ilmestynyt Lökörenlahden niemeen.
Katri Tolppanen kertoo, että etsijäkoiran ei kuulu hakeutua etsimänsä eläimen lähelle, vaan ainoastaan paikallistaa se alue, missä etsittävä eläin liikkuu.
”Kun esimerkiksi koira on karannut, se on usein pakenemisvietin vallassa, jolloin toinen koira saattaa hätistää karkurin yhä kauemmaksi.”
Etsittävä eläin saattaa löytyä myös menehtyneenä, mikä on Tolppasen mielestä parempi vaihtoehto kuin se, että eläintä ei löydetä lainkaan ja sen kohtalo jää arvailujen varaan.
Wiljo on ollut etsinnöissään miltei erehtymätön, sillä Wiljon etsimistä eläimistä ainoastaan yksi kissa on jäänyt löytymättä.
Erkki-koira kuitenkin katosi jäälle eikä Wiljo enää saanut siitä vainua. Ettei vaan Erkki olisi astunut jäälautalta syrjään ja pudonnut veteen?
Silloin hyinen meri koituisi pienelle ja pitkästä karkumatkastaan väsyneelle koiralle kohtaloksi.
Pitkä öinen taival
Seuraavana päivänä Erkistä saatiin kuitenkin mahdollinen näköhavainto Pyhtään kirkonkylästä, noin 13 kilometripäästä koiran kotoa ja Lökörenlahden rannalta, josta Erkkiä oli edellisenä iltana etsitty.
Kun Katri Tolppanen ja Wiljo saapuivat mahdolliselle havaintopaikalle, Wiljo ilmaisi heti, että Erkki on ainakin käynyt Pyhtään kirkonkylällä.
Pieni koira oli taivaltanut yön aikana pitkän taipaleen.
Tolppanen kertoo, että koirat ottavat yleensä vainun joko ilmasta tai maasta, mutta etsijäkoiria opetetaan käyttämään sekä maa- että ilmavainua.
”Kun Wiljo on etsintätehtävässä, se ei huomioi ympäristöstä muita hajuja kuin sen, minkä jäljille se on osoitettu. Koira keskittyy täydellisesti työhönsä.”
Wiljon ilmaisemasta havainnosta huolimatta Erkkiä ei kuitenkaan löydetty Pyhtään kirkonkylältä. Erkkiä varten parkkipaikan laidalle laitettiin taas loukku ja ruokaa syötiksi.
Nyt oli kuitenkin saatu tieto siitä, että Erkki oli ainakin päässyt pois merenlahdelta maan kamaralle.
Katri Tolppanen palasi Wiljon kanssa Pyhtään Siltakylän rannoille, josta Wiljo sai viime talvena vainun karanneesta kiinanharjakoira Erkistä. © Juha Metso
Toivoa ja uskoa
Keskiviikkoaamuna 4. päivä tammikuuta Iida Sivosen puhelin soi. Neljättä vuorokautta kateissa ollut Erkki-koira oli löytynyt juoksentelemasta tien pientareelta.
Kun koiran havainnut nainen oli pysäyttänyt autonsa ja avannut oven, Erkki oli hypännyt kyytiin.
Sivonen myöntää purskahtaneensa itkuun saatuaan Erkin takaisin kotiin.
”Karkumatkallaan laihtunut ja ryvettynyt Erkki-parka näytti aivan uitetulta rotalta”, Sivonen kertoo.
Kotiin palattuaan uupunut Erkki lähes pelkästään söi ja nukkui viikon ajan. Sivonen ja Katri Tolppanen otaksuvat, että karkumatkallaan Erkki ei ollut ehtinyt levätä, sillä sen piti pysyä kylmettymistään estääkseen miltei jatkuvasti liikkeessä.
”Onneksi Erkki löytyi ennen seuraavana päivänä alkaneita pakkasia ja säästyi paleltumiselta.”
Vaikka Erkkiä ei löydetty etsijäkoira Wiljon paikannuksen perusteella, Wiljon ansiosta saatiin varmuus siitä, missä Erkki milloinkin vaelsi.
Sivonen sanoo, että Wiljon havaintojen ansiosta hänen toivonsa siitä, että Erkki saataisiin vielä kotiin, ei sammunut.
”Wiljon paikallistamiset taas valoivat uskoa siihen, että etsintöjä kannatti jatkaa.”
Erkki nousee nurmikolla jaloilleen ja loikkaa äkkiä lähemmäksi Wiljoa. Erkki haluaisi leikkiä, mutta Wiljoa ei telmiminen kiinnosta, vaan se haluaa maata pensasaidan katveessa suojassa helteeltä.
Jos Erkki kuitenkin karkaa uudestaan, Wiljo on varmasti taas sitä etsimässä.
Wiljon ja Erkin varsinainen ensi kohtaaminen ei sujunut alkuun aivan sopuisasti. Iida Sivonen (edessä) ja Katri Tolppanen joutuivat hieman kaitsemaan koiriaan. © Juha Metso